Koira

 

Tyypillinen koiranomistajan sunnuntaipäivä

27.5.07 aamuviideltä tuli nainen viereen Barcelonasta. Seuraavana iltapäivänä soitti nuorempi ja kertoi tulevansa matkoiltaan käymään kotona ja tiedusteli tapaamisaikaa.

Aamiaisen jälkeen alkoi nurmikonleikkuu ensi moottorikoneella, sitten sähkökoneella ja loput trimmerillä. Parisen kilometriä tuli kävelymittariin

Sen päätyttyä lähdimme Lulun ja Panun kanssa turhakkeella Kiljamoon ja Torronsuolle.

 

Kävelimme juomarepun kanssa pitkospuita suon yli ja samaa reittiä takaisin. Koira jahtasi sisiliskoja ja tutki kasvien outoja hajuja. Mittariin tuli n 7 km. Kiljamon nuotiopaikalla nautti yksi seurue mm jalkalaseista punaviiniä.

Ajoimme Luodesuon kautta ja kävimme ohimennessä katsomassa Näykkiä, joka grillasi pihalla perunoita muurikalla nuorikkonsa kanssa. Mökki oli idyllinen ja ulkoa tervattu.

ABC:ltä hain muroja ja kun kaikki helsinkiläiset (30) olivat grillin jonossa hain Keitaalta hampurilaisen Panulle. Siellä ei ollut yhtään jonoa. Koira söi rasvaiset paperit.

Kolmen maissa olimme taas kotona ja Panu söi nuorenparin jättämiä nuudeleita ja me koiran kanssa kalakukkoa.

Hetken huilauksen jälkeen lähdin Lulun kanssa ulos, jolloin se pääsi ovella irti ja hölkkäsin perässä isoon puistoon. Koira kävi katsomassa välillä huutaessani, mutta jatkoi iloista juoksentelua rivitalojen grilleillä.

Kun ehdin ajotielle se ehti ennen autoa yli ja jatkoi Koskisen isolle peltoaukealle, josta otti ylös rusakon ja ajoi sen ulvoen Hunnarin laskettelurinteeseen. Rusakko oli alussa kolmisensataa metriä edellä, mutta beagle on täydessä vauhdissa varsin nopea ja oli metsään mennessä vain kymmenisen metriä perässä.

Hölkkäsin aukean yli ja menin tarkkailemaan harjulle pellon ja Hunnarin väliin. Mobilisoin Panun etsintöihin ja ilmoitin naisille tarpeesta jättää ovi auki.

Panun tultua kiertelin metsässä vartin huudellen ja kun tulin takaisin pellolle koira tuli jälkiäni pitkin syliin ja sain sen hihnaan.

ke_002.jpg 

Kuljimme pellon yli tielle ja jatkoimme rantapuiston kautta keskustaan.

Kävin työpaikalla katsomassa kertyneitä papereita ja juomassa. Koiralle ei vesi maistunut ja lähdimme takaisin.

Rantapuistossa koira halusi sillan yli Sortohakaan ja siellä jalkapallokentälle. Kentän takaa menimme ojan yli pellolle Mitronin suuntaan, jolloin sen nurkalta lähti rusakko koiran innokkaasti etsiessä hajun lähdettä.

Laukkasin perässä takaisin kentän laitaan ja metsää edestakaisin risukossa kunnes narun solmu aukeni ja kiivas ulvonta ilmoitti koiran saaneen näkökontaktin rusakkoon.

Etsin itseni pusikosta rantapolulle ja löysin koiran joen rannasta kaislikosta juomassa läähättäen. Sain sen hihnaan ja lähdimme Rokkasen ohi kotia kohti.

Vedenottamon isojen santakuoppien kohdalla koira veti alas laaksoon ja kun pelkäsin taluttimen taas hajoavan menin juoksua perässä. Kuopan takana sain koiran luopumaan ajosta ja palailimme pururataa kotiin.

Kotona koira söi kunnolla ja nukahti heti syliin. Askelmittariin tuli n 23 km liikettä ja kello oli 22.00. Räikkönen oli päässyt kahdeksanneksi Monacossa.Yöllä jalat olivat arat ja koira herätti klo 01.00 käyden ulkona.

 

Lulun saavutuksiin 2007-8 kaudella tuli neljä rusakkoa. Yksi Vikmanilta, Yksi Kissanhänäntien  risteyksestä, yksi Niittylästä ja yksi Raitasen takaa.

(yhden ammuin Ilomantsista)

Ajoja oli paljon, mutta passimiehiä aina liian vähän. Kerran Lulu tappeli sateessa ilveksen kanssa Korvella ja pääsi vain vaivoin takaisin luokseni korva halki ja jalka verillä. Piti nostaa autoon kun kyljet eivät kestäneet liikkumista

Syksyllä 2008 saimme ensimmäisenä päivänä rusakon Kallion suon reunasta. Ahosen Kari soitti ja istuin kannolle ja huomasin josain vaiheessa että rusakko meni selän vierestä ohi. Hetken päästä koira räjähti haukkumaan ja lopetin puhelun.

Kierroksen jälkeen rusakko tuli samaa polkua ja saimme ensimmäisen kaadon kautena.

Yhden valkojäniksen saimme Putinpäästä. Ammuin sitä ensin Benellillä useamman kerran ja Lulu hukkasi sen lopulta, mutta hakiessani lisää panoksia autolta se tuli taas eteeni ja lopulta jäi. Benelli ei ole oikein minulle sopiva haulikko.

Omasta  metsästäni ammuin valkojäniksen kun Lulu ajoi sitä Multasuota edestakaisin.

Yhden ison rusakon saimme Peräkorvesta aikaisin aamulla. Lulu meni metsään ja rusakko tuli suoraan eteeni ajosta. Toisen rusakon saimme Sillanmäeltä kun olin jo lähdössä  pois. Rusakko tuli peltoa pitkin pitkän matkan minua huomaamatta.

Mäntysten suolla jahtasimme valkojäniksiä usein, mutta yhtään ei osunut passiini vaikka ajoja oli kymmeniä.

Yhden rusakon saimme Jorrista läheltä peurakoppiamme ja heti perään valkojäniksen Pekan metsän mäestä johon Lulu ajoi sen Multasuolta.

Hyvin usein jäimme saaliitta, mutta ilman ajoa ei ylensä jääty. Lulu ei paljoa itse jäniksestä välitä kunhan saa ajaa. Kerran tammikuussa tutka lakkasi toimimasta jo kolmelta ja päivän toinen pitkä ajo häipyi kuulumattomiin.Tein tulet ja paistelin makkaraa pari tuntia pilkkopimeässä ja välillä ammuskelin ilmaan tuloksetta.

Jätin Lululle evästä ja lämmikettä ja kävin Somerolla ostamassa lisää ruokaa ja tankkaamassa.

Palattuani ei paikalla oltu käyty. Ajelin Mustikkamaalta lenkin Putinpäälle Puittamonsuon ympäri, mutta mitään ei kuulunut. Kahdeksalta kävin Jukan luona kahvilla ja palattuani oli lumi taas koskematon. Kymmeneltä ajoin Riukkaan, josta Risto oli lähdössä ja sanoi koiran ajavan Riukanselällä. Hetken päästä ajo meni tien yli sadan metrin päästä ja seurasin lampun kanssa metsään kunnes eksyin tiheikköön. Kompasin kanssa löysin takaisin tielle ja ajoin Ruunanhuhtaan, jonka suunnassa ajo oli. Pellolla kuulin ajon tulevan kohti ja painelin maasturilla vauhdikkaasti pellon yli. Toisella reunalla kuulin kun ajo kääntyi enenn peltoa tiheikössä takaisin. Ajoin takaisin Riukan tielle, mutta ajo oli mennyt juuri yli. Kuuntelin ajoa kuutamossa tunnin veran kunnes se loppui.

Ammuskelusta ja huutelusta ei ollut hyötyä. Lopulta ajoin Putinpään kautta suon ympäri ja tavoitin Lulun lähellä aamuista lähtöpaikkaa raahautumassa. Kello oli tällöin 23.46 ja ajoa oli kestänyt aamuyhdeksästä alkaen. Koira nukkui kuin kuollut vuorokauden ympäri.

  Tutkan antenni oli katkennut ja se vei sen vuoksi liikaa virtaa syöden akun nopeasti.

Jarin kanssa olimme metsällä viidesti, mutta aina ilman saalista. Haipossa Lulu sai jäniksen ylös läheltä rantaa, mutta Jari luuli sen tappelevan toisen koiran kanssa ja juoksi apuun ilman asetta. Vastaan tuli jänis ja kohta pahasti mulkaiseva koira.

Suoviston mäessä olin passissa ja juuri jäniksen tullessa tuli Kanteluksen Pertti juttelemaan ja jänis meni ohi.

Jaakkolan haassa ei ajosta tahtonut tulla mitään kun jänis hukkui koko ajan ryteikössä.

Toisen kerran rusakko meni tielle ja keskelle kylää.

Viimeisenä sunnuntaina kävimme Nikulan isolla mäellä, Sillanmäessä lähti rusakko ja Lulu hukkasi sen tielle. Omassa metsässä lähti valkojänis mäeltä ja odotin tunnin lähtöpaikalla passissa turhaan. Kun menin autolle lähti sieltä uuusi ajo ja hain evästä ja jäin passiin. Jänis ei kuitenkaan palannut lähellekään ja siirryttyäni lenkin sisälle  Lulu hukkasi sen pimeässä tiheikössä. Oli niin pimeää että törmäilin puihin. Kello oli 19.00 kun Lulu palasi. Söimme leivät palvikinkun kanssa ja Lulu nukahti etupenkille.

Sellainen  oli metsästyskausi 2008-09