Kreetaa

Lähdimme Tommin kanssa käymään keväällä 2000 huhtikuussa Kreetalla.

1857720.jpg

  

 012.jpg

 

 

 

 

 

 

 

005.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  Majoittauduimme Iraklionin

satamakaupunkiin.

 

Ensimmäisenä iltana lähdimme pizzalle rantaravintolaan.

 Näkyi olevan pizzoja listalla. Tomm002.jpgi kyseli tarkkaan pitzan koostumuksen ja neljä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

tarjoilijaa vakuuttivat sen herkullisuutta. Tarjoilija luetteli pitkään ainesosia.

 Onko valmistettu ravintolassa? Totta kai! Kaikki herkkuannokset valmistetaan itse.

Tilasimme mukaan kalliin pullon punaviiniä. Kun pizzat tulivat, ne olivat keskeltä jäässä.

Lähetimme keittiöön uudelleenvalmistettaviksi, emmekä antaneet juomarahaa.

Tosin sesonki oli alussa ja asiakkaita vähän.

Vuokrasimme auton ja kävimme mm Haniassa uimassa. Ranta oli todella matala ja vesi kuumaa. Paluu oli hankalaa kun kaikki tiet johtivat takaisin kylän keskustaan,

003.jpg Vuokraajatyttö kehoitti käymään kotikylässään Georgioupouloksessa drinkillä.

Suomessa harvemmin autoa annettaessa kehoitetaan menemään heti paukuille.

Kylä oli pienen järven rannalla ja todella kuuma paikka vaikka oli vasta huhtikuu.

Söimme mm salaatit kylän tavernasssa ja illalla ihmettelin kun nahka oli  palanut vaikka päällä oli ollut koko ajan valkoinen paita.

004.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajelimme myös ylös vuoristoon, mutta bensiini alkoi loppua ylhäällä ja piti laskea vapaalla alas kaupungin liepeille.

 Alla  Irakleion valtatieltä.

 Hotelli oli ainut  reissuillamme joka on ollut aivan rannassa.                                                                                                             007.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävelimme päivittäin keskustaan ja kävimme juomassa kahvit terasseilla liikennevilinässä. 

Kaupungilla oli kreikkalaiseen tapaan paljon skoottereita ja moottoripyöriä ja pienet leidit väänsivät isoja pyöriä ketterästi ruuhkaisilla kaduilla.

Viimeisenä päivänä oli niin tukahduttavan kuuma ettei kävelemisestä tullut mitään kun oli kuin olisi kuumassa saunassa tallustanut.

011.jpgJäimme suosiolla rannalle ja uimaan.

Ranta on matalaa ja pitää uida kauas ennenkuin  vesi viilenee.

 

Paikallisella nuorisolla oli tapana seurustella vedessä.

Nuoret kahlasivat rannalla kaulaa myöten veteen ja aloittivat nuorekkaan rakastelun. 1857715.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Paikka oli siis todella kuuma ja turisteja vähän.

010.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Digikuvat olivat silloin vielä uutta ja kameroita ei ollut markkinoilla.

1857712.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nämä ovat filmikameran kuvia, jotka Ifi poltti rompulle.

1857709.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kreetalaista tavoista enemmän kts Kreeta 2011