Suomu 2002
SUOMUJOKI - LAPIN KESYTÖN ERÄMAAVIRTA
Lähdimme 29.7 aamulla Lappia kohden tarkoituksin kalastella viikko maanosan toiseksi suurimman erämaa-alueen keskustassa virtaavalla Suomujoella. Erämaa, Urho Kaleva Kekkosen mukaan nimetty kansallispuisto, on yksi Suomen arvokkaimpia kansallisaarteita. Se on jaettu kolmeen kalastusalueeseen, joista kukin on kalastuskiellossa kaksi vuotta kerrallaan. Suomujoki on keskellä erämaata ja sille myydään kalastuslupia vain vuodelle 2002 ja 2005, 2008 jne. Joki on sinällään mahtava virta ja kalastusmahdollisuuden vuoksi mieli oli odottanut vuotta 2002 jo pitkään. Joen rantoja seuraa retkeilijöiden polkuja ja paikoin maasto on helppokulkuista kangasta. Maisemat ovat kaikkialla erämaisen upeat, joskin kulku on välillä varsin vaikeaa useiden kalliorantojen vuoksi. Suomu kulkee vapaana helposti kuohuten uomassaan, mutta rannan kulkija joutuu välillä kiipeämään korkealle kalliolle ja taas alas rannan tuntumaan ja taas ylös ja.... Lensimme siis Seutulasta 1 h 40 min Ivalon lentokentälle, josta kumijalka alle ja Kuutusjärven metäautotielle. Meillä oli etuoikeus päästä autoilija Mika Krigsholmin Toyota Avensiksen kyytiin.puh 040-0894255. Ammattilainen osaa vaikeisssa oloissa arvostaa laatua. Etelän taksit eivät rimpuloineen tällaiselle tielle lähtisi ja kehoittaisivat ostamaan mönkijän jos on tarve möyrytä pitkin kiveliöitä. Tie on nykyään saanut nimen Luttojoentie. Kyyti kuitenkin maksoi n 54 euroa ja lento 120 euroa/henkilö. Sillä ei kannata omia autojaan samalle korkeudelle jonotella neljää matkapäivää kun näin selviää alle 4-6 tunnin kokonaismatkalla/suunta. Autoilija jätti meidät Aittajärven päätepisteeseen. Siellä tulee aina hieman herkeä olo kun kännykät ovat lakanneet toimimasta jo 40 km aiemmin ja takaisin täytyy sen vuoksi pystyä itse kävelemään varusteineen. Ilman varusteita erämaassa ei pärjää.Ivalossa satoi rankasti, mutta Aittajärvi on niin kaukana että sinne saavuttua aurinko alkoi paistaa. Raahasimme raskaat rinkat järven rantaan ja keitimme pussikeiton nuotiolla sekä salakuljettamani hiillosmakkarat. Aittajärvellä on metsävaltion laavu, puuvarasto ja nuotiopaikka. Kuutusjärveltä tulevan puron vuoksi matkan jatkaminen edellytti suistosuon kiertelyä ennen kuin matka alkoi taittua. Yläjuoksulla alkoivat Aittajärven jälkeen Suomun kosket, joita jatkui lähes 60 km ylöspäin. Polku nousi korkealle vedenjakajalle, jonka päältä purot solisivat kohti pohjoista ja Kulasjokea vaikka Suomu kohisi viisikymmentä metriä alempana muutaman metrin päässä jyrkänteen alla. Jatkuvien kalliojyrkänteille nousun vuoksi matkavauhti raskailla rinkoilla oli korkeintaan kilometri tunnissa.
Useiden huimien tilanteiden jälkeen pääsimme kuitenkin hienolle nuotiopaikalle Sotajoen ja Suomun risteykseen. Metsävaltion eräsääntöjen mukaan nuotionteko on sallittu vain valtion omilla nuotiopaikoilla. Kun lapinkansa oli tehnyt hyvät nuotiopaikat moneen upeaan koskenrannan kalliokielekkeeseen oli sen vuoksi odotettavissa että metsävaltion nuotiopaikka on oltava todella hienolla paikalla. Näin olikin.
Nuotiopaikka oli korkalla harjanteella joen yläpuolella parhaalla näköalalla Sotajoen laskuhaaran koskiosuudelle. Suomun kristallinkirkas vesi kimalteli ja kuohui keskiyön auringon punatessa erämaan kirveenkoskematonta ikihongikkoa.
Kalaa ei kyllä helteen vuoksi näkynytkään mutta pääseminen kalaan tällaiselle virralle on sen verran harvinaista ettei asia paljoa harmittanut. Tammukoita on jo aiemminkin kyllä saatu ja Suomua ei ole pidetty erityisen kalarikkaana. Pientä tammukkaa joessa kuitenkin myöhemmin ilmeni olevan kun sitkeästi yritti. Iltanuotiolta vetäydyimme yöksi hieman kauemmaksi virralta virittämäämme telttaan.Raskaan Raskaan päivän jälkeen uni oli syvää.
Aamulla joenvartta tuli kokeneempi vanha vaeltaja, joka kertoi saaneensa ison taimenen Porttikosken alta. Olisimme viihtyneet tällä paikalla vaikka viikon, mutta joen salat veivät väkisin eteenpäin.
Sairastunut matkamies vakuutti jaksavansa yöksi puolimatkassa tietämälleen laavulle, joka oli meiltä jäänyt huomaamatta, Meillä ei ollut antaa lääkkeeksi kuin teetä, jonka mies kuitenkin väitti auttavan kokemuksensa mukaan. Suomujoella matka jatkui toisena matkapäivänä kohti Lankojärveä. Lähdimme vasta illalla kun pahin helle lakkasi auringon laskiessa tunturimaan taakse. Aamupäivän otimme aurinkoa ja söimme lujasti jaksaaksemme pitkän kävelyn.
Välillä polku nousi ylös korkealle vaaralle, josta Suomu näkyi alhaalla välkkyen välillä leppoisena kristallivirtana välillä kuohuvana koskena.
Saavuimme Porttikoskelle n klo 16.00 aikaan eli liian aikaisin jotta kosken alapuolen syvänteiden isomukset olisivat innostuneet perhoista. Yritys ei tuonut tulosta.
Paikka on tosin komea. Lankkusilta ylittää siinä kuohuvan kosken sen puristuessa kapean kallioportin läpi.
Emme jatkaneet sillan toista puolta Porttikosken kämpälle kun se olisi edellyttänyt kolmisen kilometrin turhaa kävelyä. Jatkoimme sen sijaan kämppää vastapäätä toisella puolella olevalle nuotiopaikalle, jossa valmistimme poimituilla tateilla höystetyn retkiaterian. Pussikeiton.
Tälle kohdalle hukkui muutama vuosi sitten kaksi ulkomaalaista naista kun joen virta vei mukanaan. Muuten paikka oli kaunis kun yläjuoksulla on lähes järvimäinen suvanto ja ilta-aurinko paistoi. Etsimme alkuyön aiemmin yhyttämäämme suvantoa johon koski laski hieman ennen Lankojärveä. Tällaisia paikkoja tuli vastaan useita, mutta mikään ei ollut sama.
Sekosin koskissa lukumäärästä ja vain jatkoimme eteenpäin. Keskiyön lähestyessä eli n 22.00 aikaan tammukka alkaa yleensä syödä ja aloin kokeilla onneani erään tällaisen kosken niskalla. Sain pienen harjuksen joka karkasi rannalta sekä useita pieniä tammukoita, joista osa loukkaantui ja oli otettava mukaan. Seuraava nuotiopaikka oli erittäin korkealla kallioharjanteella ja vaikutti vedenkannon vuoksi hankalalta. Marssimme yössä edelleen. Vihdoin tavoitimme aiemmin tuntemamme suvannon, mutta vastarannalla oli yllättäen yön varjoissa perhostelija ja jatkoimme hetken koskien yläosissa heiteltyäni edelleen.
Keitimme kuitenkin trangialla lämmikettä. Siimat sekosivat ja katkeilivat oudosti ja paikkaan kyllästyi sen vuoksi jotenkin hankalana. Aamuyöllä löytyi paikka jossa Suomu virtasi osan vedestään sivulle suolle ja sen jälkeen päätimme maaston kuivuttua yöpyä viereisen kosken partaalla. Koski kohisi raskaasti, mutta uni tuli kuitenkin nopeasti. Aamulla paistoimme yön suolassa olleet tammukat aamukahvin ja näkkileivän kera ja purimme leirin. Aamupesu koskessa teki terää ja olimme valmiit seuraavaa taivalta varten.
Kiersimme tällöin Karunaslaavun mahtavan vaaran kuvetta kohti Lankojärveä. Ylitimme Tammukkalammilta tulevan puron ilman erityistä halua käydä lammella. Jo puro antoi vaikutelman erittäin jyrkästä noususta ja kivikkoisesta maastosta. Parin tunnin kuluttua olimme Lankojärvellä. Se on pitkänomainen järvi Suomujoessa.
Kun löysin mielestäni hyvän hiekkarannan kävin uimassa. Lapin järven vesi oli kirkasta ja kylmää.
Otin taas kuvan järvellä asuvista laulujoutsenista, joilla laskin olevan nyt neljä poikasta. Joutsenet siirtyivät arvokkaasti vastakkaiseen lahdelmaan kiirettä pitämättä. Järvellä oli myös kuikkapariskunta kesäänsä viettämässä. Lyhyen ja helpon polun jälkeen olimme tyhjällä Lankojärven autiokämpällä. Syötyämme jälleen tattipaistoksen nukahdin kämpän alaritsille lähes huomaamattani. Hetken lepäilyn jälkeen peseydyimme ja jatkoimme matkaa oikopoluksi luulemaani uraa pitkin. Tällöin näin läheltä ison ukkometson, joka varovasti astellen käveli läheisen notkelman kautta korven pimentoon suojaan katseelta.Riekkoparvia olimme nähneet jo useita. Lähellä Suomun etelämutkassa olevaa kuusirajaa näimme myös pieniä metsopoikueita sekä useamman kerran kauemmas rymisteleviä ukkometsoja. Polkujen risteyksessä kävelin väärään suuntaa kohti jokea, mutta puolen kilometrin jälkeen ryhdyin tutkimaan karttaa ja huomasimme olevamme virheellisesti matkalla ylös pitkin Rautulammenojaa. Oikaisimme kohti Suomua pitkin koskena kuohuavaa pikkujokea ja päädyimme tiukan koskiosuuden jälkeen Suomun rantaan. Joilla on huomattava kokoero. Yhtymäkohdassa on idyllinen nuotiopaikka ja maasto on kuin puistoa kuten se sitten jatkuikin useamman kilometrin.
Matkalla olisi voinut laittaa teltan minne vain kun maasto oli tasaista mäntykangasta hyvine polkuineen. Lähempänä Kotaköngästä oli jo taas kiivettäviä kallioita ja joki alkoi taas kulkea koskena vastaamme. Kotakönkäälle pääsimme vasta myöhään illalla. Siellä oli jo pari telttaa nuotiopaikoilla ja kolhiintunut risa alumiinivene, jonka paikalletuonti on mysteeri. Tällaisia koskia ei tuollaisella veneellä kuljeta.
Ehkä joku turisti oli yrittänyt huonoin tuloksin. Kotaköngäs on nähtävyys ja muodostuu useista peräkkäisistä putouksista. Yhden yli on tehty korkealle kielekkeiden väliin lankkusilta. Siiman päähän tuli useita tammukoita, mutta vain pienimmät nousivat ihmeteltäviksi asti. Syötyämme illallista siirryimme kauemmaksi eteenpäin ja laadimme leirin ylös mäelle Hikiojan varteen. Nuotiopaikalla laitoimme vielä iltapalaa kunnes uni voitti yöllisen kalastajan. Yöllinen kalastus ei tuottanut tulosta vaikka tammukat kävivät välillä siimaa kiskomassa.Pimeyden vuoksi yksi norjalaisviehe jäi puuhun ja sitä ei edes aamulla erottanut lehvästön seasta. Alempana kauniin suvannon toisella puolella oli nuorten partiolaistyttöjen leiri ja alueelle oli valmisteilla laavun lisäksi muitakin rakennuksia.Paikalla oli kahlaamo, jota pitkin Tuiskukurusta tulevat vaeltajat jatkavat Hikiojaa pitkin Raututuntureille ja Rautulammen polulle. Tämä olisi ollut helpompi reitti.
Aamiaistammukoiden jälkeen jatkoimme matkaa Suomun pohjoisrantaa edelleen seuraten kohti yläjuoksua ja Suomunruoktua. Polku Polku kierteli todella korkeilla ja hankalilla kalliokielekkeillä. Niiden takia mm Tuiskukurunojan kalapaikka jäi näkemättä ja kokeilematta. Lopulta polut loppuivat kokonaan ja soisen ja lampisen maaston vuoksi eteneminen muodostui hyvin hitaaksi kallioiden kipuamiseksi.Keitimme lounaan trangialla yhdellä joenvarren kauniimmista nuotiopaikoista.
Otimme lopulta kompassisuunnan kohti Suomunruoktulta tulevan polun Suomun ylityspaikkaa ja kipusimme korkeammalle Mukkavaaralle. Siellä huomasimme aikamme hikoiltuamme kiveliöissä ja rinnesoissa pienen poluntapaisen, joka johti hieman kompassisuunnasta oikealle. Seurasimme sitä kunnes se nousi vaaran kuvetta erinomaiseen männikkökankaaseen ja lopulta katosi vaaran päällä.Polkua riitti nelisen kilometriä.Kulku oli retken helpointa verrattuna varsinkin juuri kokemaamme kiveliöön.Matka taittui nopeasti ja pian oli edessä Suomunruoktun leveä valtapolku. Suomunruoktulla oli Juvan seurakunnan partiolaisia ja melkoinen vilinä viime päivien hiljaisuuden jälkeen.
Tattipitoinen Havajinpata virkisti kuitenkin niin että jatkoimme vielä iltayöstä muutaman kilometrin yläjuoksun suuntaan. Laadimme leirin lappalaisten nuotiopaikalle juuri outamaan ja tunturikoivikon rajalle Suomun rantatörmälle. Täällä kalaa ei enää edes näkynyt kun virta oli huvennut jo kahluusyvyiseksi tunturipuroksi.Yrittää kuitenkin piti, joskin uni taas lopetti turhan huitelun. Yöllä teltan ympärillä pyöri ilmeisesti kettu aiheuttaen erämaassa yöpyjälle outoa ja ihmeteltävää tassutteluääntä.
Kettu tuli aamulla nuotiolle, mutta vilahti tästä kuvasta ohi. Aamulla heräsimme tunturimaassa joen solinaan.Ääni muuttui ihmeellisesti hiljaisesta kohinasta isommaksi lähestyväksi pauhuksi ilmeisesti tunturituulen vaikutuksesta.
Pinaatti-tattipadan ja aamukahvin jälkeenpurimme leirin ja aloimme nousun Raututuntureille.Joen toisen puolen normaali retkeilypolkusuunta olisikulkenut Niilanpään poroerotuspaikan kautta suoraanKiilopään eräkeskukseen. Niilanpäällä olimme jo pari vuottasitten syysyöllä käyneet.(kts Saariselkä-kertomuksen kuvaoudosta kammista)
Yöllä oli alkanut pilvistyä ja koivikkorinteessä alkoi hieman jo pisaroidakin. Kunnon sadetta ei kuitenkaan tullut ja selvisimme enempää kastumatta. Rautupään rinteillä erkanimme Rautulammelle johtavasta polusta ja nousimme huipulla olevalle kivipaadelle. Tällöin rinteessä alkoi ensi kerran viiteenkymmeneen kilometriin kännykkä osoittaa toimimisen merkkejä. Ahonen soitti kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kyseli olenko lähellä Lahtea kun tulisi käymään.
Valmistimme huipulla minitrangialla lounaan ja vuolimme viimeisille näkkileiville viimeiset kuivaporolastut ja joimme viimeiset juomat. Vettä ei ylhäällä ollut kuin pullossamme. Rautulammilta nousi luoksemme iäkäs retkeilijä poikansa seuraamana ja neuvoimme heille suoran tien Suomunruoktulle. Polku oli päässyt hukkumaan. Olivat lähteneet viikko sitten Saariselältä Rumakurun kautta Lankojärvelle.
Tovin mietittyämme päätimme jatkaa matkaa Kiilopäälle kuitenkin Niilanpään ja Rautupään pohjoisrinteiden kautta. Reitin valintaan vaikutti polun eli normaalisuunnasta puhaltava voimakas tunturituuli ja toisen reitin tuttuus. Keitimme kahvit Rautupään rinteessä lähteen vieressä. Tottumattomuuden vuoksi nousimme välillä liikaa tunturiin ja matka siis mutkitteli.Ongelmallisemmalta aluksi vaikutti Niilanpään ja Rautupään välinen rotko. Lähinnä laskeutuminen sinne. Ehjänä kuitenkin selvittiin. Rotkon pohjalla oli kuitenkin puro, jolla sammutimme janoamme. Sieltä oikaisimme Luulammilta Kiilopäälle johtavalle polulle, joka kivisenä oli hankalaa kulkea. Kiilopään rinnettä nousevaa reittiä ovat sadattuhannet turistit kiivenneet ilmeisesti Luulammelle ja kaikki hiekka on kulunut kivien välistä. Soitimme ylhäältä Kiilopäältä eräkeskukseen ja saimme tietää saunan olevan lämpimänä vielä tunnin verran. Ravasimme sen vuoksi alas laaksoon ja majoituimme eräkeskukseen ja onnuimme saunaan. Pari olutta ja tukeva pihvi maistuivat viikon kuivamuonan jälkeen erinomaisilta ja uni oli herkässä. Eräkeskuksen pihassa on rinkan punnitusvaaka. Eräs mies mittasi rinkan painoksi palatessaan 23 kg. Eräkeskuksessa olisi ollut lämpimänä savusaunakin kaltion vieressä, jonka huomasimme kyllä vasta myöhemmin. Aamiaisen jälleen matkasimme Eskelisen bussilla Saariselän Spa kylpylään. Majoittumisen jälkeen kävimme Panimoravintolassa ihmettelemässä kelolyhtyjä ja nauttimassa talon oluita. Haimme evästä Niestatorilta (Niesta = ruoka) ja kiipesimme viereisen Iisakkipään laelle.
Tunturia kiersi useita sadekuuroja mutta laelle paistoi aurinko. Palattuamme menimme uimaan kylpylään ja sen jälkeen illalliselle syömään paistettua lohta ja viikon edestä salaatteja. Seuraavana aamuna kävimme hyvällä hotelliaamiaisella ja kävimme hakemassa tuliaiset Kuukkeli-tavaratalosta. Bussi kentälle lähtee Saariselän Riekkolinnasta klo 12.00 Lentokone oli taas lähes täynnä ja laskeuduimme Seutulaan n klo 16.00. Kotona olimme sitten iltakuudelta. Matka oli säiden puolesta ja muutenkin hyvin onnistunut. Seuraavina vuosina pitänee tutkia alueen pohjoisosia lähempänä valtatietä. Matkaa kertyi askelmittarin mukaan n 60 km. Sääskiä ei käytännössä ollut ja polttopuuta oli riitttävästi.
|
Kertomuksia itselle muistoksi