Jänisjahtia

 Syksyllä 2010 tuntuu olevan paremmin rusakoita kun kesä oli erittäin lämmin. Etelässä oli pisin helle sitten 1800-luvun.

kuva030.jpg

Aloituspäivän iltana 1.9 olimme Arton ja Jarin kanssa Riihivalkaman peltomme kulmalla jahdissa ja kummatkin koirat ajoivat samaa rusakkoa vuorotellen pitkän aikaa. Rusakko jäi välillä pellolle Laaksovirran hevosaitauksen kohdalle hevosista kolmensadan metrin päähän  ja Arto ei ampunut kun hevoset olisivat voineet pillastua. Paikalle kutsuttu Lulu ajoi sen metsään ja jahti voi jatkua.

Lulu hukkasi sen metsässä mutta Jeppe löysi jäljet ja jatkoi. Rusakko eksytti Jepen Mäkilän tiellä ja näinkin sen kaukaa, mutta en uskonut sitä jänikseksi ja pupu jäi henkiin.

kuva000.jpg

Kävelyä tuli kuitenkin viitisen kilometriä.

 

 

 

 

 

 

Seuraavalla viikolla kävimme Poutiolla aamulla ennen töihin menoa

2.10_001.jpg

 

 

 

Lauantaina 4.9 olin Arton kanssa Riihivalkamassa. Arto oli laittanut Jepen autoilijoiden mökin kohdalta metsään ja Jeppe ajoi rusakon Lukkalan taakse, jossa se juoksi tietä pitkin eksyttäen dreeverin.

Kävelimme eri vaiheiden jälkeen Jussilan taakse rantaan,jossa Jeppe ajoi rusakkoa kierroksen Jussilan takaa Kalatien kautta. Lulu ajoi samoja jälkiä touhukkasti jäljessä, mutta hukkasi hajun jo paljon aiemmin. Koirat olivat sitä mieltä että rusakko on jossain Kalatien viimeisen huvilan takaisessa hakkuuaukossa, mutta kumpikaan ei löytänyt  piileskelijää.

Lopulta aikani kuluksi kävelin hakkuuaukon läpi kun ajattelin että saan rusakon paremmin näkyviin kun katselen sentään 160 senttiä korkeammalta kuin dreeveri.

Ollessani jo aukon toisessa laidassa näin rusakon säntäävän laidan mätästyskuopasta ryteikön suojaan. Ammuin heittolaukauksen ja kun näin rusakosta vilauksen pellolla toisen.   Kun ylitin pienen pellon näin Jepen pusikossa istumassa ja arvasin sen istuvan rusakon päällä.

Jeppe antoi ottaa rusakon, mutta kun Lulu tuli sitä katsomaan tuli kiivas taistelu rusakon omistuksesta. Lulun oli uskottava että rusakko oli Jepen.

Pieni purema kiistasta jäi kaulaan. Rusakko oli isoin näkemäni ja Jeppe seurasi ylpeänä.

Jeppe oli juossut laukausta kohti ja lähes törmännyt rusakkoon joten ajo oli ollut  raju ennenkuin jänis yllättäen kuoli kesken ajon.

Sunnuntaina  12.9 olimme Poutiolla ja sain sorsan, mutta Lulu ajoi peuraa lenkin suolla ja palattuaan ei päässyt ampumaradasta ohi.

Näin satelliitista että ammunta pelotti se aina takaisin, mutta se palasi aina radalle kun vaisto sanoi auton olevan radan takana.

Lopulta Sillanpään Heikki soitti sen olevan keskellä hirviammuntaa ja hain helpottuneen tytön pois radalta.

Perjantaina 17.9 kävimme Lulun kanssa Talpialla. Piti mennä Nuoran pellolle Talpian järven rantaan, mutta kun pääsimme joen sillalle pellolla näimme kumpikin auton ikkunasta kauriin menevän juuri pellolta viereiseen metsään. Kun kaurisajo ei ole Lululle  luvallista lähdin protesteista huolimatta pois.

Kävimme Saarenperän tieltä katsomassa Simolan metsässä, mutta kun alkoi sadella ja maasto oli täynnä peuran jälkiä lähdimme takaisin. Lulu otti jänisajon muuntajalta ja ajoi Tippavaaraan, jossa hukkasi ryteikköön koko pupun ja  menimme Saarenperään katselemaan taveja.

Sorsia ei näkynyt, mutta pelto oli täynnä kurkia. Kiersimme koko pidemmän peltolohkon ja Lulun odottaessa keräsin säkillisen villipuun omenia. Kimmo oli mennyt Kanneljärvelle naapuriin.

kuva030.jpg

Lauantaina 18.9 kävimme Lulun kanssa aamulla Torrón Kissanhännässä viemässä omenoita. Pelto oli veden vallassa ja oli hankalaa löytää paikka jossa omenat jäivät veden päälle.

Lulu otti ajon Ellosen nurkalta ja odottelin pusikossa tunnin jänistä tulevaksi.

Kun siirryin oman metsän puolelle tuli rusakko juuri vastaan. Epäröin hetken kun kumpareen takana oli mökkiläistyttö kuopsuttamassa pihamaata. Laukaus myöhästyi  ja jänis ehti toisen kumpareen taakse ja hävisi. Lulu tuli ja päätteli että jänis ei ole voinut tästä mennä kun kaveri ei ole sitä ampunut ja hukkasi ajon muita suuntia etsiessään.

006.jpg

 

 

Lulu otti toisen ajon parinsadan metrin päästä, mutta hukkasi sen kun seikkailin ryteikössä liian pikään. Ihmettelimme asiaa yhdessä pellolla.

Vartin päästä Lulu otti kolmannen jäniksen ajoon Ojansuun Pekan metsästä ja olin taas liian kaukana ja seurasin asiaa vain satelliitista.

Hakkuaukolle ehdittyäni Lulu palasi luokseni ja ajoimme mökille laittamaan sitä talvikuntoon. Tyhjensin sähkövessan ja käänsin veneen ja kannoin pihakalusteita varastoon.

kuva008.jpg

Saunoin viimeisen kerran ja tyhjensin samalla boilerin. Vesi oli kylmää mutta kävin viisi kertaa uimassa.

Katkaisin vesiputket ja otin sekoittajankin mukaani.

Sunnuntaina 18.9.2010 menin Riihivalkaman Pässinkalliolle, jossa päästin Lulun etsimään. Kävelimme reunaa kumpikin omaa puoltamme ja kun Lulu oli viimeisen niemekkeen päässä lähti puoleltani rusakko hiippailemaan ryteikön suojaan. Kun näin sen kokonaan ammuin hätäisesti metrin ennakolla ja Lulu meni katsomaan mikä pupulle tuli.

Palattuani rusakon kanssa autolle, Lulu otti toisen ajon ja ajoi puolisen tuntia pitkin pihoja.

Arto oli päästänyt Jepen taas puomilta irti ja se ajoi kettua lenkin Kotisalon takaa Allenin aukkoon.

Lulu ajoi siellä ennestään jotain hitaampaa edestakaisin ja ilmeisesti vaihtoi ajon ohimenneeseen kettuun, koska ajo muuttui raivokkaammaksi ja hyvin suoraviivaiseksi.

Jari tuli mukaan ja yritti etsiä passipaikkaa, mutta kettu meni Kaukolaan ja Lulu luovutti rajalla. En ole opettanut sille vielä seuran rajoja, joten vähän ihmettelin. Jeppe palasi takaisin kun  Lulu alkoi ajaa sen kettua ja se oli tällä välin ottanut rusakon ylös ja ajoi sitä Jussilan takana.

kuva006.jpg

Kävimme katsomassa autoilla,mutta ajo ehti sillävälin takaisin Ojansuun metsään. Lulu oli jo väsyksissä kun oli ajanut kokoaamupäivän.

Näin rusakon kaukaa Lukkalan risteyksessä, mutta sinne ehdittyämme emme löytäneet ja Jeppekin hukkasi hyvän ajon jo ennen.

kuva0002.jpg

Lähdimme Lulun kanssa irroittamaan vesipumppua mökille ja muut samanlaisiin töihin.

kuva007.jpg

Kotona nyljin rusakon pakkaseen ja annoin Lululle makupalat.

24.9.2010 kävimme Sakun ja Lulun kanssa Jorrissa viemässä omenia.

Lulu ajoi pupua tunnin pellon kulman ja suonnotkon välissä pöheikössä ja emme kumpikaan nähneet sitä. Tullessa kävimme kävelemässä vielä Talpian järven rannassa Sukulan puolella, mutta  jänistä emme nähneet.

 

25.9 olin lavatalkoissa siirtämässä neljä lavaa, mutta illalla lähdin uudelleen Torrolle metsään Lulun kanssa. Kävimme hakemassa Talpialta omenoita ja veimme ne Egyptinkorpeen. Kävimme vielä kävelemässä parin kilometrin lenkin Äijänsuolla jossa lähti muutama teeri tien vierestä autolla ajaessamme. Oli aika pimeä kun yhdeksän aikaan palasimme. 

 30.9.2010 torstai-iltana kävimme Torrolla Jorrissa,mútta vain teeret kujersivat männyissä ja palasimme yöllä sumun laskiessa kylän ylle.

1.10 kävimme Panin kanssa Somerolla ja palatessa päästimme Lulun Torron Sillanmäkeen. Rusakko lähti pian ja hukka tuli tiellä,

Toinen ajo alkoi pimeässä emmekä nähneet mitään. Lulu tuli lopulta kun huomasi kyvyttömyytemme.

23.10 oli hirvestyksessä vapaapäivä ja olimme sateessa pupujahdissa Suvilahden takana. Jeppe ajoi kettua vastaan ja otin Lulun kiinni kun se yritti sateessa ketun perään Gunnarin talolla.

6.11.kävimme Lulun kanssa Riihivalkamassa ja kävelimme Gunnarin  vanhalta talolta Artsin luo Pajuniemen metsään. Sieltä Lulu otti ajon ja  sain sen kiinni vasta kun se oli käynyt Kaukolan takana ja palasi ajaen Linjamäessä.

Kävin illalla Egyptinkorvessa, mutta peuroja ei näkynyt

Torrolta jänikset tuntuivat hävinneen ilvesten takia. Juholan Ville ampui ilveksen luontokeskuksen takaa koira-ajosta tammikuussa.

07112010215.jpg

Sunnuntaina k7.11.2010 kävimme Lulun kanssa Sillanmäessä ja Jorrissa sekä illalla kiersimme Saarenperässä.

 

Yhtään ajoa ei lähtenyt. Ilmeisesti ilveksiä on liikaa.

 

Sunnuntaina 4.12.2010 vein porkkanoita Vaarinkorpeen ja Jorriin.

Lunta oli jo melkoisesti ja kävely hankalaa. Pyörin lämpimikseni oman metsän kulman ympärillä.

Lulu otti valkojäniksen ylös Jorrin notkosta ja oli sata metriä sitä perässä kun ammuin jäniksen pellon takana tiheikössä.

Arton, Kallen ja Suontaustan Pentin kanssa käytiin kerran jahdissa Arton sikalan ympärillä. Kun oltiin rannassa nuotiolla, otti Lulu ajon ja ajoi pari kierrosta Terhon huvilalle. Lunta oli aika tavalla ja emme ehtineet eteen. Selkä kipeytyi Jeppeä odottaessa kun ajoa odottaessa istuskelin vartin  puun rungolla. Viikkoon ei saanut housuja jalkaan ilman temppuiluja.

5.2.2011 käytiin toisen peurakopin viereisessä pusikossa Pursiontiellä  pupuja katsomassa. Lunta oli paljon ja kokeilin lumikenkiä. Lulu upposi välillä kokonaan hangen alle. Jälkiä oli mutta kaikki hieman vanhoja. Liikaa lunta koirille.