Americas 2003

Playa Del Americas 2003

 

Kävimme viikon lomalla Kanarialla. Teneriffan Playa del Amercas on turistikohde jossa hotellit ovat uusia ja prameita. Lentokone laskeutui Reyna Sofian eli kuningattaren nimikkokentälle.

Kävimme siellä kymmenkunta vuotta sitten, jolloin hotelleja oli paljon vähemmän, mutta lomaosakekauppiaita taas enemmän. Itse asiassa tämä oli neljäs kerta Teneriffalla.

Ensimmäisenä päivänä kävimme uimassa hotellin kohdalla olevalla uimarannalla.

Tässä hotelli.

 

Hotelli oli vuoren rinteellä, josta alaspäin oli hyvä lähteä.

 

Alla on uimarantakuva.

 

 

Tietysti piti käydä lähellä olevassa vesipuistossa, josta kuvia tässä.

 

Parasta vesipuistossa olivat isot uima-altaat ja vesi.

Yhden päivän vietimme paikallisessa seikkailupuistossa, jossa jopa eksyimme toisistamme kun joku oli unohtanut kännykkänsä.

Delfiiniesitys oli huikea.

 

 Suurin osa ajasta kului altaalla, illat ravintoloissa syöden ja pelipaikkoja kierrellen.

Ohessa yksi paikallinen hotelli josta kuva onnistui.

Pois oli kuitenkin tultava kun rantalomaa ei voi viettää koko elämäänsä.

Vai voisiko..?