Talvi 2005-06 -Hiihtämässä Torronsuolla 2006

Olin käynyt vuodenvaihteessa jo parisen kertaa kiertämässä 15 km lenkin suon Torronpuoleisen pään ympäri. Toisen kerran yksin ja toisen Panun kanssa. Kamerakuvat olivat kuitenkin heikompia kuin allaolevat.. 

Ladut olivat 14.1.2006 kyllä huonossa kunnossa, mutta aurinko paistoi erikoisesti ja kuviin tuli outo valaistus. Ladut olivat enää jäisiä kohoumia.

Lumi oli sulanut niin että lampien jään alta kuulsi  vesi.

Hieman huonokuntoisena  on reitti nyt tuhansien  Kansallispuiston hiihtäjien jäljiltä.

Kännykän kuvissa on outo valaistus, kuten oli luonnossakin.

Metsä vasemmalla on Mustasaari Kaljunpalon notkon alkupäässä.

Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä.

Niin, se hiihto. Lähdin Kiljamosta ja kiersin Torron kautta Lehtisaareen ja oikaisin Varissaaren kohdalta Talpian rantaan josta taas Kiljamoon. Ilman oikaisua olisi matka n 14 km. Toisaalta oikaisi pari kilometriä, mutta hiihtäminen oli ladutta työläämpää.

Kävin sitten myös 29.1. sunnuntain ratoksi kiertämässä koko lenkin ja lunta oli paljon ja keli hyvä. Tässä kuva jossa on hieman meidänkin metsää Talpialla.

Hakalan Antti oli kierrellyt latuja kulkemaan kuivempien maiden kautta kun edelliskerralla latu sukelteli lammikonpohjien kautta. Jäisellä vesikelillä sekään ei haitannut kun ei ollut pakkasta. 

5.2.2006 kävin illalla kiertämässä ko. 14 km lenkin. Pakkanen oli kova, -21 c auringossa ja luisto heikko, mutta toisaalta ladulla ei ollut juuri muita. Varissaaren takaa oli kiertänyt viitisen hiihtäjää koko viikonloppuna.

Aurinko laski ja kuu nousi ja jatkoin kuutamohiihtona.

Alla keskellä kohouma on vanhan kirkon aikainen kellotapuli entisen koulun pihalla.

Kuutamo on elämys kansallispuistossa. Pimeällä pärjää aukealla hyvin, mutta metsässä on heikompaa kun latua ei erota. Suurin osa on melko aukeaa.

Pysähdellessä alkoi jäätyä heti ja parrassa oli kilo jäätä.

11.2.2006 kävin illalla taas hiihtämässä. klo 19.00 olisi alkanut kuutamolaturetki ja latua oli koristeltu aikaavievästi mm kynttilöin ja lyhdyin. Flunssanalun takia matkaa piti lyhentää, suksi ei luistanut ja hiihto tökki, mutta maisemat olivat silti upeat.

Hallilaiset olivat ampuneet kolme kettua porukalla. Kettujen kuvia ei voi julkaista, koska ne kuolivat em. välikohtauksessa.

Ohessa kuva  Keski-Pompun  parkkipaikalta. Sohkasen Ilkka huuteli lähtemään Kuutamohiihdolle.

Ilta laskee kuutamohiihtoon valmistuvan kylän ylle.

Lauantaina 18.2.06 kävin hiihtämässä. Mennessä pysähdyin kettumiesten nuotiolla ja liityin hetkeksi jahtiin. Kettu lähti kuitenkin Hehkoon ja meni siellä ilmeisesti luolaan. Tein Saarenperästä sotasuksilla ladun suolle ja hiihdin puikkosuksilla Hehkon ohi Nurmelan talvitielle, jota pitkin yli suon Mustasaaren välistä torrolaisten ladulle. Suolla tuuli kovaa. Kävin katsomassa Nurmelan Karia ja Vesaa hakkuulla ja jatkoin Katavasaaren kautta Saarenperään. Ilma oli pimeähkö ja tuuli ankara keskellä suota niin että ladut peittyivät heti.

19.2.06 sunnuntaina kävin hiihtämässä lenkin Saarenperästä Torron suuntaan ympäri.

Haipon niitussa paistoin makkaraa helsinkiläisten eläkeläisten ja Wiisakin pariskunnan kanssa. Keli oli melko hyvä joskaan ei erityisen luistava.

25.2 kävimme Timon kanssa illalla hiihtämässä lenkin ympäri. Timo ja Marja-Liisa tulivat Kertun kanssa kylään ja hiihdimme kaksin Torron kautta Lehtisaareen ja kävimme matkalla Saarenperässä. Aurinko laski ja oli tuuleton ja tyyni ilta.

Saunoimme päälle ja katselimme Kannaksen ja Lapin retkien kuvia.

26.2 kävin aamulla jänisjahdissa ja hiihtäminen jäi Kallion Myllysyrjällä nuotiolla istumiseen hiihtäjiä katsellen. Oli lentokiireitä ja mitaliottelu.

27.2.2006 kävimme illalla myöhään hiihtämässä kuutamohiihtoladun lävitse. Hiihtäjiä ei silloin enää juuri ollut ja aurinko laski juuri. Pakkanen kuitenkin kiristyi illan -8 asteesta - 18 asteeseen suolla ollessamme ja seuralainen tyytyi pienempään lenkkiin.

5.3.2006 kävin kiertämässä koko lenkin Torrolta Lehtisaaren kautta Hehkon sivuun ja siitä Saarenperän  ohi Kiljamoon ja takaisin Sohkasen parkkipaikalle. Keli oli pehmeä ja pakkanen laski  kymmenestä asteesta nollakelliin niin että luisto heikkeni entisestään, mutta hiihto kulki sentään. Kiljamossa paistoin makkaran kun nuotio oli valmiina ja nuotiopaikka muuten tyhjä.

Maanantaina meni pitkään mm. Janakkalassa ja kävin illalla vain uimassa kilometrin verran, mutta tiistaina 6.3. paistoi aurinko ihanasti ja viiden jälkeen pääsin kotiin ja ladulle. Aurinko laski ja viiden asteen pakkanen koveni. Lähdin Hakalan Antin pihalta ja kiersin Lehtisaaren kautta Saarenperään ja sieltä Kiljamon kautta takaisin. Keskellä suota tuli pari hiihtäjää vastaan.

Puolikuu alkoi valaista maisemaa samalla kun auringon kajo häipyi ja tähtiä syttyi yksi kerrallaan taivaalle.

Hehkon kohdalla ladun yli meni villieläimen tuoreet samanpäiväiset jäljet. Hämärässä ne muistuttivat ilveksen jälkikuviota, mutta lähempää tutkiessa näkyi että joka kolossa oli vierekkäin kaksi tassunjälkeä. Jäljet olivat ketun tassun kokoiset, mutta erilaiset.

Soitin Kalevan Markulle ja tämä epäili niitä näädän jäljiksi, vaikkakin näädällä jäljet eivät ole tasan vierekkäin. Liian isotkin olivat näädäksi.

Hetken päästä Markku soitti että kyseessä on saukko. Puran Pekka oli hiihtänyt aiemmin ja katsellut jälkiä myös. Saukko oli tullut meiltäpäin ja pomppinut Hehkonokan suuntaan. Näin jäljet vielä Simolan metsän kohdalla, joten otus oli ilmeisesti tullut Sonninojalta ja käynyt Nuorasjoella. Kiljamon kohdalla on jäänyt saukkoja auton alle useampiakin.

Pakkanen kiristyi -17 asteeseen. Ihmettelinkin miksi ohuen tuulipuvun rintataskussa ollut juomapullo jäätyi matkalla.

Kuutamolla maisema oli erikoinen ja näkyvyys suolla hyvä kymmenkunta kilometriä aukeilla paikoilla. Välillä jaloissa välähteli kun kuunvalo taittui suksista. Palatessa kahdeksan kieppeillä ei Kiljamossa ollut enää yhtään autoa.

Seuraavan päivän pyrytti, mutta torstaina 8.3 olin taas kuuden aikoihin suolla kun aurinko laski. Alussa suksi lipsui eikä luistanut ja lykkiminenkin tuntui raskaalta, mutta parin tunnin hiihdon jälkeen vauhti parani ja oli kuutamolla liiankin kovaa kun latua ei aina erottanut. Pakkasen kiristyminen nosti vauhtia kun lihakset vaativat enemmän työtä pysyäkseen lämpiminä jäätymistä vastaan ja hiki ei kevyissä vaatteissa tullut enää vaikka kuinka hiihti.

Ajatuksissani 14 km meni nopeasti. Pysähdellessä lasit jäätyivät ja oli helpompaa pysyä liikkeessä.

Varsinkin kun toinen linssi pyrki putoilemaan pyyhkiessä ja sen löytäminen kuutamolla ei ole aivan yksinkertaista.

Hakalassa ei ollut enää yöllä hiihtäjien autoja ja KIljamon parkkipaikkakin oli tyhjä. Paras kuutamohiihtotunnelma on tietysti yksin. Ainakin luulin olevani.

Oli lähes täysikuu. Vain kolmannes kuusta maan varjossa.

__________________________________________________________

Perjantai-iltana 9.3 sohva veti puoleensa, mutta kuuden aikaan hiihdin kuitenkin jo kansallispuistoon. Torron reunan pariladulla oli monta hampaatirvessä etenevää, mutta isolla lenkillä sai hiihtää yksikseen.

Vasta Lehtisaaren kulmalla tuli isäntä Matti Nikula seurueineen vastaan; samassa paikassa jo kolmatta kertaa peräkkäin. Matti totesi aikataulumme olevan kovin samankaltainen.

Isolla aukiolla oli jo täysi yö ja erämainen rauha lepäsi maiseman yllä. Piti pysähdellä ja ihmetellä kuutamon valaistusta.

Varissaaren kohdalla Timo Kaapola puolisoineen tuli vastaan, mutta muita hiihtäjiä ei enää ollut kun kello oli liki kahdeksaa ja perjantai-ilta.

Saukko oli palaillut jälkiään pitkin Saarenperään.

Toivosen hakkuuaukon kohdalla pysähdyin ja samalla vierestä rymisti teeri lumikuopasta lentoon. Hiihtäjiä oli ollut vähän kun teeri oli keksinyt yöpyä ihan ladun varteen.

Armatin kulmasta näkyy hetken koko iso suo Kolmikkaan suuntaan, mutta nyt ei ollut niin valoisaa kuin tiistaiyönä, jolloin 12 kilometrin päässä oleva Letkun rantakin erottui vielä selvästi kuutamossa.

Pakkanen kiristyi -17 asteeseen.

Näkyvyyttä oli vain kuuden kilometrin päähän eli Varissaari näkyi vielä horisontissa. Kuutamo oli kirkas ja oma varjo näkyi hangella kuun paistaessa takaa.Latua ei oikein kyllä erottanut ja mäenlasku Kiljamossa oli jännittävää kun latua ei soisi täydessä vauhdissa hukata vaikka sitä ei silmin¨enää erottanut.

Oliko se viidestoista lenkki? Pitänee laskea. 15 x 14 km

No seuraavana päivänä  11.3 lauantaina ankaran siivousurakan ja ruuanlaiton jälkeen olin taas kansallispuistossa suksin. Lähdin Kallion kylältä kun luulin sieltä lähtevän Sukulan ladun. Latu oli kuitenkin ajettu vain Kiljamosta Sukulaan eli Puralle? Lähdin  kiertämään Torron kautta.

Yllä kuva Kiljamon parkkipaikan jälkeen.

Suksi ei luistanut, mutta siitä huolimatta lähdin vielä Koskihaaran lenkille. Aluksi aurinko paistoi tosi lämpimästi, mutta Kakarlammelle päästäni se laski ja viileni selvästi.

 Kaljunpalon notkossa oli jo kylmä.

Matkaa tuli latukartan mukaan 25 km, joka heikon luiston takia  tuntui raskaalta.

Latu lähtee Kalliosta Harjulan alapuolelta ja Kalliossahan on isoja sikakoita.

Ja hajua hieman. 

Tässä vielä kuva Mustasaaresta. Nurmelan Karin tie Nurmelan metsään suon yli.

Talpialla ei ole enää yhtään sikalaa ja hiihtäminen on nautinnollisen hajutonta suolla. Tosin Kalliioon palatessa en enää väsyneenä haistanut mitään.

Alla kuva auringonlaskusta Talpian Tippavaaran kohdalta.

Sunnuntaina 12.3. käytiin hiihtämässä Kiljamosta Talpianjärvelle n 7 km.

Aurinko laski, mutta ilma oli lämmin.

Tässä kuva Talpianjärveltä Sukulan suuntaan. Piisaminpesät on häipyneet lokkien kanssa supikoirien runsauteen. Tosin supi on parempi turkiseläin kuin lokki tai piisami.

Tässä kuva Talpian suuntaan. Väripilkku on lintuharrastajien torni.

Matkalla ylitimme Talpian Kälkän ja Kujalan välisen polun suolla. Vanhojen 1600-luvun sotilaskarttojen mukaan tämä oli torrolaisten suunnan kulkutie Tammelan kirkolle kesäaikaan. Talvellahan saattoi ajaa Haiposta Hehkonokan kautta Nurmelaan. Tie siis kiersi tässä Luoteisen suon ennen Talpialle tuloa.

Nykyinen suoraan Kiljamon kautta kulkeva reittion paljon nuorempi.

Luoteisella suolla paistoi vielä aurinko lämpimästi.

Sielläkin riittää aavaa kuutisen kilometriä pituussuuntaan.

Luodesuolle päin siis näkymä.

Tässä vielä maisema juuri ennen Kiljamoa Torron suunnasta tultaessa.

Haipon ranta näkyy sinisenä ja lähemmät puut vihreinä auringonlaskun kultaamina.

Vastavärit sininen ja kulta sekä vihreä ja auringon puna siis harvinaisena yhdistelmänä.

Alkuviikko oli pilvinen, mutta 16.3 lähdin kuuden aikoihin kansallispuistoon Hakalasta. Keli oli mainio ja vain Nikulan Matti seurueineen tuli vastaan.

Luulin kuun nousevan, mutta niin ei käynytkään ja seitsemältä alkoi olla jo varsin pimeää.  Talpian rannat kyllä osaan vaikka pilkkopimeässä, mutta Torron puolella alkoi olla jo vaikeuksia kun latua ei enää erottanut ja piti vain lykkiä uraa pitkin jalkatuntumalla. Tähtitaivas oli upea ja aukealla erotti metsänrannat, mutta latua ei.

Olin puoli yhdeksältä kiertänyt koko lenkin, joskin viimeinen pari kilometriä oli jo jännittävääkin kun ei nähnyt miltä puolelta puuta latu menee. Sukset vain taipuivat ladun mukaan kun piti sopivaa vauhtia.

22.3. keskiviikkona kävin hiihtämässä taas lenkin lävitse. Lunta oli tullut alkuviikolla ja latu petti koko ajan, mutta oli tietysti parempi kuin umpihanki. Hakalan Antti tuli Varissaaren takana vastaan. Meiltä Talpian rantaa Hakalaan latu oli kovempaa ja matka taittui paremmin.

23.3torstaina  kävimme Paulan kanssa hiihtämässä Kalliosta Saarenperään ja takaisin. Ilma oli hieno, mutta vauhti hieman hidas.

Lauantaina 25.3.2006 aamulla kävimme lentäen Vojakkalassa, mutta illalla olin taas auringonpaisteessa hiihtämässä.

Hyvä takatuuli lykkäsi Torrolta Varissaareen saakka liki itsekseën, mutta sitten latu oli ummessa kilometrin verran tuiskun takia. Talpian rannat taas olivat suojaisat hiihtää.

Löysin liki Torroa erään mummonkin ja toin sieltä takaisin autolleen Saarenperään.

Sunnuntaina 26.3 kävimme kokeilemassa uusia suksia Kalliosta Saarenperään saakka.

Eivät pitäneet. Ehkä liian pitkät. Piti tulla takaisin.

Illalla lähdin samasta paikasta uudelleen ja kiersin koko lenkin. Kalliosta lähtiessä sai aurinkoa kasvoille koko matkan ennenkuin se Torrolla alkoi laskea. Auringonlasku taas on aavalta suolta katsottuna parhaimmillaan. Aurinko paistoi kirkkaasti ja keli oli vielä hyvä.

Kiljamossa juttelin miehen kanssa joka väitti hiihtäneensä päivän aikana suolla 45 km.

Tämä perustunee Forssan Lehden jutussa olleeseen väärinkäsitykseen kokonaismatkoista. Nimittäin jos liittää 8 km Koskihaaran lenkin 14 km kokonaislenkkiin ja käy Kalliossa 2 km sekä Sukulassa 8 km umpiperissä tulee matkaa yhteensä vain 32 km.

Hakalan Arto tuli aukealla suolla vastaan ja kehui maisemia upeiksi. Auringonlasku oli silloin upeimmillaan.