Kulasjoki 2003
Vaellus Saariselällä 2003.
Lensimme 28.7.2003 Ivaloon. Viivytyksistä huolimatta Nellimin pikkubussi odotti meitä ja ajoimme sillä Inarin Nellimiin.
Vuokrasimme kaupasta, Nili-Aitasta maastopyörät ja veimme rinkat vuokraamaamme rantamökkiin.
Vuokraemäntä Ritva Kytölä kertoi kylästä ja sen historiasta.
Suuri osa kyläläisistä on edelleen poromiehiä, osa on töissä Virtaniemen tullissa,osa metsureita, eläkeläisiä ja osa harjoittaa pienimuotoista palveluelinkeinoa.
Nellimin Väestöstä suuri osa on Petsamosta sodan aikana muuttaneita kolttia, joista osa muutti myös Sevettijärvelle, Inarin pohjoisrannalle.
Nellimistä on Ivalon keskustaan n 48 km.
Kävimme uimassa Inarijärvessä, Nellim-vuonossa. Vesi oli matalaa ja lämmintä.
Oli melkoinen helle. Yöllä mökin parvella hiki virtasi vaikka saunaakaan ei illalla sen takia oltu lämmitetty.
Päivällä söimme ja kävimme ajelulla Sarvikappalejärvellä, jossa taas uimme.
Etsimme sopivaa piilopirtinpaikkaa. Ranta oli uimiseen hyvä.
Kävimme sieltä Inarin rannassa ja taas uimme.
Illalla olimme puoliyön aikaan soutelemassa vuonolla ja katselimme rantoja.
Inarilla on hyvät väylämerkit. Samanlaiset kuin merellä. Rannat ovat kiviset ja jylhät.
Inarissa on tapana vuokrata vene ja mennä autioihin erämaasaariin telttailemaan pitkiksi ajoiksi.
Inarin keskisyvyys on n 40 metriä. Muiden Suomen järvien keskisyvyys on n. 22 m.
Veneilykartoissa syvimmät paikat olivat n 70 metrisiä.
Aamulla ajelimme katselemassa kylää, mm. Pyhälle kolminaisuudelle ja Trifon Petsamolaiselle pyhitettyä ortodoksikirkkoa. Trifona oli kylä Petsamossa ja sen lähistöllä sijaitsi vuosisatoja munkkiluostari.
Luostarin hääti aikanaan silloinen Oulun- ja Lapin lääninhallitus 1920 luvulla ottaessaan sen virkapaikakseen Tarton rauhan jälkeen. Sen jälkeen luostari kuivui munkkien joutuessa muuttamaan vaatimattomampiin tiloihin.
Ilmoitustaulun mukaan seurakunnan merkittävimmät kirkolliset tapahtumat keskittyvät alkutalveen.
Hautausmaan vanhimmat haudat olivat 70-luvulta. Haudat olivat pääasiassa kolttien.
Siellä oli ilmeisesti muistomerkkinä yksi kolttien vanhan hautatavan mukainen hauta, jossa maan päälle oli tehty erillinen arkku.
Arkussa oli saha ja kirves vanhan tavan mukaan, jotta ylösnousevalla on helpompaa.
Hautaan kuului aiemmin mös sotilaiden keihästä ja sienisalkoa kuvaavat koristeet vanhan kolttatavan mukaan.
Kävimme lakkautetulla Nellimin koululla. Kylässä on Kytölän mukaan n 200 asukasta ja kesäaikaan enemmän. Tiistaina saunoimme ja uimme ja lähdimme viimein postibussilla Ivaloon.
Matkalla oli ankara ukkoskuuro. Ivalossa kävimme kahvilla ja ostamassa ruokaa Keskossa.
Otimme taksin ja ajoimme illalla Kuutusjärvelle metsäautotietä n 40 km. Kuutusjärveltä kävelimme nelisen kilometriä Haukilammille ja laitoimme teltan rantaan pystyyn.
Laitoimme Ritter-pataa illalliseksi kun päivä oli ehtinyt jo pitkälle. Alkuyöstä kävin laskuojan luusuassa kalassa ja sain parikiloisen hauen, joka paistettiin pakin kannessa viitenä eri palana yöpalaksi ja aamiaiseksi.
Yöllä kuului välillä kopsetta kun lähistöllä kulki vaadin kahden pienen vasansa kanssa.
Aamulla laitoimme makuupussit tuulettumaan männyn rungolle ja otimme aurinkoa.
Päivemmällä lähdimme helteessä kohti Puilakkalammea. ( Se lammi, joka on retkeilykartassa merkitty tällä nimellä)
Seurasimme aluksi laskuojaa, ylitimme pienen suon poroaidan sivua, jota jatkoimme ylös vaaraa.
Lammin näkyessä oikaisimme sille ja laittelimme muonaa lammen rannalla. Syötyämme jatkoimme matkaa länteen
ja ylitettyämme matalan harjanteen laskeuduimme alas nimettömälle lammelle.
Lammen päässä oli kuivahko tunturipuro, josta täytimme juomapullomme.
Tauon jälkeen jatkoimme matkaa alas rinnettä Puilakkakuruun, jossa on peruskartan mukaan samanniminen lampi.
Lammella laitoimme taas teltan pystyyn kun sillä oli polkujen risteyksessä hyvä nuotiopaikka.
Kalaa tältäkään lammelta ei saanut kun
rannat olivat kalastukseen liian matalat.
Taimenet ovat helteillä vesistöjen keskellä olevissa syvänteissä viileimmässä vedessä ja
niiden tavoittamiseen tarvittaisiin vene. Venettä taas tänne ei saisi kuin talvella moottorikelkalla.
Laitoimme ruokaa nuotiolla. Onneksi ei ollut kulohälytysaika, vaikka helle
oli ajoittain tukahduttava. Kävin yöllä katsomassa harjanteen yli kulkevaa polkua
ja kohinasta päätellen alas Kulasjoelle ei ollut pitkää matkaa.
Aamulla herättyämme ja syötyämme aamiaista nousimme Puilakkakurua pitkin viereiselle Kivinokan tunturille.
Nousu oli aluksi loiva ja helteessä männyn varjolta varjolle kulkien matka jotenkin onnistui.
Talvisen jalkaleikkauksen takia päivämatkat olivat lyhyitä ja meno enemmänkin erämaasta nautiskelua.
Partioaitasta hankkimani vaellussauvat auttoivat nousuja ja jyrkkiä laskuja.
Välillä lepäilimme pitkiä aikoja kanervikossa katse siintävissä sinisissä vuorissa.
Viimeiset sadat metrit olivat jyrkkiä, mutta lopulta olimme huipulla.
Kuvissa näkyy peruskartan mukainen Puilakkalammi josta aamulla lähdimme.
Aikamme maisemia katseltuamme lähdimme alas rinnettä ja laskeuduimme jyrkästi Taimenlammelle.
Rannalla oli runsaasti kaatuneita mäntyjä , jonkin hirmumyrskyn jäljiltä. Uimme, laitoimme ruokaa,otimme aurinkoa ja nautimme elämästä. Laitoimme teltan ylemmäs rinteeseen, siltä varaltaettä nuotiopaikalle tulisi muita väsyneitä kulkijoita. Turhaan sillä viiteen päivään emme nähneet muita ihmisiä ennen kuin palasimme lähemmäs maalikyliä. Kun kulkee normaalien kulkupolkujen ulkopuolella
(Luirojärvi-Lankojärvi-Kiilopää) saa Saariselän erämaassa kulkea varsin rauhassa.
Illalla alkoi ukkostaa, mutta sen mukana tullut sadekuuro kulki rajuna nopeasti yli
ja teltassa emme kastuneet. Sen johdosta uskalsimme sytyttää illalla nuotion kun maa oli riittävästi kastunut.
Kulohälytyksiä ei normaalisti erämaassa tiedä kuin lähdönaikaiset.
Toisaalta tunturien päällä Wapista saattoi asian tarkistaa.
Yöllä kävimme kalassa ja saimme muutamia taimenia. Karunaslaavun vaaralta tulevan puron laskukohdassa vilkkuun iski iso taimen, joka hetken hypittyään kiskaisi siiman poikki. Kelan jarru oli liian tiukalla kun ei näyttänyt siltä että lammessa olisi näin isoja kaloja. Siima vaikuttaa todella vahvalta ja yleensä koukku oikenee ennen sen katkeamista. Ainakaan sormin vetämällä sitä ei saa poikki. Nyt meni napsahtamalla.
Kivisissä koskissa viehe on vähän väliä kiinni ja siima kestää silti varsin kovan kiskomisen katkeamatta.
Toisaalta haavia ei sattunut olemaan mukana ja paikassa ei ollut tilaa kalan väsyttämisellekään.
Toisella rannalla törmäsimme riekkopoikueeseen, joka lentokyvyttömänä lipui jaloista sen
verran aina kauemmas ettei aivan jalan alle jäänyt.
Kahden aikaan yöllä menimme nukkumaan, juuri ennen auringonlaskua.
Yölliset taimenet olivat olleet loivassa suolassa ja paistettiin aamulla asianmukaisesti tikun nokassa herkullisiksi.
Tuore kala oli hyvää ja tarpeen niukkojen eväiden lisänä.
Uituamme ja muuten erämaan rauhasta nautiskeltuamme nousimme Lankopään ja Kivinokan välistä kurua Lankopään itärinteelle. Alkumatkasta seurasimme tunturinpuron vartta kulkevaa polkua, mutta maiseman avautuessa paljakaksi polku hävisi kun kulkijat olivat hajaantuneet tunturiin. Kiersimme tunturimaata korkeuskäyrää pitkin tunturin länsilaidalle ja
aikamme katseltuamme laskeuduimme alas outamaahan. Tarkoituksena oli kulkea luoteeseen kompassisuunnassa Kuivaojalle ja nousta siitä harjanteen yli Kulasjoelle.
Lähtöpaikan määrittäminen oli kuitenkin
vaikeaa ja kuljimme vahingossa kolmisen kilometrin matkalla kilometrin liian pohjoiseen tullen suoraan Kulasjoen rantaan.
Siellä laitoimme teltan harjanteen taakse piiloon polulla kulkevilta ja
laitoimme ruokaa nuotiopaikalla. Yöllä kävimme kalassa jokea myötäjuoksuun osin saadaksemme
selville tarkan sijaintimme. Vaikutti aluksi siltä että olisimme lähellä Lassinojan laskupaikkaa eli
lähes siinä josta pari päivää aikaisemmin lähdimme. Olimmehan kävelleet pari päivää siksakkia.
Lassinojaa emme kuitenkaan tavoittaneet, mutta saimme viitisen purotaimenta, jotka paistoimme
aamulla pakinkannessa. Paras viehe jäi kosken kiveen,- tai -ehkä parhain on Taimenlammella
kolmikiloisen taimenen leukapielissä.
Nämä taimenet olivat samaa kokoa kuin Saariselän hotellien matkailulehdessä, kansikuvan
onnellisen kalastajan haavissa. (alamittaisia siis) Samankokoisia oli joessa paljon, mutta koukussa itsensä sai kipeäksi ja hengiltä vain nämä.
Aamulla purimme leirin ja jatkoimme matkaa Kulasjokea ylös länteen. Maasto oli erinomaista kulkea ja matka taittui ilman suurempia nousuja ja laskuja. Kuivaoja oli nimensä mukainen,kivirakka, jonka alta kuului lirinää. Välillä peseydyimme suvannossa ja lepäilimme.
Illan suussa ehdimme Taajostuvan raunioille rakennetulle laavulle. Siellä alkoi sataa niin että nuotiotakin piti ruokkia koko ajan uusilla pilkkeillä. Ruokailu kuitenkin onnistui kun päällä oli tiivis ylläkuvattu hirsilaavu.
Laavulle saapui sitten myöhemmin jälkiämme väsynyt nuoripari, joka jäi sinne yöksi, meidän jatkaessa
kohti Luulammen tupaa. Nuoripari oli aamulla lähtenyt Taimenlammelta. Lähdimme paikalla olleen
Luulammen viitan kohdalta alkavaa polkua, joka alkoi nousta ylös tunturiin.
Paljakan reunassa ilmeni että tämä oli polku, joka oli syntynyt Taajosnokalle nousevien jäljistä ja
meidän oli päätettävä lähtisimmekö takaisin alas vai oikaisisimmeko Pirttinokan tunturin rinteen
yli kohti Luulampea. Lähdimme ylittämään tunturia, vaikka samalla alkoi uudelleen sataa.
Kulku oli aluksi helppoa, mutta kun kallioalue alkoi, jouduttiin kiertelemään.
Lopulta tunturinrinteen seuraaminen edellytti syvien kalliorotkojen ylittämistä.
Kun jyrkänne muuttui ylipääsemättömäksi laskeuduimme alas outamaahan ja löysimme sieltä
kunnon polun, joka johti joelle. Joen kohdalla oli poroaita ja siinä silta. Sillasta olisi
pitänyt mennä yli, mutta oletettuamme olevamme pari kilometriä idempänä ainoassa karttaan
merkityssä poronaitasillassa, päätimme virheellisesti jatkaa matkaa joen vartta yläjuoksua kohti.
Kun polku taas huononi ja puro kääntyi kohti etelää, huomasimme virheen ja ylitimme puron
palaten läheisen poroaidan viertä kulkevalle polulle. Olimmekin jo hyvin lähellä Luulammea ja polku
laskeutui alas Luulammen kuruun. Tunturin ylitys oli oikaissut matkassa ja olimme sateessa
kulkeneet nopeasti. Sadetakista huolimatta paita sen alla oli aivan likomärkä.
Ennen Luulammea oli vielä mentävä poroaidan portista. Maisemallisesti Kulasjoki
kulkee outamaassa, metsän keskellä. Sen sijaan Luulampi ja sen pohjois-, etelä-,ja länsipuoli ovat
tunturimaata, paljakkaa. Luulammen tupa on tarkoitettu lähinnä tienvarren hotelleista hiihtäville
kääntymispaikaksi kahviloineen ja mitään suurta hyötyä vaeltajille siitä ei ole. Rakennus sinällään on
komea ja pöytiä on lähes sadalle hiihtäjälle. Apurakennuksia oli lisäksi useita. Luulampi oli matala,
joskin siinä oli paljon taimenenpoikasia. Kymmeniä yritti pakkiin vettä hakiessa.
Kuivattelimme vaatteita tuvan kamiinalla ja keittelimme ruokaa pakissa takassa.
Samaan aikaan tupaan tuli nuori venäläinen vaeltajapariskunta joka keitteli Priimuksella. Ainakin tsajua.
Laitoimme teltan hämärissä lammen rantaan mutta löysimme kumpikin altamme maakiven
jaksamatta kuitenkaan enää siirtää telttaa. Yöllä kiveen jotenkin kummasti kiintyi kun sitä koko
yön syleili vieressään joka puolelta.
Aamulla taas ruokailimme kuivattua poronkoipea ja teetä ja lähdimme viimeiselle etapille yli Kiilopään.
Rinne oli edelleen jyrkkä, mutta matka taittui nopeasti kun ilma oli tuulinen ja pilvinen. Hyvä kulkuilma. 
Laella polku muuttui pohjustetuksi ja kulku alas Kiilopään eräkeskukseen ei vienyt kuin puolisen tuntia.
Soitin ylhäältä tunturin harjalta vastaanottoon ja sain lopulta tietää Ivalon linja-auton tulevan muutaman vartin päästä. Ehdimme käydä Suomen Ladun keskuksessa kahvilla ja sitten juoksimme linja-autoon ja ajoimme Saariselän Spa kylpylään ja panimoravintolaan.
 Alla kuva Kiilopään
rinteestä kohti Ahopäitä.
Illemmalla kävimme syömässä Kuukkelissa ja oluella. Kylpylä oli ottanut taas käyttöön aamu-uinnin
ja aamupalakin oli parantunut huomattavasti edellisvuosista. Illalla lensimme Kittilän kautta kotiin,
jossa olimme kymmenen korvilla. Ilmasta nähtynä Kittilä ja Levi näyttäisivät olevan keskellä valtavia suoalueita.
Turisteja oli sen sijaan koneessa tulossa ja menossa enemmän kuin Pohjois-Lapissa.
Se oli mukava matka sekin. Sauvat kyllä unohtuivat Kiilopään ovelle |
