Hirvestys 2012

hirvet_019.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hirvestys Tammelan Torrolla aloitettiin lavatalkoilla. Olimme Paulan kanssa koonneet kaksi uutta lavaa ja Jokiniemen Raimo oli tehnyt yhden ison.

Veimme Raimon lavan Tapion metsäautotien silmukasta vasemmalle ja toisen lavan edessä olevaan aukkoon. Toinen vietiin Manamansaloon.

Kävelimme Tapion kanssa passilinjan Haiponjärven maastoon ja merkitsimme toisen Mattilan metsään Suosaarten ajon passiketjuksi. Passipaikkoja tuli useita.

Pidimme parin viikon tauon ja odottelimme ilmojen kylmenemistä.

hirvet_009.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lauantaina 13.10 aloitettiin Tapion johdolla Papinmäen ajolla. Vein passimiehet Kultelan rajalle ja meninn itse passiin Uhotukselle.  Alkoi sataa ankarasti ja vettä kertyi kupillinen avoimeen taskuun.

Jatkoimme Vikmanin ajolla ja kävelin Jorrin notkon päästä Lehtiselle. Alussa puista lähti kymmen teertä ankarasti pulputtaen.

Kävimme Juomaojalla nuotiolla ja ajoimme seuraavaksi Tornimäen ajon. Vein passimiehet Jorriin ja olin itse passissa Yrjölän makasiinin kohdalla tornissa. Pohjalaudat olivat viimeisillään ja pitäisi uusia. Laho korkea torni hieman arvelutti. Aholassa ammuttiin vieressä satakunta laukausta ja ajoa ei sen takia oikein erottanut.

Viimeiseksi ajettiin Ajonkallio Viljasen pellolle kun Pentti oli nähnyt siellä hirviä viikolla.

Ilmeisesti ne olivat siirtyneet tien toiselle puolelle. Kolmelta lopettelimme. Kuutisen kilometriä kävelymittariin.

Sunnuntaina ajoimme Impin ajon ja Miska oli nähnyt kahden hirven menevän Haapalammin suuntaan. Kävelin Kujalasta Puitamon suon kautta Näykin Karin passiin.Housut kastuivat tiheiköissä läpimäriksi

Ajoimme sen jälkeen Korvelta Tapion metsäautotielle ja osa käveli Rajalasta asti. Hirvet olivat kuitenkin menneet Haapalammin ohi. 

hirvet_010.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olimme lahtivajalla nuotiolla ja Kalle kertoi Haiponjärven sorsastuksesta Laihon kanssa. Sorsa oli sukeltanut useasti ja aina kun se tuli pinnalle ammuttiin. Laiho sai sen lopulta ja Kalle sanoi että häneltä meni kuusi panosta. Laiho sanoi että häneltä meni 18. Yhteensä 24 panosta ja heti saatiin!

Ajettiin Riukan ajo ja heti tullessani Vaarinkorpeen kuului mäen takaa laukaus. Olin ajanut hirvet passiin. Sitten kuului kaksi laukausta kauempaa. Kävelin merikapteenin passiin ja kuulin että oli ammuttu samaa vasaa, mutta se oli vain haavoitunut. Menimme passiin Someron rajalle Heikin Saulin ja Kallen kanssa. Kari ampui sitten Kujalan takana pellolla vasan, jota Miska oli ampunut tiheikön lävitse.

Kalle vei traktorin Simperin kautta Kujalaan ja hain kaatomiehet perässä. Nyljimme vasan orteen illan hämärän laskeutuessa. Olin seitsemältä kotona väsyneenä.

Lauantaina 20.10.2012 aloitettiin Papinmäen ajolla. Kuljin laitimmaisena mäen länsireunaa ja edellä oli mennyt iso hirvi. Jäljet kääntyivät ylös ja taaksepäin ja lopetin seuraamisen. Ojan ylitys oli vaikeaa ja vasta lopulta löytyi ohut riuku, jota lepän varassa roikkuen pääsin yli.

Sillanpään Janne oli ampunut Juuruskorvessa kahta vasaa ja ne olivat menneet metsän peittoon.

Meidät komennettiin passiin Harakkakorpeen ja olin Hessun ladon kohdalla pari tuntia tornissa.

Toinen vasa löytyi kuolleena, mutta toinen jatkoi matkaa. Tapio ja Raimo seurasivat jälkiä, mutta vasa kulki ympyrää seuraajien perässä.

Välillä kuului pientä kahinaa  ja siitä vartin päästä risaus, jolloin näin hirven jalan menevän tien takana olevassa koivikossa. Menin katsomaan jälkiä ja soitin Tapiolle. Heikki oli nähnyt kuitenkin ison naaraan menevän ohitseen pellolla.

Tapio kutsui Klemetin koirineen ja pian sen jälkeen Heikki ampui viereisestä tornista ja Saku heti perään kahdesti. Kävelimme katsomaan metsäni kulmaan. Verta löytyi, muttei hirveä. Ainakin siihen oli osunut paremmin. Raimo määräsi passiin Myllylän luo ja menin Heikin kanssa. Koira ei käynyt ampumapaikalla ollenkaan vaan oikaisi Lehtimäen taakse. Välillä ajo tuli kohti, mutta kääntyi ja kuului kolme laukausta. Antti oli ampunut Lehtimäen takana metsäpellolla, mutta hirvi jatkoi kohti Jorria. Ajoin Heikin kanssa Jorriin ja jätin Heikin pellolle ja menin itse seuraavan notkon päähän odottamaan. Kuului laukaus ja sen jälkeen merkkilaukaukset. Etsimme Heikin kanssa kaatopaikkaa vartin ja koiramiehet olivat suolistaneet vasan jo ennekuin pääsimme perille Ranttilan metsään. Tero tuli mönkijällä taituroiden tiheikössä pulkan kanssa ja veti vasan vajalle.

Klemetti oli ampunut vasan kun se oli kääntynyt tiheikössä tulosuuntansa koiran ajamana. Takajalka oli poikki ja ensimmäinen laukaus oli osunut kyynärpäähän. Muut olivat menneet ohi.

Pitänee käydä ampumassa kivääri kohdalleen.

 27.10 oli satanut uutta lunta ja ajelimme ja kävelimme metsiämme pari tuntia saadaksemme hirvikannan sijainnista yleiskuvan. Kävin Sunin pellossa ja hain Miskan Haapalammilta.

Tornimäestä oli tullut hirvi yli tien ja toiset jäljet olivat Laitiaisissa. Riukan pellolla oli yhdet isot jäljet.

n_003.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pari miestä lähti ajamaan jälkiä Myllynkulman tieltä ja olimme ympärillä kilometrin säteellä passissa. Olin Viljasen pellossa, jossa jäljet lähtivät Uhotukselle ja sieltä Laitiaisiin.

Kuvassa Saku seuraavassa passissa.

Ajoimme Papinmäen varmuuden vuoksi mutta turhaan.

n_008.jpgn_010.jpg

 Olimme nuotiolla keskipäivällä ja ajoimme sitten Impin ajon mutta turhaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Isot jäljet menivät jo alussa Riukanselälle. Kävely ryteikössä otti nyt koville.

Ajoimme vielä Laitiaisissa pellon reunametsän ja olimme passissa Egyptinkorvessa, mutta ilmeisesti sama hirvi oli kävellyt tänne ja jatkanut Someron kaupungin erämaihin.

o_039.jpg

Sunnuntaina oli tullut soitto että kylän pinnassa oli nähty hirviä. Kiersimme niitä tunnin piiriin kunnes Sepolle tuli mieleen varmistaa että oliko soittaja varma hirvistä kun hirvenjälkiä ei lähtenyt havaintopaikalta minnekään. Jäljet ilmenivät peuranjäljiksi ja hälytys oli turha.

Raimo laski allaolevalla pellolla 80 teertä. Itse ajelin Äijänsuon kautta ja sieltä lähti 60 teertä.

Rusakoita oli ollut iso lauma.

o_004.jpg

Miska oli ampunut vasan ja aikuisen peurapukin yöllä. Ilmeisesti ilves oli purrut vasaa takajalkaan ja  haava oli mätinyt ja tehnyt vasan syötäväksi kelpaamattomaksi.

Papinmäelle oli mennyt taas hirvi ja toinen Ajonkalliolle. Ajoimme Sepon, Tapion, Teron ja Miskan kanssa Papinmäen eteläpuolta ja pidimme kovaa ääntä kun jäljet menivät Teron edellä tuoreina.

Kun pääsin Juuruskorpeen kuului kaksi kovaa ja kolme piukempaa laukausta. Seurasin hirvenjälkiä pikkujoelle, jossa naarashirvi oli Sakun passissa kaatuneena. Hirvi oli noussut suoraan pellon kulmasta ja Antti oli ampunut sitä. Hirvi palasi jälkiään ja kääntyi ojannotkoa Sakun passipaikan suuntaan. Myöhemmin hirvestä ei löytynyt kyllä yhtään reikää.

Kiskoimme hirven pulkalla pellolle ja traktorilla lahtivajalle. Aterioimme nuotiolla ja nyljimme hirven orteen.

o_021.jpg

Ajoimme vielä illalla Ajonkallion, mutta hirvi oli päivän mittaan poistunut alueelta.

o_030.jpg

Kävin Talpialla valmistelemassa suo-ojankaivuuta tasoittelemalla ojan reunoja ja ammuin samalla kiväärin paikalleen.

o_034.jpg

Tähtäys vei vaaksan alle kuudellakymmenellä metrillä. Kun sain iltapimeällä koneet suojaan kävin matkalla äänestämässä. Äänestyspaikalla notkui läjä toimettomia ehdokkaita parhaissaan.

Seuraavana päivänä ilmeni että muutkin tunsivat ja toiveet päästä päättämään toisten verovaroista jäivät haaveiluiksi. 

Isänpäivän aattona podin kipeää jalkaa ja isänpäivänä oltiin muutenkin kotosalla. Itse kävin Talpialla. Lulu ajoi jänistä halukkaasti silläaikaa kun sahailin puita. Iso metso istuskeli vieressä männyssä ja lähti vasta kun kävelin puun alle.

Sade kasteli meidät perusteellisesti ja piti lämmittää sauna sunnuntain ratoksi.

Seuraavana päivänä olin Jorrissa etsimässä peuraa, jota Saku oli ampunut. Ei löytynyt kolmessa tunnissa. Pimeää oli mutta upea tähtitaivas.

17.11.2012 ajoimme Vikmanin ajon ja kävelin Kallen kanssa Lehtiselle. Laurinmäen ajossa oli passissa Sunin Pohjankorvessa. Hirviä ei tullut kuten ei aikaisempina 10 vuotenakaan. Kolme peuraa tuli loppuvaiheessa tiheiköstä ja tähtäilin viimeistä vasaa kun se hetkeksi pysähtyi. Lapa jäi puun taakse ja jätin painamatta liipasinta kun  olisi pitänyt haeskella pitkäänkin.

kone_018.jpg

Olimme Juomaojalla nuotiolla ja ajoimme sen jälkeen Papinmäen. Kävelin Juhon vieressä Pikkujoelle Juuruskorven kautta. Ojien ylitys oli välillä mahdotonta.

kone_019.jpg

Viimeksi ajettiin Ajonkallio ja olin Juuruskorvessa passissa Saulin kanssa. Hyvä passipaikka, mutta hirviä ei ollut. Päätettiin pitää sapattisunnuntai. Hallilaisetkaan eivät olleet nähneet yhtään hirveä. Vilukselassa oli miehiä, jotka eivät olleet koko syksynä nähneet kuin jälkiä.

Samoin oli Torrolla ensimmäisen luvan kohdalla. Jo jäljille otettiin kaatoryyppy kun sellaiset kahden viikon etsimisen jälkeen löydettiin. Hirveähän ei saatu koko vuonna.

Seuraavana vuonna lupahirven kaaduttua aloitettiin heti peijaiset. Kallelta oli aamulla hukuksissa mm.  kivääri ja traktori.

Miska ampui meille illalla  urosvasan ja kiintiö on täynnä. Juhoa lukuunottamatta muut ovat ilman.

Sunnuntaina satoi koko päivän ja jahti olisi ollut vaikeaa.

24.11.2012 olin estyneenä osallistumaan, mutta muut ajoivat neljä ajoa mitään näkemättä.

Kun koko viikonlopun satoi oli sunnuntai vapaapäivä.

1.12 oli myrskynnyt koko edellispäivän ja alkuyön, mutta aamulla lumisade hieman hellitti. Jälkiä ei löytynyt kuin Riukasta ja ajoimme Lääveristä alkaen. Ollessani Vaarinkorvessa kuului kova huuto kun hirvet karkasivat vasemmalle ja kiersivät ajoketjun. Kun sitten Kirvelän metsässä sotkeennuin lumiseen tiheikköön kesti kauan mutkitella ennenkuin olin kulkukelpoisessa metsässä.

Lopulta olin muuta ajoketjua puoli kilometriä jäljessä ja seurasin Hakalan Vesan jälkiä Pursion pellolle ja myöhästyin juuri autokuljetuksesta. Lumi tekee tiheikköjen läpäisyn hitaaksi.

Pakkasta oli 9 astetta.

Nuotion jälkeen lähdimme kotiin. Kävin Saarenperässä sahaamassa tankillisen raivaussahalla ja hämärissä ajelin suo-ojien reunoja perälevyllä kaivinkonetta varten kun pakkanen oli kiristymässä.

Toisen puolen ajeltuani sammui traktori yllättäen ja vian selvittely vei aikaa. Ojansuun Jari tuli auttamaan ja saimme yhdessä ilmattua järjestelmän useamman tunnin yrityksen jälkeen.

Risto ampui sillä aikaa Riukasta pukin ja Miska Peräkorvesta toisen.

Jarin auto upposi pimeässä suohon ja vedettiin maasturilla ylös. Ilmeisesti pumppaillessa tuli kylmä kun yöllä alkoi viluttaa  ja selkä oli aamulla kuin piesty. Jäin potemaan flunssaa.

Risto ampui Papinmäen ajosta  jokinotkon lavalta yhden kolmesta ohi menneestä sonnista.

Tapsan ohi oli mennyt useampi peura ja neljä aikuista hirveä. Simperistä ajettiin vielä yksi ajo ja Seppo ja Kalle olivat ampuneet vasan.

Hirvestys Tammelan Torrolla vuonna 2012 loppui.