Nizza 22-26.10.2016

14718641_1174265842644353_3591265507815192601_n.jpg

Paulalla oli aikaa ja varasin lennot Nizzaan 130 euroa hengeltä. Suomessa tuuli kylmästi ja lumisateet olivat tulossa.

Matkalla ilmoitettiin että kehä III on ruuhkaantunut kolarin takia ja Paula etsi oikotien Vantaanjoen yli.

Vanhalta kolmostieltä kääntyy Keimolan huoltamon kohdalta tie joka muuttuu Tikkurilantieksi ja johtaa kentälle ilman että joutuu kehätien jonoihin. Ihan uusi silta ylittää vihdoin Vantaanjoki -puron ja ilman yhtään liikennevaloa tai liikennettä.

Kentällä Paula söi katkarapuvoileivän ja minä odotin että pääsen Norkskin halvempien hintojen luo.

Lasi viiniä maksoi 13,50 ja koneessa 6 €.

Koneessa oli taas reipas virolainen miehistö ja hyvä tarjoilu, Söin lämpimän paahtoleivän lounaaksi ja päivälliseksi.

Finnair omistaa osan Norwegianista myytyään aikanaan Norjaan halpalentoyhtiönsä Air Finnlandin.

Nizzassa ostin 6 euron liput bussiin 99 ja olimme puolessa tunnissa keskusasemalla jonka vieressä Hotell Trodadero sijaitseee. Ostimme Monoprixistä olutta ja viiniä, vettä ja sämpylöitä.

14671218_1175786752492262_21258812304983833_n.jpg

Hotelli maksoi 44 € yöltä kun ei ollut sesonkiaika.

Tallelokero ei suostunut toimimaan ja shamppoota ei ollut, mutta muuten ihan hyvä.

Aamiaistakin olisi saanut, mutta Paula nukkuu mielluummin lounaaseen saakka.

14690955_1176799915724279_3162967687210520330_n.jpg

Kävimme syömässä Angleterre ravintolassa vieressä. Jamon Serrano ja Entrecote ja juomaksi vettä.

42,50 €  25  Rue d Ángleterre

Sunnuntaina kävimme kahvilla lähikuppilassa ja ajoimme ratikalla (1,5 €) Messiinan aukiolle. Alkoi sataa ja likastuin vanhaan kaupunkiin johtavissa portaissa ja kylkiluu murtui selästä.

14691133_1175785459159058_6981013752663917984_n.jpg

Kiertelimme kukkaistoria, mutta kun kipu alkoi viedä tajuntaa palasimme hotellille ja saimme taksin  yksityisklinikalle Clinic Belvedere. Palvelu oli nopeaa ja tehokasta. Minut ohjattiin tutkimushuoneeseen ja muutaman minuutin jälkeen lääkäri tuli ja lähetti röntgeniin ja jatkoi huutavien arabinaisten hoitoa. Vastaanotossa oli vanhempi mies joka tiesi mitä teki ja pallohukkainen tyttölapsi joka notkui ympärillä. Paperit lensivät vauhdilla eikä turhaa tietokonebyrokratiaa käytetty.

Röntgenissä oli vanha kone joka liikkui, Suomessa yleensä asiakasta liikutellaan..

Maksoi 70 euroa ja heti. Kuvat menivät suoraan lääkärille joka tuli parin minuutin päästä tutkimushuoneeseen ja sanoi että poikki on, muttei riko kehkoja.

Antoi reseptin ja olimme puolessa tunnissa asianmukaisesti hoidetut. Ibuprofeiinia ja codeiinia (yskän varalta)

Kielsi liikkumasta ja käski mennä uudelleen röntgeniin kotimaasssa jos luu muuttaa paikkaa pussissaan.

Palatessa kävimme kahvilla ja Paula söi rapuleivän ja maksikkakermavaahtoherkun.

14716337_1176800162390921_6746773731639229720_n.jpg

Murtuma ei antanut maata ja opettelin ranskaa televisiosta istualtaan. Paula shoppaili pääkadulla.

Kävimme syömässä  Le Rea 1 ravintolassa 4 Rue de Belgique. Söin lammasta Confit de Agneu ja Paula entrecoteeta.  47,90 €  kermavanukkaalla.

14717084_1175783602492577_5067177265828111928_n.jpg

Aamulla Paulan iski ruokamyrkytys, joka aiheutti yli vuorokauden oksentelun ja nukkumisen.

Alkoi muistuttaa pariisitarta kun vatsa häipyi tehokkaasti. 30 tuntia unta.

14718641_1174265842644353_3591265507815192601_n.jpg

Ulkoilin ja join kahvia useilla eri terasseilla kun kävellä ei oikein saanut, mutta istumaan pystyi.

Kävin C & A:lla, mutta liike oli muutettu merkkiliikkeiden kokoelmaksi eikä enää tuntunut vetävän kun vaatteiden etsiminen eri putiikeista oli toivotonta.

14725741_1175786075825663_914141375139330372_n.jpg

Kiertelin mm Avenue Victor Hugolla, jossa samana päivänä kidnapattiin Grand Hotellin omistava miljonääri Jaqueline Veyrac. Kaksi naamiomiestä kiskoi rouvan maasturiin, jota kolmas ajoi. Hänet on ennenkin kaapattu. Kaappaus oli Le Monden pääuutinen kuten televisionkin.

Röntgenhoitaja sanoi tähän, että rikkaan ongelma. Köyhää ei vie kuin kuolema.

Kävin aseman vieressä kiinalaisessa  syömässä sipuliharkaa, kanavartaan ja lasin viiniä. 15 €, Restaurant MI-AM 9 Av Thiers.

Ilta tummeni etelän yöksi.

14718885_1175787869158817_6278499776093663436_n.jpg

Tiistaina kävin maksamassa lisävuorokauden kun Paula oli vielä heikkona ja lääkäri oli käskenyt levätä.

Kävin juomassa kahvit lähikadulla ja kiertelin lähikatuja. Illalla ajoimme bussilla kentälle ja shutlebussilla oikeaan terminaaliin. Kone oli myöhässä ilmeisesti kovan tuulen takia. Matka kesti 2 h 50 minuuttia ja kulki Milanon yli Muncheniin ja sieltä Tsekin ja Puolan yli Vantaalle. Vantaalla oli sentti lunta ja palmuja tuli  heti ikävä. Ennen Röykkää oli pari kaurista tiellä,

Kotona olin kolmelta ja kipu herätti neljältä.