Saksa-Itävalta 2004 kevät

MATKA ALPEILLE

Lähdimme Antin kanssa pitkäperjantaina  9.4.2004  lentäen Muncheniin. Hollantilainen Vbird teki välilaskun Dússeldorfin lähelle ja olimme tankkauksen ajan terminaalilla. Lento maksoi vain kolmanneksen Finnairin hinnasta, n. 99 euroa. Munchenin Franz Josefin kentällä olimme n. klo 16.00 jälkeen ja vuokrasimme Diesel Audi A4 farmarin Budgetin toimistolta.  Kentällä on erikoinen järjestely, jossa autovuokraus ja liikkeet ovat 1 Terminaalissa  liki puolen kilometrin kävelyn päässä eli toisessa päässä pitkää käytävää. Liukumatot auttavat kuitenkin liikkumisessa. Kun kenttä on parikymmentä kilometriä kaupungista itään ajelimme Rosenheimiin Baijerin idänpuoleisten pikkukylien kautta. Kesä oli täällä jo kuukautta pidemmällä kuin Suomessa. Pellot oli kylvetty ja ruoho pitkää heinämailla. Lehmät olivat

laitumilla.  

 Saksa on täynnä pieniä kyliä, joissa talot ovat toistensa lomissa kuten meillä pikkukaupungeissa. Taloissa on yleensä samanlaiset punaiset tiilikatot ja Baijerissa rakennukset ovat kaikki alppityylisiä hyvin koristeltuja taideteoksia.

Alueen rikkauden aistii jo pihojen siisteydestä ja asumiseen käytetystä rahasta.  Majoituimme Rosenheimissa keilahallin yhteydessä olevaan hotelliin. Kaupunki oli pääsiäisen takia autio ja huoneen rahastava kokki kertoi kaikkien paikkojen olevan kiinni kun katoliset viettävät pääsiäisen suruaikaa. Maistelimme viinejä ja katselimme kaapelikanavien runsasta tarjontaa. Aamiaisen tarjoili isäntä tuoden jokaiselle erikseen kahvit pöytään.

Fruhstuckin jälkeen ajelimme Rodorfin kylään ja veimme tutulle maatilalle tuliaisiksi laukullisen jälkiuunileipää.

Hetkisen juteltuamme lähdimme kohti

Saltsburgia 

II PÄIVÄ ALPEILLA

Ajelimme moottoritietä no 8 Saltzburgin suuntaan ja käännyimme Siegsdorfin kohdalta ylös Alpeille suuntana turistinähtävyys Berhtesgadenin suolakaivosalue.   Olimme kaivoksella jo ennen kymmentä ja säästyimme suuremmalta jonotukselta. Sisäänkäynnin jälkeen jokaiselle annettiin päälle kaivosvaatteet ja nahkaläpyskä vyöllä, jolla laskettiin  liukumäkiosuuksia.

Tässä vuori

Tässä kuilun alku

Aluksi meidät istutettiin hajareisin kaivosvaunuun, jolla ajettiin kilometrin verran kapeaa kaksimetriä korkeaa käytävää pitkin kaivoksen uumeniin. Yhdestä takapuolilaskusta oli otettu automaattikuva, josta henkii laskun jännittävyys. Kaivoksessa esitettiin animaatioesitys vuorisuolan synnystä ja kaivostekniikasta. Suola irrotetaan pumppaamalla runsaasti vettä erikoisporien jyrsimään kuiluun. Kaivuutyö on hidasta ja saattaa kestää 30 vuotta ennen kuin aloitettu kaivuu alkaa tuottaa suolaa. Irrotettu kuona johdetaan veden mukana putkia pitkin viereiseen kylään, jossa suola erotetaan ja pakataan.

Viimeiset nousut kaivoksesta tultiin hissikorilla.  

 Suolakaivokselta jatkoimme auringonpaisteessa alppilaaksoa vuoria pitkin kiertävälle näköalatielle. Rossfeldhöhenringstrassea 1600 m korkeudessa ympäri Rossfeldeä Satojen henkeäsalpaavien mutkien jälkeen palasimme toista kautta lähtöpisteeseen ja löysimme Saltzburgiin johtavan laakson.   

Reitti ei ollut suunniteltu, mutta näkemisen arvoinen. Reitti oli maksullinen.  

Saltzburgissa parkkipaikan odottaminen vei aikansa kun parkkipaikan puomipoika ei ollut aivan selvillä autojen määrästä. Kävelimme Maxmilianin linnan aukiolta vanhan kaupungin toiseen päähän ja palattuamme kävimme syömässä linnan lähistöllä pikkuravintolassa.

 Bernhoffers Gasthaus Zum Glucke Schanlagen 2:ssa tarjosi meille

Zanderfileetä 12.50€, Braumeisterin leikettä 9.50€ ja Wieninleikettä 8.30 €. Mozart oli läsnä joka paikassa.         

Illan edetessä ilma viileni ja

alkoi tihuuttaa vettä. Ajelimme Saltzburgista moottoritietä no A10 etelään parisenkymmentä kilometriä ja käännyimme sitten Gollingin liittymästä Pass Luegin solan kautta Salzachin joen uomaa solassa myötäilevälle tielle. Mahtavien vuorten välissä pysähdyimme levähdyspaikalle ja löysimme roska-astiasta käyttökelpoista tavaraa..

Solassa oli useita tunneleita joihin alkoi Itävallassa tottua. Pisin 13 kilometrinen oli Insbruckin ja Bregenzin välillä. Ilta oli jo pitkällä kun saavuimme Zell am Seen alppikylään.     Ennen kylää oli tunneli, jonka sisällä kaistat erkanivat eri suuntiin kallion sisällä. Sivusta vuoren sisällä viereen putkahtava auto oli  kokemus.

Järven rannassa oli vain neljän tähden hotelleja, mutta tosi usean ja todella sinnikkään yrityksen jälkeen, Antti löysi vuoren rinteeltä pienen hotellin upealla näköalalla alas kaupunkiin ja järvelle.

 Hintakin oli varsin edullinen. Tämä kyllä edellytti kipuamista hyvin jyrkkiä ja kapeita pikkuteitä talojen välistä ylös vuorelle ainakin nelisen kertaa aina rannasta alkua ottaen. Itse en olisi kolaritta osannut sinne ajaa. 

Sunnuntaina 11.4.04 lähdimme Zell am Zeestä pitkin Alppien välistä jokilaksoa. Kaupunkia ympäröiville Alpeille oli satanut yöllä lunta. Aamiainen oli hyvä mysleineen ja munineen. Ajoimme alas rantaan ja vuoren läpi tunnelia pitkin. Vuoren sisällä käännyimme länteen johtavaan tunneliin. Salzbach joen rantaa ajoimme läpi Piesendorfin, Uttendorfin, Mittesillin, Neukirchenin alppikylien jne.   

Alpenstrassen Ag, Rennwesistä Insbruckista veloitti tunnelin käytöstä eli tiestään 8,50 euroa. Toinen vaihtoehto olisi ollut palata takaisin.Gerlossolassa jouduimme nousemaan n 1500 metriin. Lämpömittari painui ylhäällä  uhkaavasti miinuksen puolelle, mutta onneksi tie ei jäätynyt.  Ylhäällä oli lunta vielä metrin verran ja hiihtäjiä hiihtokeskuksissa ja alppihotelleissa. Kontrasti alhaalla olevaan vehreyteen oli erikoinen.

Gerlossolasta selvittyämme ajelimme alas Zillerlaksoon, jota pitkin pohjoiseen Inns-joen rantaa kulkevalle moottoritielle. Matkanopeus nousi taas normaaliin 180 km/h, jolla keskikaistan liikenne keskimäärin kulki moottoriteillä. Itävallan moottoriteiden käyttämiseen vaaditaan oma tuulilasiin kiinnitettävä verotarransa. 10-päivän Vignette maksoi n 8,50 euroa.

 Insbruckissa vanhan keskustan etsiminen vei aikansa mutta lopulta olimme vanhan keskiaikaisen kaupungin sydämessä. Torilta lähti juuri täkäläinen soittokunta kiertämään kaupunkia nahkahousuissaan ja tirolilaishatuissaan. 

Mahtipontista soitantaa.Ostimme tuliaisia ja kävimme syömässä vanhan kaupungin ravintolassa mm pääsiäislammasta ja gulassia. Kierreltyämme aikamme mm suurkirkkoon tutustuen kävimme torilla vielä syömässä Sacherkakkua ja juomassa terassilla kahvit. Keskustassa riitti ihmisiä sunnuntaikävelyllään. Torilla myytiin Brotscheleitä mm kinkkutäytteellä ja dipeillä. Pääsiäispupu soitti posetiivia kunnes kyllästyi.

Insbruckista jatkoimme moottoritietä A12 länteen kohti Bregenziä ja Lichensteinin rajaa.Erikoista matkalla olivat toistuvat tunnelit ja vuoristokylät. Illalla saavuimme Saksan puolelle Lindauhun. Rantalomakaupunki sijaitsee Bodenseen rannalla saaressa. Ranta muistuttaa Välimeren rantakohteita rantaravintoloineen ja loistohotelleineen.

Lindau on myös viikonlopun lomailukohde. Järven toisella puolella siintävät Sveitsin Alpit.

Kiertelimme vanhaa kaupunkia sillä aikaa kun Antti etsi hotellin. Pikkuhotelli oli keskustassa ja hinnaltaan sen mukainen 75 euroa/2hh.     

Huoneet olivat pieniä, mutta ranta lähellä. Kävimme yöllä vielä uudelleen kävelemässä ympäri kaupunkia ja istuimme hetken turkkilaisravintolassa. Kaupunki oli pääsiäisen takia hiljainen, ainoastaan irlantilaispaikka oli täpötäynnä. Paikalliset ajelivat mm ilmalaivalla.  >

 IV-päivä Alppimaassa

Antti haki auton mantereen parkkipaikalta. Saaressa kun ei ollut riittävästi pysäköintitilaa turistien autoille.Ajelimme moottoritietä 96 (Zurich-Memmingen) pohjoiseen ja käännyimme liian myöhään eli vasta Wangenin kohdalta ylös Alpeille.     Suuntana oli  Neuschwanstein im Schwansee Fussenin lähistöllä.

linnasta on kopio Floridan Disneylandissa amerikkalaisten tarpeisiin) Tie kierteli aluksi kumpuilevassa peltomaisemassa ylöspäin kunnes Hindenlagissa Itävallan rajalla serpentiini ylös vuoren rinnettä alkoi tosissaan.

 Aikamme maisemia ihasteltuamme jatkoimme alas ja kävimme italialaisessa pizzapaikassa syömässä. Pizza oli erikoissuolainen ja  valmistus kesti toista tuntia. Italialaiset eivät katso aikaa ruokaa valmistaessaan. Aikakäsitys ja suhde ruokaan on erilainen.

Fusseniin lopulta ehdittyämme löysimme linnan helposti. Kävimme kahvilla ei-Internet-kahvilassa ja ostimme liput linnaan.

 Käveltyämme ylös ilmeni että opastuskierroksemme (n. 501! !) alkoi vasta puolentoista tuntia myöhemmin. Linnan pihalla oli kylmä ja palasimme alemmaksi kahville.

 Pihalla oli jonossa mm kiinalais- ja japanilaisryhmiä. Linnassa käheä-ääninen opas kertoi Baijerin Ludvig II:n olleen aikanaan hyvin yksinäinen henkilö. Tätä linnaa hänen toimestaan rakennettiin 1886 vuoteen saakka, jolloin neuvosto piti kokouksen linnassa ja ilmoitti kuninkaan olevan mielisairas ja asetti tämän holhouksenalaiseksi eli kykenemättömäksi hallitsemaan. Kuningas löydettiin  muutaman päivän kuluttua hukkuneensa Munchenin lähellä olevasta järvenrannasta. Hänen kanssaan oli hukkunut psykiatri, jonka tutkimukseen holhouksenalaisuus perustui.

Kuolemien syyt eivät ole selvinneet.

Ludvig rakensi samaan aikaan Herrinselnillä Gimmelseellä sijaitsevaa Versaillesin linnan kopiota (katso tarkemmin  Baijerin ) ja kummatkin jäivät sisustukseltaan keskeneräisiksi. Vain muutamia huoneita oli saatu valmiiksi ennen kuninkaan kuolemaa.

Rahaa oli hankkeisiin kuitenkin mennyt paljon ja hallituksen menettely saattaa johtua myös Ludvigin rahankäytöstä.

Ludvig II oli aikalaisensa Wagnerin harras ihailija ja linna on selvästi omistettu tämän teoksille. Saleja kiersi maalauksia Wagnerin oopperoissaan kuuluisaksi tekemistä saksalaisista taruista, Niebelungin laulusta, Tristanista ja Isofeldestä jne. Ludvigin oma nimi oli vain jossain yhdessä pikkuriikkisessä yksityiskohdassa.  Linnaa ei ollut tehty rakentajansa vaan Wagnerin muistomerkiksi. Valtaistuinsali oli upea, mutta vain valtaistuin puuttui. Sisustusta hallitsi jalopuu ja marmori sekä kultaukset.Kallein yksityiskohta oli tuhansista paloista koottu mosaiikkilattia.

Linnaan on jyrkkä nousu, mutta matkan saattoi  taittaa myös hevosvankkureilla. Väsyneinä palasimme alas Fusseniin ja ajoimme päämäärättä kohti pohjoisen pikkukyliä.Paikassa joka myöhemmin ilmeni Nesselwangiksi ajoimme kylän sivukadulle ja majoittauduimme Alpenhotel Martiniin.

 Paikka oli laatuun nähden edullinen 30€. Sängyn pääty oli kuin tuhannen yön saduista ja kylpyhuone ylellinen.  Keittiö oli vielä avoinna ja söimme yhteiseen alkupalaksi saksalaisen juustolautasen sekä pääannokseksi tummaa olutta, gulassia, pippuripihviä yms. Yöllä satoi ja keskityimme saksalaisten viinien tutkiskeluun kylään sen enempää tutustumatta.Ravintola oli todella viihtyisä jyhkeinen kattopalkkeineen ja koristeellisine hyllyineen, takorautaisine valaisimineen ja kukkineen.Aamulla pyysimme emännältä lupaa kuvata salia sisustusvihjeiden tallentamiseksi.Nytkään ei aamiaisesta jäänyt nälkäiseksi kun emäntä toi jokaiseen pöytään isot annokset.Laihtumaan ei päässyt.

 Nesselwangista lähdimme pohjoiseen kohti Kölniä. Forssalainen johtaja oli tilannut meiltä tietyn asuntoauton, jonka osto ja kuljetus olisi sopinut matkareittiin hyvin. Ajoimme moottoritietä no 7 Ulmiin ja sieltä Stuttgartin (Volkkarin koti) ohi Mannheimiin ja edelleen valtatietä no 3 liki Kölniä. Matka kulki läpi puolen Saksaa ja lienee n 700 km keskinopeuden ollessa n 180 km/h. Auto kulki kyllä yli kahdensadan, mutta nopeus ei tuntunut silloin enää niin turvalliselta. Helpompi on ajaa muun liikenteen keskinopeudella. Ruokatauon pidimme huoltoasemalla Bad Cambergissä Frankfurtista pohjoiseen. Lopulta käännyimme ennen Kölniä Lohmarin liittymästä Overathiin, jossa olevassa Hanneloren vaunuliikkeessä asuntoauto seisoi.

 Päästyämme vaunun viereen tuli paikalle myyjä kahden vanhemman henkilön kanssa ja he menivät vaunuun.  Muita vaunuja katseltuamme menimme myyjän luo, joka iloisesti ilmoitti pariskunnan ostaneen vaunumme. Vesiperä ja paljon turhaa ajoa. Liikkeessä ei ollut muita edullisia autoja.

Menimme Kölniin ja Antti lähti katsomaan avo-bemaria pohjoisemmaksi. Kävimme Kölnin tuomiokirkossa ja rautatieasemalla.

 Miljoonakaupungin vilinä on kauppakujalla melkoinen. Kiertelimme vanhaa kaupunkia kuvaillen ja päädyimme Kaufmanin jättitavarataloon. Pelkkä äänilevyosasto oli jo paikallisen K-tavaratalon kokoinen.   Tapasimme Antin päärautatieasemalla ja kävimme Kölnin lentokentällä tutkimassa Internetistä matkavaihtoehtoja.  Ajelimme etelään pikkukylien läpi yöpuuta etsien.

 Melko pimeällä eksyimme Reinin rantaan, jonka lähellä hotellissa ilmoitettiin Antille lähistöllä olevan meille hinnaltaan paremmin sopivan hotellin. Henkilökunta ei ehkä halunnut turhia töitä varaamattomista matkalaisista. Kylä ilmeni aamulla Niederkassel-Mondorfiksi ja sen Hotel-Garni Muhlenstubeen, Provinzialstrasse 25:ssä sitten majoittauduimme. Hinta olikin todella edullinen 20€ yhden hengen ja 40€ kahden hengen huone. Huoneet olivat isoja joskin suihku käytävällä.

 Paikan ravintola oli tasokas ja viihtyisä. Henkilökunta saattoi olla kroaatteja kun listalla oli paljon kroattialaisia erikoisuuksia. Komean näköisiä miekkosia. Jonkin tutkimuksen mukaan kroaatit ja makedonialaiset ovat maailman miehistä pisimpiä ja leveäharteisimpia. Pihvit (200 gr)olivat erinomaisia ja palvelu nopeaa ja ammattitaitoista. Omistajilla taisi olla samassa kompleksissa myös autokoulukin, joten perhe Fassenbender oli yritteliästä porukkaa. Aamiainen tarjoiltiin pienemmässä ravintolassa ja kahvia oli riittävästi.

 Viimeisenä päivänä ajelimme takaisin kohti Frankfurtia n 250 km. Matkalla otimme   BAT Limburg-West.H.Hammannin huoltoasemalta 57 litraa dieseliä  os: An der A3 Köln-Frankfurt Limbur/Lahn.

 Kävimme Frankfurtin ytimessä ihmettelemässä Euroopan rahamaailman keskusta. Korkeita pilvenpiirtäjiä ja mustapukuisia pankkiireja kiirehtimässä ruokatunnilta takaisin töihin.    Kuljimme mm kävelykatua ja kierroksen seikkailtuamme lähdimme lentokentälle. Lentokentän parkkiluolasto oli varsin erikoinen.

Välillä tiukkaa spiraalia viisi kerrosta ylös ja toisesta päästä kuusi kierrosta hyvin tiukkaa spiraalia alas luolaan. Löysimme hetken  valtavia käytäviä katseltuamme 2 terminaalin läheltä Franfurt-Hahnin kentälle lähtevän Bohrin yhtiön pysäkin. Italialaisessa Pizzeriassa syötyämme lähdimme bussilla ( 12€) Hahniin, jossa olimme tuntia suositeltua saapumista liian aikaisin. Ostimme Gebr.Heinemanilta   Chivas Regalia . Laukut luovutettuamme menimme takaisin toiseen terminaaliin ja otimme terassilla aurinkoa. Olimme lähes myöhästyä koneesta kun se lähti puoli tuntia ennen määräaikaa. Ryanairin lento Pirkkalaan maksoi 19.90 €.  Lennot olivat siis halpoja ja vuokra-autokin Audiksi edullinen. Antille osui tuttavan Bemarin ajo Tanskan kautta Suomeen. Meille tuli Audilla ajoa n 1800 km. Antille ssitä vielä n 700 lisää ja lisäksi bemarilla Tanska-Suomi. 

Serkkuni oli ajanut automme Seutulasta Tampereelle, josta ajelimme puoliyöksi kotiin nukkumaan.  Paljon tuli nähtyä alppikyliä, Pohjois-Saksan kesää, Alppien lunta, miljoonakaupunkeja, seitsemän lentokenttää, (Seutula, Dusseldorf, Munchen, Köln, Frankfurt, Hahn, Pirkkala) idyllisiä alppiteitä ja  vuoristolaisten kiireetöntä elämää.