Hirviä 2004

 

Hirvimetsällä lokakuussa 2004

 

hirvet_9.10.2004_008.jpg

 

 

Hirvestys oli aloitettu Torrolla lokakuun ensimmäisenä

viikonloppuna.

Kokoonnuttiin Sohkasen kuivurilla ja tarkistettiin luvat.

Lauantaipäivä ajettiin Kappelin takaisen metsän maastoja.

Useat ajot toivat vesiperän. Haipon aukossa ollessani tosin hirvet olivat

menneet sata metriä alempaa läpi passilinjan kenenkään ampujista niitä näkemättä. 

Iltapäivällä ollessani Ryhdän metsässä passissa alkoi kuulua useita laukauksia.

Ilmeni että Vuolteen Ville oli haavoittanut vasaa, jonka

johdosta passit jaettiin uudelleen ja somerolaisten koira

tuli jäljille. Korven pellolle kuulimme laukaukset koiran

haukun suunnasta. Ilmeni että kolmijalka-haavoittunut vasa oli tullut

Kurun Kallen passiin ontuen takajalkaansa ja sen

vuoksi kuoli tarkkaan laukaukseen heti.

Ajoin silloin erikoisinta somerolais-Toyota Hi-acea, jota olen nähnyt.

Vasa vietiin Tapion autolla lahtivajalle ja nyljettiin orteen.

Sunnuntaina aloitettiin 7.30 taas Riukan ajolla, josta ei

saatu hirviä.

 

hirvi04.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Impin ajossa pääsin metsäautotien varteen korkealle

lavalle ja kuvailin näkymää aikani kuluksi. Tien vasemmalla

puolella on Nikulan Puutionsuo,jossa Hakalan Arto oli

pusikon sisällä viereisessä tornissa n 60 metrin päässä.

Välillä on kuitenkin sankka ryteikkö ja näköyhteyttä ei ollut.

Ammuin aikanaan 2002 Arton passista kolme kertaa vasaa osumatta kertaakaan kun luodit osuivat ilmeisesti  pusikkoon.

Ajoketju eteni normaalisti ainakin sadan metrin päähän ja

oletin pian näkeväni ensimmäisen ajomiehen, joka oli

Hakalan Seppo. Ajomiesten edestä kuului pieniä

rasahduksia ja oletin jonkun väsyneen ajomiehen

kävelevän jaksamatta kalistella.

 

hirvet203.10.200420009.jpg

Varauduin kuitenkin siihen että kyseessä voisi

olla jopa hirvieläin.  Kun rapina eteni lähelle

Puitamon suolle johtavaa polkua alkoi rytistä.

Ilmeisesti Artoa pelästyneet hirvet säntäsivät

takaani metsästä viereisen tiheikön laitaan pysähtyen

tarkkailemaan.

Otin emon takana olleen vasan tähtäimen ristikkoon.

Vasasta näkyi kuusien välistä vain parikymmenen

sentin verran rintaa, mutta tiesin etten saa nyt

parempaakaan tilaisuutta ennen pakolaukan alkua

ja painoin liipasinta.

Vasa putosi kyljelleen.

Hetken harkinnan jälkeen päätin ampua myös

emohirven kun vasan osuma näytti lopulliselta.

Tämä ei jäänyt tuumimista odottelemaan vaan

säntäsi täyteen laukkaan, ollen kuitenkin varsin

lähellä  kun sain ristikon kaulan etuosaan ja

painoin liipasinta. Iskua ei näkynyt tärähdyksenä,

mutta hirvi muutti hieman suuntaa sännäten

vasemmalle. Oletin ampuneeni liikaa eteen ja

tähtäsin uudelleen.

Naturalis ei kuitenkaan lauennut ja vedin taas

uuden piippuun ja etsin hirven parran uudelleen

ristikkoon. Ehdin ampua juuri ennen kuin täyttä

laukkaa nelistävä hirvi ehti metsän suojaan

kierrettyään passini pientä aukkoa pitkin.   hirvet203.10.200420008.jpg

Eläin näytti valtavan kokoiselta ja ampuminen

ei näyttänyt vaikuttavan mitään.

Olin varma kuitenkin että jompikumpi luodeista

osui ja varauduin jo pitkään etsiskelyyn ja

mahdollisesti yöhön ja muihin kinkeripiireihin

kulkevan hirven tuskalliseen jäljittämiseen ja

koko porukalle koituvaan harmiin.

 

Siirrettyäni katseen takaisin kuolleeksi luulemaani vasaan,

huomasin kauhukseni sen nousevan horjuen pystyyn ja jatkavan hoippuvaa kulkua kohti tiheikköä, jonne hävisi.

Ase oli tyhjä kun olin laukaissut lukon jo neljään panokseen, tosin yksi ei lauennut.

Ampua en siten ehtinyt ja vasa meni.

Mieleen tuli että nyt tein ison metsästysrikoksen kun vasa saattaa kulkea suolisto-osuman kanssa tavoittamattomiin ja emo löytyä kuolleena.

Soitin johtajalle, joka kehoitti katselemaan vähän matkaa jälkiä ja odottamaan vasan rauhoittumista. Hakalan Seppo tuli passiin ja sanoi menneensä puun takse piiloon kun huomasi hirven menevän itsensä ja ampuvan passimiehen välistä.

Sinnepäin en kuitenkaan ampunut kun ammuin alaspäin ja harhaluodit olisivat osuneet maahan hirven vieressä.

Paikalle tuli hiljainen hirvikoira joka tepasteli ampumapaikalla ja meni jälkien ohi Puitamon suolle. Jäljitin vähän matkaa. Kaatumapaikalla oli paljon verta ja sammal oli irronnut. Jälkiä ei kuitenkaan enempää voinut seurata ja menin suolle Artoa konsultoimaan.

Olin huutanut Artolle varoituksen kohti tulevasta vasasta, mutta tämä ei ollut sitä nähnyt. Maasto välillä on kuitenkin toivotonta koivikkoa ja oletin vasan kiertäneen passin metsän suojissa. 

hirvet203.10.200420008.jpg

Arton mukaan koira oli mennyt tiheikköön ja seurasin osoitettua kulkusuuntaa.

Siellä näin koiran repimässä kuollutta vasaa. Se oli kulkenut selkärankaosuman saaneena kolmisenkymmentä metriä tiheikköön kuollen sinne.

 Ellosen Sakari tuli paikalle ja pistettyäni vasan suolistimme sen yhdessä. Sakarilta toimi sujui kokemuksella. Minulle tämä oli vasta kolmas kerta ja oppi oli edelleen tarpeen. Seppo tarjosi matistaan kaatoryypyn ja käsiä puhdistaessani huomasin Näykin Karin soittaneen. Kari ilmoitti emohirven olevan kuolleena sadan metrin päässä naimapolun ja Riukan tien risteyksessä. 

Naimapolku on Torrolla saanut nimensä eräästä miehestä, joka kulki sitä kautta ison metsän läpi Haapalammin talolla rii´uulla.

Vasa vietiin traktorilla lahtivajalle,. Naarashirvessä oli kaksi osumaa, toinen sydämen kohdalla ja toinen  siitä eteenpäin. Molemmat tappavia.

Viimeiseksi Korven ajossa Kurun Tapio ehti peltoon juuri kun iso naarashirvi ylitti aukeaa. Hiipien kuin Vietkongin sissi hän pääsi ampumaetäisyydelle ja mahallaan kyntöpellolla tulitti aina joka kerran enemmän sen yläpuolelle niin kauan että savi lakkasi roiskumasta hirven jaloissa. Matkaa oli ainakin 250 metriä.

(Ammuin 2002 samalta aukealta vasan varmaankin yhtä kaukaa, mutta ammuin silloin tornista tuelta ja paikallaan olevaan maaliin.)

Viimeiset laukaukset hän ampui metsässä käveltyään puuta ympäri edelleen pakoon pyrkivän otuksen perässä. Pelto oli tosi tosi savinen.

 hirvinuotio_17.10.2004_008.jpg

 

 Seuraavana lauantaina aloimme taas puoli kahdeksalta ja tyhjät ajot seurasivat toisiaan. Päivällä olimme nuotiolla Sunin tienhaaran vieressä Juomaojalla. Joku ehdotti iltapäivällä kolmen aikoihin jo lopettamistakin kun hirviä ei näkynyt Haiponjärvenkulmalla lainkaan.

Päätettiin ajaa kuitenkin vielä Torronsuon rantasaarista viimeinen ajo passilinjaan.

Minulle lankesi suon reunan passi ilman tiettyä paikkaa. Johtaja neuvoi menemään Korpivaaran talon ja luontopolun väliin pieneen hakkuupaikkaan kuitenkin tarpeeksi kauas talosta ja polusta sekä suolta.

Menin aukealle ja istuin kaatuneen puun rungolle, jossa syyspäivän viimeinen auringonkajo lämmitti mukavasti. Paikka oli hankala ampumisen kannalta kun suolle ei voi ampua ja tien varren tiheikkö esti ampumisen sen suuntaan. Näkyvyyttä ei juuri ollut sivuille ja edessä piti varoa luontopolun liikennettä. Taakse ei voinut ampua talon vuoksi, vaikkakin se jäi mäen taakse.

En kuitenkaan uskonut passissa olevan tapahtumia.

Kun ajoketjun äänet alkoivat kuulua etsin paremman ampumapaikan jossa voi ottaa tukea viereisestä männystä. Oletin hirvien tulevan mahdollisesti suon reunaa juosten, jolloin mahdollisuus olisi nopeaan laukaukseen puiden välissä. Polulla ei ollut kulkijoita, mutta kauempaa louhoksen suunnasta kuului naisten ja lasten ääntä.

Kuului ainakin kaksi laukausta kaukaa ja oletin Letkun Erän miesten olleen asialla.

Samassa metsässä kuului kova rytinä ja iso sarvipää hirvisonni rynnisti tiheiköstä kohti passipaikkaa. Sen vauhtia hidastivat suuret lapiosarvet, joita se joutui kallistelemaan saadakseen ne mahtumaan kuusikon lävitse. Vauhti hiljeni tiheiköstä tullessa kävelyksi ja suuri otus työntyi eteeni kahdenkymmenen metrin päässä.

Hirvisonnien ei ole tarvinnut juurikaan väistellä pienempiään ja tiesin sen jatkavan kulkuaan eteenpäin vaikka jäisin allekin. Hirvi ei muuta paetessaan suuntaansa.

Sen vuoksi ammuin heti kun sain valtavan rinnan ristikkoon. Jättiläinen putosi heti polvilleen ja kaatui hitaasti kyljelleen päästäen sonnille tyypillisiä raskaita henkäyksiä. Kymmenkunta syvää raskasta huokausta ja sen jälkeen vain korvat liikahtelivat hiljaa.

Oletin hirven vain taintuneen. Niin isolta se näytti. Kiersin sen varovasti ase valmiina lopetuslaukaukseen. Liikettä ei kuitenkaan tullut ja varovaisesti hivuttauduin suuria sarvia varoen sen viereen ja uskaltauduin puukon kanssa rinnan kupeelle.

Otus oli suuri  kuin puhveli ja pistäminen tapahtui varoen kun koko ajan pelkäsin sen hyppäävän pystyyn ja musertavan minut alleen.

Soitin johtajalle ilmoittaen kaadosta. Tämä ei ensin uskonut ja ilmeni että hän oli ampunut juuri vasan ja Hakalan Arto hirvilehmän. 

Ensimmäinen ajomies tuli siten paikalle ja pinkaisin hakemaan kameraa puolen kilometrin päästä autolta. Sitten otettiin kuvia ja Kurun Kalle tuli ja otti suolistamisen hoitoonsa. Eläimen käntämisessäkin oli neljällä miehellä täysi työ.

Sarvissa oli jäljellä 12 piikkiä kun kummastakin oli yksi katkennut.

Kun sitä myöhemmin väännettiin miehissä traktorin trukkilavalle, säntäsi paikalle kaksi valkofarkkuista nuorta sipsakkaa urheilijatyttöä kavaljeereineen. 

Jyväskylästä tietysti. Toinen pojista taisi olla paikallisen asianajajan Ylisen perillinen.

Kalle esitelmöi laajasti aiheesta ja tytöt ottivat kuvia hirvestä ja sen suolista.

 

 Sunnuntai olikin sitten pelkkää ulkoilmaa, mutta liikuntakin teki hyvää. Passitornista laskin ainakin 40 korpin mässäilevän edellispäivän sonnin kaatopaikalla.

Yöllä keittelin hirven sarvia nuotiolla koko alkuyön. Sarvet olivat liian suuret kotapataan.

Seuraavalla viikolla kävin Panun kanssa Inarissa riekkometsällä ja palasimme vasta perjantaiyönä iltakoneella. Nukkumaan pääsin aamuyöllä, mutta hirvimetsällä olin taas seuraavana aamuna tikkana kahdeksalta.

Olimme aamulla Torrojoen rannassa aukealla odottamassa Someron rajalta lähteneitä ajomiehiä. Aamuaurinko punasi pajukkoa ja heräävää kylää. Edessäolevan mäen rinteessä lenteli teeriä. Katselin niitä kiikarilla. Maailma oli hiljainen lukuunottamatta metsästä kuuluvaa pientä ajon napsutusta.

hir04.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Silloin yht´äkkiä Hakalan Heikki ampui viereisestä passista   kahdesta vasasta suuremman. Laukauksia kuulin ainakin seitsemän kun osa oli merkkilaukauksia. Ehdin nähdä hirvien juoksevan joen suuntaan.  Joen vieressä näkyi  liikkuvan kaksi hahmoa, joiden oletin olevan ammutut vasat. Maastouduin ojaan kun huomasin emohirven juoksevan aukean poikki passilinjamme takaa samalla kun laukauksia jatkui.

Viereisten passimiesten ollessa jo kaadolla kuulin sieltä huudettavan minulle tulevan suuren peurapukin. Peura tuli korkeita loikkia tehden pitkin peltoa aivan edestäni.

Seurasin sitä pitkään ja oletin sen menevän takaisin metsään vaikka ajomiehet olivat jo lähes perillä metsänreunassa.

Se oli hankalaa saada tähtäimiin, mutta onnistuin viimein sen ohitettua jo minut jonkin matkaa. Peura tuiskahti kynnökselle ja lähdin etsimään lähimpiä ajomiehiä saadakseni puukon lainaan. Omani oli jäänyt Inarissa käyttämääni kevyempään reppuun.

 inari_11-15.10.2004_332.jpg

Pistin ja suolistin peuran. Kurun Kallen kannan mukaan peura laitetaan purkkiin seuran tarpeisiin kun se ammuttiin ajometsästyksellä. Näin tehtiin. Sarvet otin mukaani.

Peura oli suurin näkemäni ja sen lihat painoivat n 75 kg. Hieman vähemmän kuin ammuttu hirvenvasa. Peurasta tuli 110 purkkia säilykelihaa.

Sunnuntai oli taas pelkkää ulkoilmaa. Liikuntaa saimme kuitenkin runsaasti

 

Lauantaina 23.10.2004

Yritimme saada koko päivän ammuttua kahta jäljellejäänyttä aikuista hirveä.

Suosaarten ajosta tuli kuitenkin vain vasa emoineen ja illalla Äijänsuolla

ajaessamme, tuli toinen hirvi kahden vasan kanssa. Hirvet kävivät välillä pellolla Stenmanin Mikan passin vieressä, mutta hän jätti ampumatta kun ohje oli ampua vain aikuisia.

Ne menivät minusta 40 metrin päästä huudoistani välittämättä. 

 

Sunnuntaina 24.10.2004 johtaja totesi vasoja olevan niin paljon että ammutaan

jatkossa kaikkia hirvilajeja ja jos käytetään kahta lupaa ammutaan merkkilaukaukset.

Suositushan oli ampua puolet luvista vasoina.

Riukan ajosta ei tullut aamulla mitään ja jatkettiin Impin ajolla. Impin ajossa meillä oli vaikeuksia löytää siirretty lava, vaikka olin itse ollut sitä raahaamassa kannokon lävitse.

Lava oli niin matala ettei sitä havainnut puilta kauempaa. Lavalla alkoi sataa ja taivas oikein itki.

Sateen tauottua alkoi kuulua ajon ääntä ja hieman myöhemmin rytinää, joka siirtyi sivusuunnassa Kurun Kallen passia kohden. Sydän alkoi pamppailla kun rytinä siirtyi editseni Romun Juhan passia kohti ja odotin kuulevani laukauksia milloin tahansa. Jos laukausten jälkeen hirvet olisivat menneet ohitseni en olisi tiennyt mitä tehdä.

Yht´äkkiä kuului Arton huuto josta ymmärsin ajomiesten yrittävän kiireesti muuttaa hirvien kulkua kohti passeja. Samassa alkoi iso rytinä ja edestäni tuli emä vasa perässä ojan ylitse.

Vasan ollessa sopivassa aukossa ammuin sitä rintaan. Luoti ei näyttänyt osuvan kun maali oli kapea ja vasa säntäsi täyteen laukkaan. Ammuin sitä kyljen eteen n. 30 metrin päästä sivulta. Vasa putosi ja hiljeni heti.

Samalla emo kääntyi takaisin kun oli ensin karannut takaisin ajajia kohti. Sen juostessa vasan kaatumapaikan takaa yritin ampua sitä rinnan etuosaan.

Hirvi jatkoi menoaan ja oletin osuneeni vain haavoittavasti. Hirvi pakeni taakseni täyttä laukkaa. Takakulmassa oli pieni aukkopaikka ja odotin kun hirvi ylitti sitä ja ammuin nopeasti kyljen etuosaan tähdäten. Meno hiljeni selvästi, mutta se katosi metsään näkyvistäni.

Ammuin merkkilaukaukset kun olin ampunut kahta lupaa.

Arto tuli heti paikalle ja pisti hirven pyynnöstäni kun lähdin itse haavakon perään.

Emo olikin sadan metrin päässä polvillaan ja ammuin lopetuslaukaukset..

 

Hirvi oli iso ja vanha. Sen pää oli jo aivan harmaa. Suolistus oli hankalaa kun vatsaontelossa oli paljon verta liian taakse osuneen luodin johdosta. Toinen luoti oli  tehnyt reiän nahkaan hirven selässä.

 

Hirvien raahaaminen tielle pulkalla oli hankalaa ojien takia, mutta onnistui  joukolla kiskoen. Kuudes hirvieläin ajosta vei viimeisenkin kaatoryyppyputelin myöhemmin lahtivajalla. Hirviä olimme kaataneet tähän mennessä 10 ja jäljelle jäi siis vain vasa.

vanha_emo_ja_metsmiehet.jpg
 

Kurun Kalle kertoi Vikmanin Valtosta joka oli aikanaan joutunut pitämään koko sotareisun kumisaappaita, jotka hautovat miehen paikkoja pahasti. "Älkää Poijaat pitäkä kauaa, mullakin on nyt kuin lehmäntissi.."

Valtolla oli vanhempana tapana kysellä. " Oliksää kans mun häissä?" Jaa olit vai? Oliksää siinä kans kun mua rekeen kannettiin?"     Sulhanen kun oli viety reellä pois jo 20 minuutin kuluttua häiden alkamisesta.

Valtoa oli aprikoittanut aikanaan  armeijaan meno. Sanaparreksi tuli mm " Tuleeeks sinne muita ja ? kysyi Viikmanin Valto kun armeijaan lähti.

Valto oli hyvä ampuja " Ei jänis niin kovaa viidassa mennyt ettenkö olisi sitä pienoiskiväärillä päähän osunut"

Sotien jälkeen oli lyijystä pula ja aamulla Valto oli viilannut ranstakan varresta pätkän ja sovittanut sen hylsyyn ja ampunut sillä illalla hirven.

Torron legendoja oli Torron lukkari.  " Väistäs vähän, sanoi lukkari ruumiille"

Lukkarilla oli aikanaan tapana käydä keskipäivällä syömässä ravintolassa Forssan Maakunnassa tai Helsingin Marskissa. Muistan pikkupoikana kun pitkä taksi, amerikanrauta Crysler, mateli kävelyvauhtia Torron suunnasta Talpian kylän läpi. Marski valittiin 2020 maan parhaaksi hotelliksi.

Lukkarilla ei ollut kiirettä kun metsää riitti myytäväksi.

Olin loppupäivän ajomiehenä kun panoksetkin olivat liki loppu. (Panoksiahan meni 9)

Vasaa ei enää illalla saatu ja metsästyksen jatkoa siirrettiin kahdella viikolla lumen toivossa.  Lumessa vasan jäljet näkyvät.

Lihanjaossa ilmeni että  Forssassa ei ollut löytynyt hirviä. Kalle uteli miksi sellaiselle seuralle on riistanhoitoyhdistys ollenkaan myöntänyt hirvilupia, jossa ei ole lainkaan hirviä. Kalle kyseli ostaa lupia kun Torrolla hirviä on paljon.

Asia ei kuitenkaan tuntunut sopivalta ja hinnasta ei sovittu.

Lauantaina 6.11 jatkettiin Impin ajolla. Ei hirviä. Riukan ajo oli yhtä tyhjää. Samoin korven ajo ja Someron rajalta vastakkaiseen suuntaan tehty.  Ilma oli sumuinen ja pientä sadettakin, joka pysytti hirvet paikallaan Viimeiseksi yritettiin vielä suonreunaa ajamalla mutta pakko oli uskoa että hirviä ei tavattu.

hirvet_9.10.2004_007.jpg

 

  

Sunnuntaina 7.11. aloitettiin Tornimäen ajolla ja sen jälkeen Vikmanin ajolla. Ilman tulosta. Ajaessani Laurinmäen ajossa kohti Hevosahdetta oli Risto kuullut vasan ääntelyä edestään . Hirvet liikkuivat hitaasti ajomiestä väistellen.

Sen takia ajettiin reuna uudelleen, mutta juuri kun hirvien piti tulla alkoi luontopolulla kulkea metelöiviä kulkijoita.

Samalla lähellä käynnistettiin kaivuri ja hirvet kääntyivät suosaareen. Sen ajossa hirvet kääntyivät poispäin passeista.

Päivä oli lopetettava tuloksettomana.

 

Lauantai 13.11.2004

Päivä sarasti kauniina kun aloitimme taas hiljalleen ajelemaan hirviä passeja kohti, tälläkertaa Papinmäestä Karipartaan ja sieltä takaisin Myllynkulman tien suuntaan.

Luukosta lähtiessämme ennen metsäojaa rymisi Näykin ja minun välissä jokin iso..

Peräpeili näytti hirveltä, mutta todennäköisesti oli iso peura, joka säntäsi välistämme taaksepäin. Pienessä porukassa välit ovat isohkot ja passituskin harva.

Juuruskorpeen saakka meni hyvin, mutta pari metriä ennen ojaa vajosin nivusia myöten savihetteikköön. Onneksi en kastunut enempää.  Ryssänkaulatupsaiden väliin saveen olisi mahtunut kokonaankin. Stenmanin Mikan passissa odottelimme muiden uudelleenjärjestäytymistä ja, kun lopulta ilmeni että muut olivat lähteneet uudelleen jo aikoja sitten, lähdimme ja jatkoimme takaisin tielle.

Ei havaintoja muista hirvieläimistä.

Sitten jatkoimme Laurinmäen ajon suon puolen ajolla, jossa pääsin Vaarasen tienhaaran kohdalle passiin. Paikka oli aika hyvä kun suon reunaa näki satametriä kumpaankin suuntaan ja vielä ajouraa kohti Haippoa hyvin. Hirviä vain ei tullut.

Seuraavaksi ajoimme toisen puolen. Kuljin Patamontien eteläreunaa. Metsä oli välillä hyvinkin leveä ja äänet lakkasivat kuulumasta. Ilmeni ajettuamme että aivan lähdössä oli Ellosen Arin edestä lähtenyt hirvi vasoineen suuntaani läheltä Luukon Lauria.

Meillä kummallakaan ei ollut siitä havaintoa kun olimme ilmeisesti jo edempänä ja hirvet menivät takaa. Laurinmäestä ketju lähtee taaempaa.

Seuraavaksi ajoimme saman ajon uudelleen uudella miehityksellä, jolloin hirvet menivät Laurin passista 100 metrin päästä. Kokeneena ei kuitenkaan ampunut liian kaukaa.

Aika loppui taas kesken ja samat hirvet kuin edellisviikolla olivat jälleen olleet viekkaampia. Hirviemo suojeli ainokaistaan väistelemällä.
 

Lähdimme saunomaan. Osa lähti laivalle Torro-seuran risteilylle.

Reiska löysi laivalta juopomman naisen ja soitti maanantaina Porista ettei tule enää kotiin.

21.12.2004  Hakalan Arto ampui  viimeisen vasan Impin ajosta maapassista.

Passiin tuli hirvilehmä kahden vasan kanssa. Merikapteeni Heikki kertoi minulle olleensa viereisessä passissa lavalla. Itse kun olin tropiikissa pakkasta karussa.

Peuranmetsästystä 2004

Seuralla oli peuralupia n 33, jolloin kaikille jahtiin osallistuville tuli osuutena yksi aikuinen ja yksi peuranvasa ja seurallekin jäi muutama eläin purkitettavaksi mm onkikilpailun voitoiksi.

Yhden ison pukin ammuinkin Vikmanin ajosta ja siitä tuli n 120 purkkia lihasäilykettä.

Itse peurankyttäys sujui hieman hankalammin kun peuroja ei ollut alkutalvesta välillä juuri ollenkaan. Peltosen Kaukon mukaan myös Haapalammilla olleet peuraurokset kaikkosivat kerralla ja syynä lienevät olleet sudet. Haapalammilla oli nähty isot sudenjäljet.

Katselin itsekin metsässä suuria jälkiä, joissa pisimmät loikat olivat yli viisimetrisiä.

Niin ison koiran ei luulisi yksikseen juoksentelevan pitkin metsiä.

Jokatapauksessa peurat siirtyivät alueelta alkutalvella ilmeisesti Someron peltoaukeille ja palasivat vasta vuodenvaihteessa takaisin.Alkusyksystä kävin muutaman kerran katsomassa ns Miskan pellolla, jossa asusteli yksinäinen peuranaaras.

Ensimmäisellä kerralla pellolla ei näkynyt mitään, mutta kiertäessäni metsän kautta pellonreunaa kohti, oli peura tullut pellolle sillävälin. Se oli kaukana ampumiselle ja tukea ei saanut katajikossa mistään. Lisäksi jokainen liike sai sen tarkkaavaiseksi ja lähestymisestä ei tullut mitään. Odottelin sen takia paikallani ja oletin sen tulevan syödessään lähemmäksi. Puolen tunnin odottelun aikana peura läheni vain kymmenen metriä ja kun pimeys alkoi haitata päätin yrittää vapaalta kädeltä. Suurimmalla suurennoksella sen sai näkymään riittävän kokoisena kiikarissa, mutta ristikon heilumiselle ei mahtanut mitään. Aloitin jälleen kerran nostaa ristikkoa jaloista ylöspäin vetäen samalla liipasimen löysiä hitaasti puristamalla. Tarkoitus oli tietysti saada ase laukeamaan kun ristikko on sydämen kohdalla. Peura kuitenkin liikahti levottomasti ja aseen  lauetessa näin ristikon olevan selän yläpuolella. Peura sai jalat alleen ja syöksyi ojan yli pellolle Korven suuntaan.Jäljitin sitä pellolla lähelle maantietä, mutta ojan jälkeen oikeiden jälkien seuraaminen oli arvailua.Pakolaukassa loikkienväli on pari metriäkin.Puolen kilometrin matkalla ei näkynyt peuraa eikä verijälkiä, joten ohi olin ampunut. Kävin pellolla nelisen kertaa syksyn aikana mutta peura pysyi metsässä. Jälkiä pellolla oli usein kun sen poikki kulkee peurojen reitti Korvelta kylän puolen metsiin.Kerran peura oli jo tulossa metsästä ja kuulin askelien varovaiset rasahdukset viereisestä rinteestä parinkymmenen metrin päästä. Se jäi pellon reunaan tarkkailemaan tilannetta ennen pellolle menoa. Hetken päästä alkoi kuitenkin sataa kaatamalla ja kummankin pyrkimykset valuivat hukkaan rankkasateeeseen. 

Alkusyksystä kävin kaksi kertaa Niittylän pellolla, jossa majaili emä vasansa kanssa.

 hirvestys202026.10.0320040.jpg

Ensimmäisellä kerralla nämä ilmeisesti kuulivat minut kun metsässä kuului oksien katkeilua mutta mitään ei pellolle tullut.Toisella kerralla olin ojan varressa tornissa, joka oli kuitenkin liian tuulinen paikka sillä ilmalla. Lähempänä metsää ei myöskään ollut sen parempaa onnea. Miska vei ladon viereen meiltä pussillisen porkkanaa, mutta ilmeisesti metsätyöt vähensivät peurojen käyntejä paikalla ja tiettävästi saalista ei sieltä tullut.Vein Miskan Peräkorpeen pussin porkkanoita, mutta peuranjälkiä ei sielläkään näkynyt.Yhtenä iltana kävin Nikulan isolla mäellä, mutta paikka on minulle liian pimeä ampua kun takana on metsää ja maasto nousee. Kerran kävin Kirvelän kuivurin takana peltoaukealla, jossa peuroja oli risteillyt, mutta tuuli oli liian kova ja tunnin jälkeen pimeys lopetti kyttäilyn. Kolminaisissa Mikan talon takana olevalla lavalla kävin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla olin jäätyä. Toisella kerralla menin vasta iltayöllä, mutta peuroja ei kuulunut.Tähtitaivas ja kuutamo olivat kyllä upeita.

hirvestys202026.10.0320006.jpg
 

Kerran kävin Hakalan Arton kyttäyspaikalla Pursion ladolla, mutta alkanut sade ja pimeys veivät mahdollisuudet. Kerran kävin viemässä sinne porkkanoita upealla kuutamolla alkuillasta, mutta tällöin oli liian hiljaista ja äänet kuuluivat liikaa ja ilmeisesti oli liian valoisaakin Paikka oli sinällään hyvä itämaisine mattoineen yms. pehmikkeineen.

Vuodenvaihteen jälkeen soitin Tapsalle, joka kertoi heidän ampuneen jo omat peuransa ja että Miskakin oli ampunut Juuruskorvesta vasan niin että koko pelto oli jo veressä. Tarkempia ohjeita antoi siten, että menet koppiin ja odotat ja panet välillä tupakaksi ja välillä voi juoda vaikka kupposen kahviakin..

Menin sitten loppiaisiltana Juuruskorpeen. Auton kääntäminen oli hieman hankalaa mutta onnistui lopulta kaasulla etupäätä heittämällä ilman pahempaa kiinnijäämistä.

Vein kasalle porkkanoita ja tein ohjeen mukaan.

Kun oli jo aivan pimeää tuli vasemmalta kopin viereen joku kävellen. Kuulosti ihan ihmisaskeleilta. Odottelin puolisen tuntia ihmetellen kuka kopille käveli, mutta lopulta kävelijä meni ihan takaa toiselle puolelleni. Silloin alkoi tuntua hirvieläimen hajua. Kävely loittoni ja oli taas täysin hiljaista. Puolen tunnin päästä pimeydessä näkyi jokin iso varjo josta ei paljain silmin saanut selvää.

Ehkä näin väärin. Vaikutti siltä että varjo liikkui kohti ruokintapaikkaa. Lopulta olin varma että jokin siellä liikkuu ja varjon koosta päättelin sen olevan hirvi.

Hitaasti otin kiväärin ja aloin etsiä sitä kiikariin pimeyden keskeltä. Kiikarissa oli naaraspeura, jonka piirteet näkyivät välillä selvästikin, välillä ääriviivat painuivat pimeyteen tummaksi möhkäleeksi.

Isolta se kuitenkin näytti naaraaksi ja ajettelin parhaaksi yrittää kun kivääri ei tuella tutissut lainkaan. Näkeminen vain teki vaikeaa.

Sivupalkit näkyivät lumea vasten hyvin, mutta pystypalkki oli vaikeampi. Alapäästä se näkyi sen verran lunta vasten että tähtäyspisteen pystyi arvioimaan. Puristin hitaasti lisää liipasimesta jotta laukaus lähtisi ikäänkuin varkain ilman nykäisyä ja yritin saada ristikon arvioimani keskipisteen rinnan kohdalle.Samassa ase laukesi olettamaani aiemmin ja suuliekki sokaisi näön pimeässä yössä pitkäksi aikaa. 

Kasalla ei ollut enää ketään. Meni siis luoti  ohi. ---Menin ulos ja vedin toisen panoksen piippuun. Kävelin lampun kanssa kasalle ja valaisin MacLitella eri suuntiin. Valossa ei näkynyt pellolla mitään. Siitä lähti kuitenkin kahdet selvät jäljet vaemmalle metsään ja seurailin niitä.  Onko nyt seurattava jälkiä kilometri ennen kuin ohiampuminen on varmaa? Seurailin kumpiakin hetken, mutta eivät näyttäneet pakojäljiltä eikä verta ollut. Porkkanoita oli tosin kuljeteltu pitkin peltoa. Päätin palata takaisin ja etsiä otuksen kasalle- tulojäljet. Tuoreita jälkiä oli varsin useita, mutta lopulta seurasin suurimpia jotka vastasivat oikeaa kulkusuuntaa. Niiden takaa löytyi vihdoin pakolaukkajäljet, joita aloin seurailla. Parinsadan metrin päässä ne menivät syvään puroon, jossa naaraspeura oli kuolleena. Riisuin takin ja karvahatun ja aloin  pistotyön. Puro oli viettävä ja peuran kiskominen siitä hieman hankalaa kun yksinkään sieltä poispääseminen ei tahtonut heti onnistua kostean lumen vuoksi. Satoi hienoa tihkua ja oli pilkkopimeää. Näytti siltä että osuma oli kylkiluiden keskelle sivuttain, jolloin luoti oli rinnasta mennyt suolistoon ja peuran vatsa oli täynnä verta. Suolistaminen oli veristä touhua, mutta onneksi oli niin pimeää että työ oli enemmänkin käsikopeloa kuin näkemällä tehtyä.  Peura oli turhan iso ja pienensin taakkaa jättämällä pään, etusorkat  ja sisäelimet metsään. Pienellä pulkalla vetäminen ei tahtonut onnistua ja olisi ehkä kannattanut nylkeä vainaja jo metsässä kuin nahka on painavampia osia. 

Seuraava päivä saattaa kyllä ollut kauhistellut pimeyden töiden verisiä jälkiä kun välillä piti potkien etsiä lumeen hukkunutta puukkoakin.Vetoliinalla mäkeä ylös kiskomalla pulkka alkoi kuitenkin jotenkin liikkua vaikka otus oli sitä kolme kertaa suurempi. Peura takalaatikkoon ja nylkemään. Oikeassa sähkövalossa touhu oli paljon helpompaa kuin verisen taskulampun hiipuvassa  puneessa muuten pilkkopimeässä pusikossa. --------------------------Jep. Tämä muistoksi vastaisen varalle. Paremmmat lamput mukaan ja isompi puukko.

 

Peurajahtia

Perjantaina 21.1.2005 menin jälleen Juuruskorpeen peurapassiin. Tuolloin oli täällä sankka lumipyry, joskin Torrolla oli selkeämpää. Oli se ilta jonka päätteeksi Loimaalla kuoli kuusi nuorta pyryn takia.

Perässäni tuli Kurun Kalle, joka kertoi tulevansa ampumaan Sakarille peuraa kun aikaa on. Odottelimme yhdessä kunnes n.kuuden jälkeen pellolle tuli yksinäinen peura. Se ei kuitenkaan tullut ruokapaikalle vaan kulki kauempaa yli pellon.

Vain varjo näkyi pimeydessä. Puolisen tuntia myöhemmin suoraan kohti lähestyi kolme peuraa, joista Kalle ampui keskimmäisen huolellisen tähtäyksen jälkeen.

Peuraa tutkittaessa se ilmeni aikuiseksi naaraaksi. Soitin Sakarille, joka lupasi tulla hakemaan sen heti. Kiskoimme peuran ylös mäkeä ja veimme sen kokonaisena lähemmäs kylää, kun Sakarin autoa ei olisi saanut paikalla käännettyä.

Palattuamme kävin vielä auttamassa nostamisessa kun peura oli hankala yksin nostaa autoon.

Yhdeksän aikoihin olin kuulevinani askelia kojun takaa. Välillä kulkija pysähtyi ja jatkoi taas hetken päästä toisen puolen metsään. Kymmeneltä Kalle sanoi lähtevänsä katsomaan Leena Mariaa ja jäin yksin.

Yhdentoista aikoihin pellolle tuli kaksi isoa naaraspeuraa, jotka olivat siten peräkkäin etten ampunut kumpaakaan kupariluodilla. Toinen pelästyi lopulta jotain ja hetken kuluttua toinenkin. Vähän ajan päästä paikalle tuli yksinäinen naaraspeura, mutta se narskutteli porkkanoitamme aivan rinta minuun päin.  Kun tästä asennosta osumisen mahdollisuus on sivu profiiliin verrattuna vain 15 %,  jätin ampumatta.

Pellolle tuli sen jälkeen pieni naaras vasansa kanssa. Ne säikkyivät jotain metsässä ja aikansa kauempana kirmailtuaan häipyivät taustan hämärään.

Puoli yhden maissa lopetin kun paikat alkoivat palella. Näkyvyys oli kuitenkin melko hyvä ja parani vain illan edetessä. Yön mittaan pellolla kävi yhdeksän peuraa. Kahdeksan tuntia jahtia riitti kuitenkin siltä illalta. Seuraavana aamuna aloitimme ajometsästyksen yhdeksältä aamulla. Meitä oli 11 paikalla ja sain ajovuoron.

Impin ajo oli aluksi raskas kun aukioilla ja koivikoissa oli paljon lunta ja maa ei ollut silti jäässä. Välillä siis jalka upposi avoimiin silmäkkeisiin ja meno oli rypemistä.

Lopulta eksyin polulle ja matka alkoi taittua kunnes tie tuli vastaan.

Välillä kuului kolme kaukaista laukausta. Ilmeni että Arto oli ampunut vasan mutta ei ollut osunut enää sen jälkeen emopeuraan. Sytytimme nuotion ja aloimme nylkeä vasaa. Arvonnassa vasa meni Hakalan Heikille. Paistelimme makkaraa nuotiolla kunnes oli aika jatkaa.

 Mika lähti jäljittämään yhtä peuraa ja toiset muita. Sain paikan ns kivipassin lavalta ja odottelin. Kun ajon ääni alkoi kuulua tuli peura pitkin loikin takaani ja pysähtyi parimetrisen näreen taakse niin että kaulaa ja häntää näkyi kummaltakin puolen. Arvioin ristikossa lavan kohtaa kun peuran kylki näkyi hieman näreen alaoksiston lävitse. Peuran liikahtaessa lähteäkseen ammuin näreen alaoksien läpi.

Peura jatkoi matkaansa ja vaikka Mika jäljitti sitä useamman kilometrin ei verta näkynyt. Ilmeisesti kupariluoti osui risuun ja kääntyi sivulle.

Vaihdoimme passeja vielä kauemmas, mutta jäljittäjät sekosivat jälkien määrään.

Haapalammin aukon vieressä oli ainakin kuuden peuran lauma siirtynyt passeista poispäin metsän suojassa.

Seuraavana päivänä aloitimme taas Impin ajolla ja ajajat näkivät useita makauksia.

Metsä oli nyt täysin äänetön ja pakkasta oli ehkä viitisen astetta.

Juha oli nähnyt kolmen peuran menevän metsässä, mutta ampumiseen aika ei riittänyt. Sytytettiin välillä nuotio ja suunniteltiin.

Niitä yritettiin ajaa kohti naimapolkua ja passeja mutta se ei onnistunut. Sitten ajosuunta vaihdettiin jälkiä pitkin Korven suuntaan. Peurat menivät sitten Karin ja Sakarin välistä Korvelle päin. Passit siirrettiin Haapalammin tien varteen, mutta kun ilmeni että ne olivat ehtineet jo senkin yli lähti Risto yksin jäljittämään ja passit siirrettiin osin Haapalammin niityn taakse.

Ollessani niityn ja maantien välisessä myrskyn tekemässä pienessä aukossa tuli tunnin odottelun jälkeen peuranaaras jo takaisinpäin kohti passeja. Kun se seisahtui sekunniksi ehdin nostaa kiväärin, mutta ristikkoon en sitä ehtinyt saada kun se jo ehti kaatuneiden puiden suojaan.

Ajaja ei ollut jälleen kuin puolisen minuuttia otusta jäljessä. Peura meni sitten Kallen ja Karin vierestä tietä pitkin mutta heistäkään kumpikaan ei ehtinyt ampua.

Peura liikkuu hyvin äänettömästi ja nopeasti. Tuloa ei aavista mistään.

Toisaalta loikkiva kulku tekee ennakon arvioimisen mahdottomaksi ja sen pitäisi juoksussa olla siten hyvin lähellä jotta mahdollisuuksia osumiseen olisi.

Haulikko olisi siten parempi lähietäisyydeltä.

Toisaalta naarasta ei voi ampua varmistamatta onko sillä vasa perässään.Tällöin naaras ehtii jo mennä.

Oli syytä lopettaa hillitön yrittäminen kun alkoi tupruttaa enemmän luntakin.

Luminen metsä oli itsessään kaunis kun tuuli ei ollut ehtinyt pudottaa lunta oksilta.

Torstai-iltana 27.1.2005 kävin illalla Juuruskorvessa, mutta mitään ei näkynyt. Pakkanen kiristyi ja lähdin kopista jo ennen kahdeksaa.

Lauantaina 29.1. kävin siellä myös ja olin yhdeksään, mutta hiljaista oli. Pakkasta oli n 11 astetta.

Viimeisenä iltana 31.1.2005 Kalle oli ampunut Juuruskorvesta peuravasan ja Risto Honkalasta aikuisen. Olin kyllä aikeissa mennä vielä silloinkin kyttäämään mutta pikku kuume kehossa piti miekkosen sisätiloissa.