Kotimaan retkiä mm Smolna

 s.jpg

Vieraisilla Smolnassa, valtioneuvoston juhlahuoneistossa.

Kihlakunnannimismiehet kutsuttiin 11.2.2005 Helsinkiin, jossa ministeri Manninen ja Rajamäki

esittelivät eduskunnalle annettavaa hallintoselontekoa.

Menin myös paikalle. Lapin nimismiehet, Kittilän jämerä vallesmanni Tuhkala ja Kemijärven laihaneloisa Moilanen olivat tulleet ilmeisesti jo edellisillan koneella. Inarin pitkänhuiskea Kauno Fagerströmkin tervehti.

Muonion Ossia ei näkynyt. Ossi lienee ehkä eksynyt.

Nimismiehiä oli pitkin maata saapunut kuulemaan sanaa kukin hieman vaitonaisina.Savolaiset omassa nurkassaan. Pohjalaiset puhelivat keskenään.

Paljon oli nimismiehiä tullut ympäri maata. Tilanne kun oli vakava.

Paikalla oli valtakunnansyyttäjä Kuusimäki Kalske vanavedessään sekä ministeriöiden porukkaa.

Vankeinhoitolaitoksen ylijohtaja Esa Vesterbacka ei enää tuntenut kun asumisestamme Turun ylioppilastalon 3 kerroksessa on jo vierähtänyt  yli 25 vuotta.

Poliisiylijohtaja Markku Salminen saapui perässäni naulakolle.

Ilmassa oli isojen hautajaisten tuntua ja herrat tummissaan.

Onneksi huomasin jo pikavuoron linja-autoon noustessani unohtaneeni pikkutakin virastolle ja ehdin hakemaan. Paitasillaan olisi ollut nolo olla Smolnassa.

photo-2.jpg

Valtio tarjosi hedelmänektaria ja paikalle oli hankittu muutama lounaspöytä joihin istuttiin.

Kansliapäällikkö Ritva Viljanen avasi tilaisuuden. Hän on alunperin Karkkilasta ja muistan hänet opiskeluajalta erinomaisen miellyttävänä tanssijana. .

Kehittämisosaston päällikkö luki kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä  laatimansa selonteon yhteenvedon lyhennelmän ja istui paikoilleen. 

s.jpg

Asiakirjassa korostettiin globaalisoitumisen merkitystä hallinnolle ja palvelun paranemista kihlakunnat lakkauttamalla.

Kysyin vieressäni istuneelta Suonenjoen poliisipäällikkö Airaksiselta mitä globalisoituminen tarkoittaa Suonenjoella, mutta tämä ei osannut vastata jännitykseltään.

Ministeri Manninen esitteli rehevään tyyliinsä tilastoa kihlakunnanvirastojen lausunnoista ja korosti ajatuksenaan olevan sen, että jos oikeusministeriö kalvaa kihlakuntajärjestelmän omista lähtökohdistaan ontoksi on sisäasianministeriön vastattava tähän ja ovat nyt päättäneet lakkauttaa kihlakunnat kokonaan.

photo-3.jpg 

Oikeusministeriö saa tehdä sitten mitä osaa ilman kihlakuntien tukea. Mannisen mukaan on tarve suurentaa yksikkökokoja olennaisesti ja kihlakuntia ei ole saanut yhdisteltyä suurempiin laitoksiin kun lain mukaan joka kihlakunnassa on oltava poliisilaitos.

Sama ajatuskulku oli tiedossa jo säätytalolta lokakuussa, joskin siellä Manninen oli vielä suurentamassa kihlakuntia niin että maahan jäisi vain muutamia. Nyt oli päätetty paremmaksi lakkauttaa ne kokonaan kun poliisilaitoksiakin pitäisi yhdistää ja se on hankalaa kihlakuntalain takia.

Ministeri Rajamäki totesi että poliisi voisi hänen käsittääkseen toimia myös kihlakunnista käsin ja että Varkauden (josta kotoisin) suunnalla on päästy hyviin yhteistyökäytäntöihin jo pelkästään sopimuksilla Kuopion kanssa.

Poliisin kannalta ei tarvetta lakkauttamiseen sinällään ole kun se voi toimia itsenäisestikin.

Uusia palvelumuotoja hälytys- ja turvallisuuspalveluille on tulossa. Niitä esitellään vasta eduskuntakäsittelyn jälkeen. 

Ministerin erityisavustaja istui vieressäni ja kertoi että kun on pieneltä paikkakunnalta Keuruun ja Jyväskylän välistä kotosin  niin sieltäkäsin ei ole mitään väliä sillä missä kihlakunnan keskus sijaitsee. Siellä sitä ei ainakaan ole. Kun kihlakunnat lopetetaan yhteys poliisin ja kihlakuntien välillä katkeaa ja  tällöin siellä toiminta voidaan järjestää rationaalisemmin.  Jälkikäteen karttaa katsoen on kyllä  sieltäkäsin ymmärrettävää. Jyväskylä on siellä parempi kuin pieni Keuruu. 

Mielestäni muualla maassa on paljolti toisin ja olisi ollut toivottavaa että joku muu olisi laatinut suunnitelman.

Valtio tarjosi kalamureketta. Pääruokana oli savustettua peuraa ja jälkiruokana lakkoja.

Taisi olla viimeinen kerta Smolnassa joten laitoin tähän muutaman kuvan.

 

Pena.