Peurametsällä 2004

Seuralla oli peuralupia n 33, jolloin kaikille jahtiin osallistuville tuli osuutena yksi aikuinen ja yksi peuranvasa ja seurallekin jäi muutama eläin purkitettavaksi mm onkikilpailun voitoiksi.

Yhden ison pukin ammuinkin Vikmanin ajosta ja siitä tuli n 120 purkkia lihasäilykettä.

Itse peurankyttäys sujui hieman hankalammin kun peuroja ei ollut alkutalvesta välillä juuri ollenkaan. Peltosen Kaukon mukaan myös Haapalammilla olleet peuraurokset kaikkosivat kerralla ja syynä lienevät olleet sudet. Haapalammilla oli nähty isot sudenjäljet.

Katselin itsekin metsässä suuria jälkiä, joissa pisimmät loikat olivat yli viisimetrisiä.

Niin ison koiran ei luulisi yksikseen juoksentelevan pitkin metsiä.

Jokatapauksessa peurat siirtyivät alueelta alkutalvella ilmeisesti Someron peltoaukeille ja palasivat vasta vuodenvaihteessa takaisin.Alkusyksystä kävin muutaman kerran katsomassa ns Miskan pellolla, jossa asusteli yksinäinen peuranaaras.

Ensimmäisellä kerralla pellolla ei näkynyt mitään, mutta kiertäessäni metsän kautta pellonreunaa kohti, oli peura tullut pellolle sillävälin. Se oli kaukana ampumiselle ja tukea ei saanut katajikossa mistään. Lisäksi jokainen liike sai sen tarkkaavaiseksi ja lähestymisestä ei tullut mitään. Odottelin sen takia paikallani ja oletin sen tulevan syödessään lähemmäksi. Puolen tunnin odottelun aikana peura läheni vain kymmenen metriä ja kun pimeys alkoi haitata päätin yrittää vapaalta kädeltä. Suurimmalla suurennoksella sen sai näkymään riittävän kokoisena kiikarissa, mutta ristikon heilumiselle ei mahtanut mitään. Aloitin jälleen kerran nostaa ristikkoa jaloista ylöspäin vetäen samalla liipasimen löysiä hitaasti puristamalla. Tarkoitus oli tietysti saada ase laukeamaan kun ristikko on sydämen kohdalla. Peura kuitenkin liikahti levottomasti ja aseen  lauetessa näin ristikon olevan selän yläpuolella. Peura sai jalat alleen ja syöksyi ojan yli pellolle Korven suuntaan.Jäljitin sitä pellolla lähelle maantietä, mutta ojan jälkeen oikeiden jälkien seuraaminen oli arvailua.

Pakolaukassa loikkienväli on pari metriäkin. Puolen kilometrin matkalla ei näkynyt peuraa eikä verijälkiä, joten ohi olin ampunut. Kävin pellolla nelisen kertaa syksyn aikana mutta peura pysyi metsässä. Jälkiä pellolla oli usein kun sen poikki kulkee peurojen reitti Korvelta kylän puolen metsiin. Kerran peura oli jo tulossa metsästä ja kuulin askelien varovaiset rasahdukset viereisestä rinteestä parinkymmenen metrin päästä. Se jäi pellon reunaan tarkkailemaan tilannetta ennen pellolle menoa. Hetken päästä alkoi kuitenkin sataa kaatamalla ja kummankin pyrkimykset valuivat hukkaan rankkasateeeseen. 

Alkusyksystä kävin kaksi kertaa Niittylän pellolla, jossa majaili emä vasansa kanssa.

Ensimmäisellä kerralla nämä ilmeisesti kuulivat minut kun metsässä kuului oksien katkeilua mutta mitään ei pellolle tullut.Toisella kerralla olin ojan varressa tornissa, joka oli kuitenkin liian tuulinen paikka sillä ilmalla. Lähempänä metsää ei myöskään ollut sen parempaa onnea. Miska vei ladon viereen meiltä pussillisen porkkanaa, mutta ilmeisesti metsätyöt vähensivät peurojen käyntejä paikalla ja tiettävästi saalista ei sieltä tullut.Vein Miskan Peräkorpeen pussin porkkanoita, mutta peuranjälkiä ei sielläkään näkynyt.

Yhtenä iltana kävin Nikulan isolla mäellä, mutta paikka on minulle liian pimeä ampua kun takana on metsää ja maasto nousee. Kerran kävin Kirvelän kuivurin takana peltoaukealla, jossa peuroja oli risteillyt, mutta tuuli oli liian kova ja tunnin jälkeen pimeys lopetti kyttäilyn. Kolminaisissa Mikan talon takana olevalla lavalla kävin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla olin jäätyä. Toisella kerralla menin vasta iltayöllä, mutta peuroja ei kuulunut.Tähtitaivas ja kuutamo olivat kyllä upeita.

Kerran kävin Hakalan Arton kyttäyspaikalla Pursion ladolla, mutta alkanut sade ja pimeys veivät mahdollisuudet. Kerran kävin viemässä sinne porkkanoita upealla kuutamolla alkuillasta, mutta tällöin oli liian hiljaista ja äänet kuuluivat liikaa ja ilmeisesti oli liian valoisaakin Paikka oli sinällään hyvä itämaisine mattoineen yms. pehmikkeineen.

Vuodenvaihteen jälkeen soitin Tapsalle, joka kertoi heidän ampuneen jo omat peuransa ja että Miskakin oli ampunut Juuruskorvesta vasan niin että koko pelto oli jo veressä. Tarkempia ohjeita antoi siten, että menet koppiin ja odotat ja panet välillä tupakaksi ja välillä voi juoda vaikka kupposen kahviakin..

Menin sitten loppiaisiltana Juuruskorpeen. Auton kääntäminen oli hieman hankalaa mutta onnistui lopulta kaasulla etupäätä heittämällä ilman pahempaa kiinnijäämistä.

Vein kasalle porkkanoita ja tein ohjeen mukaan.

Kun oli jo aivan pimeää tuli vasemmalta kopin viereen joku kävellen. Kuulosti ihan ihmisaskeleilta. Odottelin puolisen tuntia ihmetellen kuka kopille käveli, mutta lopulta kävelijä meni ihan takaa toiselle puolelleni. Silloin alkoi tuntua hirvieläimen hajua. Kävely loittoni ja oli taas täysin hiljaista. Puolen tunnin päästä pimeydessä näkyi jokin iso varjo josta ei paljain silmin saanut selvää.

Ehkä näin väärin. Vaikutti siltä että varjo liikkui kohti ruokintapaikkaa. Lopulta olin varma että jokin siellä liikkuu ja varjon koosta päättelin sen olevan hirvi.

Hitaasti otin kiväärin ja aloin etsiä sitä kiikariin pimeyden keskeltä. Kiikarissa oli naaraspeura, jonka piirteet näkyivät välillä selvästikin, välillä ääriviivat painuivat pimeyteen tummaksi möhkäleeksi.

Isolta se kuitenkin näytti naaraaksi ja ajettelin parhaaksi yrittää kun kivääri ei tuella tutissut lainkaan. Näkeminen vain teki vaikeaa.

Sivupalkit näkyivät lumea vasten hyvin, mutta pystypalkki oli vaikeampi. Alapäästä se näkyi sen verran lunta vasten että tähtäyspisteen pystyi arvioimaan. Puristin hitaasti lisää liipasimesta jotta laukaus lähtisi ikäänkuin varkain ilman nykäisyä ja yritin saada ristikon arvioimani keskipisteen rinnan kohdalle.Samassa ase laukesi olettamaani aiemmin ja suuliekki sokaisi näön pimeässä yössä pitkäksi aikaa. 

Kasalla ei ollut enää ketään. Meni siis luoti  ohi. ---Menin ulos ja vedin toisen panoksen piippuun. Kävelin lampun kanssa kasalle ja valaisin MacLitella eri suuntiin. Valossa ei näkynyt pellolla mitään. Siitä lähti kuitenkin kahdet selvät jäljet vaemmalle metsään ja seurailin niitä.  Onko nyt seurattava jälkiä kilometri ennen kuin ohiampuminen on varmaa? Seurailin kumpiakin hetken, mutta eivät näyttäneet pakojäljiltä eikä verta ollut. Porkkanoita oli tosin kuljeteltu pitkin peltoa. Päätin palata takaisin ja etsiä otuksen kasalle- tulojäljet. Tuoreita jälkiä oli varsin useita, mutta lopulta seurasin suurimpia jotka vastasivat oikeaa kulkusuuntaa. Niiden takaa löytyi vihdoin pakolaukkajäljet, joita aloin seurailla. Parinsadan metrin päässä ne menivät syvään puroon, jossa naaraspeura oli kuolleena. Riisuin takin ja karvahatun ja aloin  pistotyön. Puro oli viettävä ja peuran kiskominen siitä hieman hankalaa kun yksinkään sieltä poispääseminen ei tahtonut heti onnistua kostean lumen vuoksi. Satoi hienoa tihkua ja oli pilkkopimeää. Näytti siltä että osuma oli kylkiluiden keskelle sivuttain, jolloin luoti oli rinnasta mennyt suolistoon ja peuran vatsa oli täynnä verta. Suolistaminen oli veristä touhua, mutta onneksi oli niin pimeää että työ oli enemmänkin käsikopeloa kuin näkemällä tehtyä.  Peura oli turhan iso ja pienensin taakkaa jättämällä pään, etusorkat  ja sisäelimet metsään. Pienellä pulkalla vetäminen ei tahtonut onnistua ja olisi ehkä kannattanut nylkeä vainaja jo metsässä kuin nahka on painavampia osia. 

Seuraava päivä saattaa kyllä ollut kauhistellut pimeyden töiden verisiä jälkiä kun välillä piti potkien etsiä lumeen hukkunutta puukkoakin.Vetoliinalla mäkeä ylös kiskomalla pulkka alkoi kuitenkin jotenkin liikkua vaikka otus oli sitä kolme kertaa suurempi. Peura takalaatikkoon ja nylkemään. Oikeassa sähkövalossa touhu oli paljon helpompaa kuin verisen taskulampun hiipuvassa  puneessa muuten pilkkopimeässä pusikossa. --------------------------Jep. Tämä muistoksi vastaisen varalle. Paremmmat lamput mukaan ja isompi puukko.

Peurajahtia

Perjantaina 21.1.2005 menin jälleen Juuruskorpeen peurapassiin. Tuolloin oli täällä sankka lumipyry, joskin Torrolla oli selkeämpää. Oli se ilta jonka päätteeksi Loimaalla kuoli kuusi nuorta pyryn takia.

Perässäni tuli Kurun Kalle, joka kertoi tulevansa ampumaan Sakarille peuraa kun aikaa on. Odottelimme yhdessä kunnes n.kuuden jälkeen pellolle tuli yksinäinen peura. Se ei kuitenkaan tullut ruokapaikalle vaan kulki kauempaa yli pellon.

Vain varjo näkyi pimeydessä. Puolisen tuntia myöhemmin suoraan kohti lähestyi kolme peuraa, joista Kalle ampui keskimmäisen huolellisen tähtäyksen jälkeen.

Peuraa tutkittaessa se ilmeni aikuiseksi naaraaksi. Soitin Sakarille, joka lupasi tulla hakemaan sen heti. Kiskoimme peuran ylös mäkeä ja veimme sen kokonaisena lähemmäs kylää, kun Sakarin autoa ei olisi saanut paikalla käännettyä.

Palattuamme kävin vielä auttamassa nostamisessa kun peura oli hankala yksin nostaa autoon.

Yhdeksän aikoihin olin kuulevinani askelia kojun takaa. Välillä kulkija pysähtyi ja jatkoi taas hetken päästä toisen puolen metsään. Kymmeneltä Kalle sanoi lähtevänsä katsomaan Leena Mariaa ja jäin yksin.

Yhdentoista aikoihin pellolle tuli kaksi isoa naaraspeuraa, jotka olivat siten peräkkäin etten ampunut kumpaakaan kupariluodilla. Toinen pelästyi lopulta jotain ja hetken kuluttua toinenkin. Vähän ajan päästä paikalle tuli yksinäinen naaraspeura, mutta se narskutteli porkkanoitamme aivan rinta minuun päin.  Kun tästä asennosta osumisen mahdollisuus on sivu profiiliin verrattuna vain 15 %,  jätin ampumatta.

Pellolle tuli sen jälkeen pieni naaras vasansa kanssa. Ne säikkyivät jotain metsässä ja aikansa kauempana kirmailtuaan häipyivät taustan hämärään.

Puoli yhden maissa lopetin kun paikat alkoivat palella. Näkyvyys oli kuitenkin melko hyvä ja parani vain illan edetessä. Yön mittaan pellolla kävi yhdeksän peuraa. Kahdeksan tuntia jahtia riitti kuitenkin siltä illalta. Seuraavana aamuna aloitimme ajometsästyksen yhdeksältä aamulla. Meitä oli 11 paikalla ja sain ajovuoron.

Impin ajo oli aluksi raskas kun aukioilla ja koivikoissa oli paljon lunta ja maa ei ollut silti jäässä. Välillä siis jalka upposi avoimiin silmäkkeisiin ja meno oli rypemistä.

Lopulta eksyin polulle ja matka alkoi taittua kunnes tie tuli vastaan.

Välillä kuului kolme kaukaista laukausta. Ilmeni että Arto oli ampunut vasan mutta ei ollut osunut enää sen jälkeen emopeuraan. Sytytimme nuotion ja aloimme nylkeä vasaa. Arvonnassa vasa meni Hakalan Heikille. Paistelimme makkaraa nuotiolla kunnes oli aika jatkaa.

 Mika lähti jäljittämään yhtä peuraa ja toiset muita. Sain paikan ns kivipassin lavalta ja odottelin. Kun ajon ääni alkoi kuulua tuli peura pitkin loikin takaani ja pysähtyi parimetrisen näreen taakse niin että kaulaa ja häntää näkyi kummaltakin puolen. Arvioin ristikossa lavan kohtaa kun peuran kylki näkyi hieman näreen alaoksiston lävitse. Peuran liikahtaessa lähteäkseen ammuin näreen alaoksien läpi.

Peura jatkoi matkaansa ja vaikka Mika jäljitti sitä useamman kilometrin ei verta näkynyt. Ilmeisesti kupariluoti osui risuun ja kääntyi sivulle.

Vaihdoimme passeja vielä kauemmas, mutta jäljittäjät sekosivat jälkien määrään.

Haapalammin aukon vieressä oli ainakin kuuden peuran lauma siirtynyt passeista poispäin metsän suojassa.

Seuraavana päivänä aloitimme taas Impin ajolla ja ajajat näkivät useita makauksia.

Metsä oli nyt täysin äänetön ja pakkasta oli ehkä viitisen astetta.

Juha oli nähnyt kolmen peuran menevän metsässä, mutta ampumiseen aika ei riittänyt. Sytytettiin välillä nuotio ja suunniteltiin.

Niitä yritettiin ajaa kohti naimapolkua ja passeja mutta se ei onnistunut. Sitten ajosuunta vaihdettiin jälkiä pitkin Korven suuntaan. Peurat menivät sitten Karin ja Sakarin välistä Korvelle päin. Passit siirrettiin Haapalammin tien varteen, mutta kun ilmeni että ne olivat ehtineet jo senkin yli lähti Risto yksin jäljittämään ja passit siirrettiin osin Haapalammin niityn taakse.

Ollessani niityn ja maantien välisessä myrskyn tekemässä pienessä aukossa tuli tunnin odottelun jälkeen peuranaaras jo takaisinpäin kohti passeja. Kun se seisahtui sekunniksi ehdin nostaa kiväärin, mutta ristikkoon en sitä ehtinyt saada kun se jo ehti kaatuneiden puiden suojaan.

Ajaja ei ollut jälleen kuin puolisen minuuttia otusta jäljessä. Peura meni sitten Kallen ja Karin vierestä tietä pitkin mutta heistäkään kumpikaan ei ehtinyt ampua.

Peura liikkuu hyvin äänettömästi ja nopeasti. Tuloa ei aavista mistään.

Toisaalta loikkiva kulku tekee ennakon arvioimisen mahdottomaksi ja sen pitäisi juoksussa olla siten hyvin lähellä jotta mahdollisuuksia osumiseen olisi.

Haulikko olisi siten parempi lähietäisyydeltä.

Toisaalta naarasta ei voi ampua varmistamatta onko sillä vasa perässään.Tällöin naaras ehtii jo mennä.

Oli syytä lopettaa hillitön yrittäminen kun alkoi tupruttaa enemmän luntakin.

Luminen metsä oli itsessään kaunis kun tuuli ei ollut ehtinyt pudottaa lunta oksilta.

Torstai-iltana 27.1.2005 kävin illalla Juuruskorvessa, mutta mitään ei näkynyt. Pakkanen kiristyi ja lähdin kopista jo ennen kahdeksaa.

Lauantaina 29.1. kävin siellä myös ja olin yhdeksään, mutta hiljaista oli. Pakkasta oli n 11 astetta.

Viimeisenä iltana 31.1.2005 Kalle oli ampunut Juuruskorvesta peuravasan ja Risto Honkalasta aikuisen. Olin kyllä aikeissa mennä vielä silloinkin kyttäämään mutta pikku kuume kehossa piti miekkosen sisätiloissa