Häämatka Altaan

 

Häiden jälkeen elokuun alussa 1988 lähdimme häämatkalle pohjoista kohti. Silloin vielä kaikki oli näkemättä ja riitti kun meni sinne minne nokka osoitti ja valitsi aina risteyksessä mielenkiintoisemman suunnan.

 

09082007037.jpg

 

 

 

 

Ajelimme siten aluksi Ouluun ja olimme Välkkylän sairaanhoito-oppilaitoksen asuntolassa kesähotellissa yötä. Kävimme kävelyllä keskustassa rotuaarilla ja satamassa. Kunnon lenkki.

Seuraavana päivänä tutustuimme Kemiin ja sen mahtavaan kaupungintaloon. Talon katolle piti tulla 60 metrinen Stalinin patsas, mutta ajat muuttuivat.

Ajelimme Rovaniemelle ja kävimme keskustassa tutustumassa matkamuistomyymälöihin. Jatkoimme Ounasjokivartta Kittilään. Levi ei ollut silloin kuin nukkuva pikkupaikka ja tuleva suuruus vasta odotti.

Ajelimme Jerisjärvelle ja majoittauduimme Kutunivan hotellin kellarissa olevaan retkeilymajaan.Kävimme illalla kävelyllä Jerisjärvellä. Kaunis erämaajärvi tuolloin vaikka Keimiöniemessä oli jo ökymökkejä.

Kävimme aamulla Pallaksella ja kiipesimme muutaman kilometrin tunturiin. Sumun takia ei kyllä näkynyt mitään, mutta paljon liikuntaa.

 

hot20pallas.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajelimme Muonion kautta joen vartta Hettaan. Matkalla tuuli kovaa vastaan ja muistan Saabin tunteneen tuulenpuuskat hiekkamellojen sivuja mutkitellessa. Tie oli silloin kapeaa.

Norjan rajan tullissa ei ollut Kivilompolossa ketään ja jatkoimme Kautokeinoon, jossa kävimme kahvilla..

Kautokeino on nopeasti katsottu ja jatkoimme ylös tunturiin Suolovuombiin, jossa on mökkejä, hyttar vuokrattavana. Välillä kävimme paistamassa päivällistä eli munia ja Kautokeinosta ostettua makkaraa, ilmeisesti turskasta ? puron varressa nuotiopaikalla.

Norjalainen oli juro  vanha mies eikä paljoa puhunut.

Saimme hytin ylhäältä rinteestä. Mökissä oli puukamina, joka lämmitti nopeasti.

Kävimme illalla kalassa tunturipurolla. Pari tärppiä, mutta kaloja ei saatu. Ylhäällä rinteessä oli bunkkereita ja valmiit jalustat ilmatorjuntakonekivääreille.

Jatkoimme aamulla Altaan. Kanjoni jokineen on mahtava. Altassa ajelimme rinneteitä aikamme ja majoittauduimme retkeilymajaan. Kävimme kävelyllä ja menimme aikaisin nukkumaan kun mitään isompaa iltaelämää ei ole. Kävimme vinbolagetissa ja pyysimme jotain mitä paikalliset ostavat. Myyjä löi tiskiin pullon paloviinaa.

Kyselimme olutta, mutta koska Alta oli lestadiolaispaikkakunta, sitä ei myyty edes valtion kaupassa.

Neuvoi ajamaan 10 km Narvikin suuntaan etelään, jossa on Moetin risteyksessä talo, jossa myydään olutta. Ilmeni että paikassa oli juuri Alttion raja, mutta oikeaa taloa emme löytäneet.

Kävin kuitenkin kalassa merenrannassa ja keräilin näkinkenkiä.

Matkalla kävimme ylhäällä tunturissa mustikoita poimimassa ja heittelin ylhäällä järvillä vilkkua.

Altassa oli jo silloin paikallisradio Radio Alttio. Sellaiset tulivat Suomeen vasta paljon myöhemmin.

Seuraavana päivänä ajoimme takaisinpäin ja kävin Karasjoen tien varrella ylhäällä tunturissa  kalassa. Tyhjää oli sielläkin.

09082007021.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ehdimme Muonioon asti illaksi ja majoittauduimme  joen rantaan Pekosen retkeilymajaan. Oli kylmä ja patteri oli rikki, mutta sain sen korjattua rautanaulalla. 

Seuraavana päivänä kävimme Oulussa ja Vaasassa ja yöksi menimme Tommille Merikarvialle.

Tommi oli rakennellut kosken varren taloonsa uuden saunan lasiovella. Antti oli tuolloin pieni vesseli.

Kyläläiset olivat tuoneet nimismiehelle vanhan tavan mukaan valtavan merilohen, jonka häntää söimme päivälliseksi.

82- mallin Saabi kesti matkan vaivat hyvin ja edistyksellisen pitkän  viidennen vaihteensa takia kulutuskin oli alle seitsemän litraa sadalla.

Sellainen häämatka.