Inari huhtikuu 2006

 inari.jpg

 

Inarissa huhtikuussa  2006

Lähdimme Panun kanssa pohjoiseen 7.4.2006 kun Finnairin lennon hinnat olivat muutamana päivänä sopivan alhaiset vaikka sesonki oli vielä meneillään.

Selvityksessä ohjattiin ulkomaan portille 27 joka on ainoa niin iso että MD 11 mahtuu siihen. Kone  olikin melkoisen tilava, lähes 294 matkustajaa kapasiteetiltaan. Maksimilentokorkeus 13 km ja nopeus 910 km/h eli satakunta enemmän kuin Airbus 320:llä joita on ollut Finnairilla eniten käytössä.

Vantaan lähtöterminaalit olivat täynnä kaikenlaista kotimaanmatkaajaa ympäri Suomen kun oli perjantai-ilta.

Samaan koneseen rynni iloinen Inarin kunnanjohtajakin, entinen kaupunginjohtajamme delegaationsa kanssa. Pieni maa.

Ivalossa oli kentällä rento tunnelma  kuten aina.

Saimme  allemme yllättäen halvalla melko tuliterän Mavericin kun varaamamme pieni Astra oli lykännyt öljynsä ulos.

inari2072d10.4.0620152.jpg
 

 

 

 

 

 

 

 

Neliveto olikin tarpeen kun Kaitavaaran rinne olisi ollut Astran etuvedolle liian jyrkkä. Auto oli varmasti paras maasturi jota olen ajanut ja tosi ketterä ja toimiva.  Ihan jo vanhempien japanilaisten tasolla varustelussaan.

Ivalossa paistoi aurinko joka oli muutos etelän kaksi viikkoa kestäneeseen räntään.

inari2072d10.4.0620004.jpg
 

 

 

 

 

 

Kävimme Vaskoolissa ostamassa mm sinkkiämpärin (3,9 €) lumilapion (22 €) ja paistinpannun (16 €) sekä hartsua kahdelle miehelle kolmeksi päiväksi. Ämpäriin ostin jopa tölkin Velkopopovichia.

Ajelimme hiljalleen itään 38 km Nellimiin auringon laskiessa takanamme ja majoittauduimme erähotelliin.

Lappalaisten pariskunta oli ostanut kunnalta Nellimin vanhan koulun ja tehnyt sinne hienon remontin. Koulusta suunniteltiin jokin vuosi sitten retriitti- eli hiljentymiskeskusta, mutta kaukaiseen paikkaan ei ollut tulijoita vaikka hiljentymiseen olisi ollut hyvät mahdollisuudet.

Jouko lämmitti yöllä vielä saunan, joka oli rakennettu koulun kellariin. Parhaita saunoja joissa olen ollut. Jopa Saariselän hienoimman hotellin Riekkolinnan sauna häviää tälle selvästi.

Nellimin koulua kävi aikanaan satakunta nellimiläistä lasta. Osa kaukaa Kessin erämaasta. Kessissä asuu Joukon mukaan enää yksi ihminen vakinaisesti kun Pekka Tervaniemen vaimo kuoli.

Tervaniemestä on palkittu virtuaalidokumentti HS:n kuuukausiliitteen Internet-sivuilla.

inari.jpg

 Aamiaisen jälkeen vuokrasimme Joukolta Skii-Doon ja ajelimme Inaria länteen ja  kelkkauria mm Selkävaarassa. Kulku-uria ajaessani kelkka karkasi välillä metsään umpiseen niin että oli vaikeuksia saada se takaisin aukealle. Välillä se oli niin syvällä rotkossa että luulin ettei lähde ennen kevättä kun vain kahvat näkyivät lumen alta. Umpisessa kun pakista ei ole hyötyä vaan on pakko yrittää alaspäin, vaikka hirvitti kun kelkka liukui jarru päälläkin alas rinnettä. Onneksi jalaksista vetämällä sain sen väännettyä aina takaisin pitävälle kohdalle ja pääsi taas hieman eteenpäin.

inari2072d10.4.0620063.jpg
 

 

 

 

 

 

Ajelimme sitten Inaria pitkin takaisin Nellimiin ja tankkasimme kelkan Nili-Aitalla.

Loppupäivä meni saunaa lämmitellessä, joskin iltauutisten jälkeen kävimme vielä kylällä ostamassa paketin voita. Baarissa oli kova meno kun kylässä oli ollut häät ja väki irroitteli mm karaokea laulamalla. Välitön ilmapiiri ja paljon nuoria tummatukkia ja vaaleita neitoja seassa.

Seuraavana päivänä satoi räntää ja Panun kurkku tuli kipeäksi. Kun Panimossa oli yksi huone vapaana siirryimme Saariselälle. Ajelimme räntäsateessa kaikki turistipaikat lävitse Laanilan, Kakslauttasen ja Tankavaaran. Kultakylä oli kiinni ja UKK-luontokeskus samoin. Kakslauttasen ravintola on hirsityöltään upeimpia ja näkemisen arvoinen itsessään. Tarjoilijat olivat thaimaalaistyttöjä. Hiihtäjät olivat räntäsateessa ilmeisesti kaikki ranskalaisia.

Kävimme Kutturan tiellä, mutta tie oli sen verran luminen että piti kääntää Pahaojan tienhaarassa takaisin. Ajouraa oli pyryssä vaikea erottaa.

Kävin illalla oluella Panimoravintolassa ja saunassa. Kohtalainen sauna, joskin etelän turistit olivat kaikki hiihtäneet  kymmeniä kilometrejä ja jokaisella oli satakunta alaista. Hiihtoturismin juju kuitenkin selvisi.

Seuraavana aamuna kävin aikaisin hiihtämässä Laanilan ja Piispanojan kautta kulkevan lenkin ennen aamiaista.

Torronsuon ladut ovat kyllä maisemiltaan paljon paremmat kuin Saariselän appelsiinikuoriladut. Ladut kulkevat metsässä ja kesän kulkureittien upeita maisemia ei sieltä näe. Hieman turhauttavia hiihtää kun latu on 6 metriä leveä tampattu ura. Oli väärät sauvatkin mukana ja luistoa ei lainkaan. Toisaalta ylämäet eivät kyllä lipsuneekaan yhtään.

inari2072d10.4.0620200.jpg
 

 

 

 

 

 

 

 

Olin ottanut metsäsauvat mukaan kun oletin hankikantojen alkaneen ja että olisi päässyt kauemmaksi turistipaikoista.

Ne olivat liian lyhyet ja jäykkien isojen muovisompien takia eivät pitäneet höyläladulla. Hieman oli ladutkin liian mutkikkaita alamäissä ja piti kaataakin kerran kun jyrkässä mutkassa tuli keskellä vastaan pariskunta johon olisin muuten törmännyt kun mutkassa ei pysynyt millään ladulla. Alämäet olivat vielä jäisiä kun olin ensimmäinen hiihtäjä.

Kahviaamiaisella oli jonossa krapulaisia nahkatakkeja ja piti odotella näiden janon sammuttamisen ajan.

Juttelin päivällä baarimikon kanssa kun aikaa jäi ja hiihtämäänkään ei enää viitsinyt samalle ladulle lähteä.

Ajattelimme käydä kultamuseossa ja kyselin muita vaihtoehtoja kun kelkallakaan ei haluttanut oikein valtatien vartta ajella ja hiihto ei maistunut suojankaan takia.

Poika mietii hetken ja ehdotti " Rupia juopothelemaan"

Muuten hyvä ajatus mutta kun piti ajaa vielä kentälle illalla.

Kävimme Kaunispään huipulla, josta näkyy mm Sompion Nattaset etelässäja ilmeisesti Sokosti ja Ukselmapää idässä 40 km päässä. 

inari2072d10.4.0620268.jpg
 

 

 

 

 

 

 

Lännessä tietysti Hammastunturin alueen tasakokoisempia huippuja.

Ajelimme sitten Kaksalauttaseen ja kävimme Kutturassa kun alla oli sen tielle sopiva maasturi.

Kutturan (Guttorm saam) tie on 39 km pitkä. Kuttura on jo lähellä (15 km) Pokan tietä ja suunnitelmissa on rakentaa puuttuva osuus, jolloin saataisiin Lappiin ylemmäs toinen poikittainen tie Sodankylän ratsupolun lisäksi.

inari2072d10.4.0620364.jpg
 

 

 

 

 

 

 

Kutturaan on tehty nyt silta yli Ivalojoen entisen kevyen lossin tilalle. Asukkaat ovat mm Maggan sukua ja seinillä oli tuoreita porontaljoja kuivumassa. Varsin eristyksissä oleva porokylä.

Hammastunturin alueella on ollut useita porosaamelaisia, jotka muuttivat tänne Enontekiöstä vuosisadan vaihteessa kun Norjan raja suljettiin ja porojen vuosittainen jutaaminen jäämerelle estyi. Osa porosuvuista siirtyi tällöin Inariin mm  enontekiöläisiä Näkkäläjärviä.

inari2072d10.4.0620365.jpg
 

 

 

 

 

 

 

Kutturan tie on tehty viivottimella ja sen huomaa.

inari2072d10.4.0620407.jpg
 

 

 

 

 

 

 

 

Kaukana siintävä tunturi lienee Niilanpää tai Kiilopää?

Ajelimme vielä tutustumassa rinne-elämään Kaunispään ja Iisakkipään väliseen notkoon. Melkoinen räpin jäkätys isoista kaiuttimista säesti oinari2072d10.4.0620236.jpglutta nauttivia auringonottajia rinneravintolassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävimme pari kertaa Kuukkelin lääkekaapilla ja illalla ajoimme Ivaloon tankkaamaan.

Katselimme sivukatuja ja kävimme mm Koppelossa katsomassa Ivalojoen laskupaikkaa Inarinjärveen.

inari2072d10.4.0620413.jpg
 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä on Ivalon lähin veneenlaskupaikka järvelle. Tästä ajetaan kelkalla Utsjoelle, Nellimiin ja Sevettijärvelle joen luusuan kautta.

Ajelimme lentoasemalle ja pienemmällä koneella Vantaalle sekä sieltä tihkusateessa Klaukkalan ja Röykän kautta kotiin iltakymmeneksi.

Alla Hammastunturin huippuja. Harripäät Saariselän turistikaupungin länsipuolella.

inari2072d10.4.0620443.jpg
 

 

 

 

 

 

 

 

Alla joki Saariselän

länsipuolella. Tolosjoki virtaa Ivalon Tolosen kylän kautta.

inari2072d10.4.0620434.jpg
 

 

 

 

 

 

 

Tässä näkyy

Saariselän lentopelastuskeskuksen helikopterikenttä. Siula jää juuri alle.

inari2072d10.4.0620446.jpg
 

 

 

 

 

 

 

 

Pena