Tsarmitunturi 2004

TSARMITUNTURILLA 2004

Lähdimme 26.7.2004 Helsinki-Vantaalta Finnairin vakiovuorolla Ivaloon. Kone on Ivalossa n klo 13.00

eli runsaan tunnin lennon jälkeen. Vuokrasimme Avisilta uudehkon farmari-Mondeon , kun parempaakaan ei ollut saatavilla. Tosin autossa oli ilmastointi, joka oli tarpeen Inarin helteessä. Teimme Ivalossa ostoksia Vaskoolissa ja Rauta- ja Sisustuksessa sekä Halpa-Marketissa. Muutamien bisnes-asioiden jälkeen lähdimme ajelemaan Nellimiä kohden.

 Tiellä on n. puolet kestopäällystettä ja loput santatietä. Matkalla näimme useita porovaatimia vasoineen. Nuoret vasat juoksevat kevyesti ja kuin pikkutytöt kinttujaan sivulle heitellen.

 Nellimissä kävimme uimassa ja laitoimme teltan pystyyn rannan läheisyyteen. Illalla kävin kalassa, mutta vilkkuun tarttui vain vanginpaitaisia. Vedessä hyppi harjuksia, mutta syöntituulella olivat vain kyrmyniskat. Onneksi ne eivät olleet kovin pieniä ja maistuivat savustettuina ja pannulla paistettuina.

 Seuraavana päivänä kävimme ajelemassa mm. Nili-Aitassa.  Alla Nellimin kalasatama ja Nellimvuonoa auringonlaskiessa keskiyöllä.

 Illalla ajelimme Virtaniemen tietä rajalle (5 km) ja yli Paatsjoen sillan. Inari laskee Paatsvuonon pohjukasta Paatsjokea pitkin Petsamon kautta Jäämereen.

  Petsamon historiaa

Joki oli aiemmin (v 22-39 ja 41-44) Suomen ja Norjan välisenä rajana. Suomalaiset rakensivat Jäämeren tien 30-luvulla Liinahammariin, jossa oli Suomen Jäämeren valtiollinen kalasatama.

Tie itsessään maksoi aikanaan 5 Mmk silloista vanhaa rahaa. Sen ylläpito talvella oli vaikeaa Petsamon tuntureilla.

Tie oli aikanaan Suomen vilkkaimpia reittejä ja Helsinki-Petsamo-linja oli myös 30-luvun matkailun symboli. Nyt Paatsjoessa on sillan jälkeen kyltti joka kertoo raja-alueesta ja kieltää kulun virtaa edemmäs.

 Alla virtaa Venäjän suuntaan.

 Ajoimme Kessin metsäautotietä n 20 kilometriä pohjoiseen rajan pinnassa ja palasimme samaa reittiä takaisin kun tie muuttui Fordille liian huonoksi.

Tien rakentamisen aikaan Kessin erämaan hakkuista tehtiin iso numero kun luonnonsuojelijat vaativat hakkuiden keskeyttämistä kokonaan. Ohutrunkoisiahan pohjoisen puut ovat ja uusiutuvat tuskin lainkaan kun porot syövät kaikki taimet.

  Kiistan seurauksena metsähallitus siirtyi uudenlaiseen hakkuutapaan pohjoisessa ja toisaalta eduskunnassa säädettiin laki valtion erämaista, jonka perusteella suuret alueet valtion maita jätettiin hakkuiden ulkopuolelle.

Nellimin alueella eli Paatsjoen kylässä tällainen on Sarmitunturin erämaa-alue sekä Inarin itäpuolella Kessin ja Vätsärin erämaat, jotka ulottuvat Sevettijärvelle saakka (130 km)

Hakkuujäljet olivat verrattain kevyitä; vain arvokkaimpia puita oli viety. Paperipuuta ei näin kaukaa kannata tosiasiassa Kemiin saakka rahdata. Ennen asia oli periaatteellisempi. Vaellusmaastona Kessi näytti varsin kivikkoiselta.

 Alueella asui vielä muutama vuosikymmen sitten useita kyliä saamelaisia, joiden lapset kävivät Nellimin suuressa koulussa asuen asuntolassa koko kouluvuoden. Matka kotiin Kessin kairaan oli liian pitkä käveltäväksi lyhyinä pyhinä. Nyt Kessissä ei asune kuin kaksi henkilöä, joista toinen tosin viettää talvet viinitilallaan Provencessa.

Ajelimme läpi nukkuvan Nellimin takaisin teltalle ja kävin yöllä vielä kalassa laihoin tuloksin.

Historiaa

Nellimin aluella on asunut saamelaisia tuhansia vuosia jutaamalla jäämeren ja metsälapin väliä.

Ensimmäinen hirsitalon rakentanut oli Matti Saijets n 1860 luvun tienoilla. Ensimmäinen maailmansota vasta vilkastutti elämää kun tavaraa rahdattiin Jäämeren kautta Kantalahteen englantilaisten tukiessa venäläisiä Saksaa vastaan.

1918 tapahtumien jälkeen alue oli villiä seutua kun alueella kuljeskeli useiden eri valtioiden edustajia, Suomesta paenneita punaisia, rosvojoukkoja ja lentojätkiä. Alueen kautta tehtiin suomalaisten hyökkäysretki Petsamon valloittamiseksi joka ei tuottanut tulosta.

 Vuonna 1922 Suomi sai Tarton rauhassa Petsamon

itselleen ja Jäämerentien rakentaminen ja lisääntynyt kauttakulku nosti Nellimin isoksi paikaksi. Nellimiin tuli 30-luvulla mm. saha, jonka kokkolalaiset sahatyöntekijät ristivät alueen Nellimöksi. Nyt nimi on vakiintunut taas Nellimiksi.

Kylässä on rekisteröity n 30 kännykkää, eli väkiluku on taas melko pieni. Koululla toimii saamelaismuseo ja neuvola. Koululle valmistellaan hiljentymiskeskusta. Siihen syrjäinen Nellim on erinomainen paikka.

Tiistai-iltana ajelimme mm. Kontosjärven metsäautotietä lähelle itärajaa ja sieltä takaisin Ahvenjärventietä.

 Keskiviikkoyönä satoi kaatamalla kuten etelässä koko viikon. Kun Fordi piti palauttaa lentoasemalle ajelimme Ivaloon ja vuokrasimme Budgetilta loppuviikoksi Toyotan.

Yaris oli näille teille paljon käyttökelpoisempi ja kehittyneempi auto kuin hankala Mondeo. Sillä oli suorastaan nautinto ajella kiemuraisilla ja kuoppaisilla teillä.

Seuraavana päivänä lähdimme iltapäivällä kiipeämään Tsarmitunturille.

 Tsarmitunturi on Suomen hiljaisin erämaa. Toista kulkijaa ei juuri erämaassa tapaa. Alueella ei ole autiotupia eikä samanlaista polkuverkostoa kuin kuljetuimmilla esim Lemmenjoen ja Urho Kekkosen kansallispuistoilla.

Alueen rajalle pääsee mm Kontosjärven metsäautotietä pitkin. Etsimme toista tuntia eräältä metsäautotieltä lähteväksi merkittyä polkua, mutta

päädyimme lopulta erään hakkuu-uran kautta viereiselle morostolle. Korkeuskäyrää seuraten siirryimme tunturien väliseen kuruun, jossa ruokailimme lähteellä. 

Pienen matkan päässä oli lampi, jossa täytyimme vesipullomme ja aloimme kiivetä Tsarmitunturiin. Tunturin laella tuuli ja oli vilpoisempaa hikisen nousun jälkeen.

 Laelta avautui näkymä Nellimin suuntaan aina Tsarmijärvelle saakka. Pohjoisessa näkyi

Kontosjärven tietä seuraava järvijono ja kaakossa Akanlauttapään tunturilaet.

 Etelässä näkyy mm Nangujärvi ja Madetvaara. Laella oli kolmiomittaustorni,joka ei ollut enää kiivettävässä kunnossa. Tornilta lähti etsimämme polku alas pohjoista kohti. 

 Seurailimme sitä muutaman kilometrin aina autollemme saakka. Polku kulki vehreän erämaa-alueen halki ja muistutti Saariselän parhaita vaellusmaastoja. 

 Ajelimme taas Nellimiin ja kävimme illalla kalassa. Taas laihoin tuloksin. 

 Yllä Inaria keskiyöllä

 Perjantaina kävimme illalla ajelemassa mm läheisellä Tsarmijärvellä sekä Ivalossa ostoksilla. Ajoimme auringonlaskussa Muurmanskin tietä Raja-Joosepin rajalle saakka. Paikka on saanut nimensä Josef Sallilasta, joka 1915 sauvoi Norjasta Paatsjokea ylös ja asettui avopuolisonsa  Tilda Lehikoisen kanssa poromiesten rajalle Luton töyrääseen kaivamaan saunaan asumaan.

Raja-Jooseppi s.1877oli kotoisin Parkanon Kuivaskylästä vieraan maalla olevasta torpasta ja oltuaan Kokemäenjoella uitoilla muutti mm Jällivaaran kaivoksen kautta Ruijaan porotöihin ja lapin kultamaille. Eräiden lähteiden mukaan Jooseppi ja Tilta asuivat kuuusen juurella ensimmäisen talven ennen kammin kaivamista. 

Kolttien mukaan Jooseppi ei ollut hyvä mies vaan riisti kolttia myymällä näille viinaa, joka köyhdytti entisestään surkeaa alkuperäisväestöä. 

Jooseppi eli kuitenkin ilmeisesti hyvin käymällä rajakauppaa rajan yli ja myymällä viinaa. Moni asia on pysynyt samana vuosista huolimatta.

Tie rajalle on erinomaisessa kunnossa vaikka sen varrella ei asu ketään edelleenkään. Näköalat olivat kuitenkin kauniit. Luttojoki kulki tien viertä rajan tuntumassa ja matkalla oli paljon autioita järviä ja tuntureita. Puolimatkasta takaisin poikkesimme Nangujärven kautta kulkevalle metsäautotielle.

Kävelimme katsomassa Nangujärvellä olevaa valtion vuokrakämppää. Kämppä on kauniilla paikalla joka ilmenee allaolevasta kuvasta.

Ajelimme tietä vielä parikymmentä kilometriä kohti itärajaa, mutta käännyimme takaisin ennen Akanlauttapään tunturialuetta. Tien varrella oli mm. poroerotuskaarre.

Auringonlasku Nangujärven taa oli upea ylhäältä vaaralta katsottuna. Järvi on täynnä ,saaria, jotka näkyivät mustina kullanhohtoisessa auringossa kylpevässä järvessä.

Kävimme illalla tankkaamassa vielä auton Ivalossa ennen Nellimiin paluuta. Keskikulutus oli ajotietokoneen mukaan n 5 litran luokkaa sadalla. Grillillä oli paljon norjalaisnuoria aikaansa viettämässä ja kova vipinä.

Pohjoinen ulottuvuus tuo Norjasta paljon työmahdollisuuksia ja palveluntarvetta kun Norja rakentaa asuntoja Barentsinmeren öljyn varaan.

 Köyhissä kalastajakylissähän ei ole muita palveluita kuin Hurtigruten ja kulku Suomeen huvitusten perään on selviö.

Lauantaina ajelimme puoliltapäivin takaisin Ivalon lentoasemalle.

 Tiputimme Yariksen avaimet Budgetin laatikkoon ja nousimme Airbuss 320 koneeseen. Vantaalla satoi kaatamalla ja paluu helteestä kotiin oli ikävä sateen takia. Monenlaista tuli nähtyä ja aikaa säästyi kun ei mennyt aikaa valtateillä jonoissa seisomiseen.

Pentti.