Liesjärven Kansallispuisto

Kävimme Ahosen Karin kanssa iltakävelyllä Liesjärven poluilla.

Jätimme auton Korteniemen metsänvartijan torpalle vievän tien varteén ja kävelimme Palolahteen menevää polkua Palolahdenkallion yli Pitkäkärkeen näköalapaikalle.

Jatkoimme Perkonkahden rantaan ja sieltä Korteniemeen.

Korteniemi on vanha valtion torppa, jossa metsänvartija asui ja piti silmällä kruunun metsiä ja majoitti hakkuumiehiä. Metsähallitus kuunnosti Korteniemen perinnetilaksi, jossa paljasjalkaiset neidot esittelevät entisajan elämää, viljelyä ja karjanhoitoa. Tilalla on kyyttöjä ja siipikarjaa. Tytöt kehräsivät  lampaista villaa ja hyräilivät välissä menneen ajan lauluja ja runoja.

Asukkaat olivat nyt osin muualla ja jatkoimme helteessä lammasaidan viertä järvenrantaa kiertäville pitkospuille. Polku päättyy tielle ja autolle ei ollut kahta kilometriä.

Laskin katon ja kävimme vielä tutustumassa Liesjärven kylään, jossa ennen pontikkapannut porisivat osaavien emäntien hoidossa. Maankuulu Keppanakellari tuhansine alkoholimerkkeineen oli sattumalta kiinni, mutta paikan erikoisuus näkyi pihastakin. Liikennevalo pihaan oli punaisella.

Saunoessa ilta viileni nopsaan ja helle muuttui tuiman kylmäksi viimaksi sateineen.

Suomen kesä oli lyhyt.