Rooman sijasta.. 2010

 Oli varattu Tommin kanssa viikon loma välimerelle Terracitaan ja hotellit lisäksi Roomasta, Napolista ja Vantaan Hiltonista.

Blue1 matkahan ei taaskaan lähtenyt; tosin nyt vika oli tulivuoren. Viikon loma vaihtui työntekoon takatalven kourissa.

Hiltonin maksua ei saanut peruutettua. E-Tickets ei palauta rahaa ellei ole peruutettu 10 päivää aiemmin. Matkatoimistohan peruutti matkan vasta edellispäivänä.

Pari päivää laitoin mökkiä kuntoon ja ajattelin Roomassa turhaan odottavaa Piramides-hotellia. Keskiviikkona 21.4.2010 lähdin lohdutukseksi Tommin kanssa merelle Nauvoon paikkoja kunnostelemaan. 

 

Meri  kun meri. Vein samalla Paulan Turkuun ja kävimme yhdessä syömässä ja ostamassa evästä ammattikoulun myymälästä.

kuva001.jpg

Kävimme Nauvon kirkolla kaupassa ja majoittauduimme yhteen  Sallan mökkiin kun saimme halvalla. Mökki oli rantakalliolla Estonian muistomerkin vieressä. Jäälautat häipyivät illan mittaan.

Kaadoimme rannaltamme yhden lahon tervalepän ja siirsimme Antin ostaman Terhi-veneen lähtövalmiiksi.

kuva023.jpg

Laskimme Tommin ostamat uudet verkot saaren rantaan. Alkoi hieman sadella ja vesi kasteli housuja.

Merellä tuli vilu, mutta onneksi Tommilla oli lämmikettä ja lämmin mökki.

Myöhään aamulla nostimme verkot ja saimme paljon simppuja ja pari kampelaa ja silakan. Paistoin kampelat pannulla sinappisilakoiden kera ja ateriakokonaisuuden lopputulos oli ihan hyvä.

Siivoilimme paikkoja ja ilma alkoi selkeytyä. Kokeilin Tommin ostamaa siikaonkea hollantilaisilla madoilla, mutta siikoja ei ollut lahdessa.

kuva037.jpg

Illan vietimme isossa saunassa kun ensin sain kosteat puut syttymään.

kuva040.jpg

Auringonlasku Korppoon taa oli kaunis. Rannassa huuteli parikymmentä haahkaa, joutsenia ja merimetsoja lenteli salmessa. Olimme yksin koko rannalla.

kuva039.jpg

Kauniin illan vastapainona oli seuraavana aamuna maassa  sentti lunta ja armoton takatalvi. Tuli ikävä Napolin lahdelle lämpöön, jossa oli hotelli Ideal Piazza Caribaldilla varattu samaksi illaksi.

Menin takaisin nukkumaan ja aamun kuluessa lumi suli auringonpaisteessa.

kuva045.jpg

Aamiaisen jälkeen siivosimme ja kävimme etsimässä Sallaa ja katsomassa juuri avannutta rantaravintolaa. Ostimme tuoreet munkit ja joimme kahvit rannassamme.

Virittelin siikaongen rantaan ja korjailimme jäiden siirtelemän laiturin mereen pyöreitä pöllejä pitkin.

Siivoilimme paikkoja ja kiinnitin rantatraileriin tyhjenneen renkaan.

Ruiskutin öljyä ison trailerin jarrurumpuihin ja Tommi tyhjensi Leijan vedestä.

Illalla kävimme syömässä wieninleikkeet ravintolassa ilmeisesti ensimmäisinä asiakkaina tänä keväänä.

Antti tuli hakemaan ostamansa veneen ja saimme rantatrailerin menemään mukaan pienellä tappiolla maisemaa rumentamasta.

Perjantaina oli koko päivän kaunis auringonpaiste, mutta joitain eroja Napolinlahteen tietysti oli. Hämeessä satoi räntää koko ajan.

Hain Paulan ja Mian tullessa Biocitystä ja kävimme Liedossa syömässä.

Jokioisilla satoi jo ankarasti ja paluu mereltä oli henkisesti vaikeaa kun mielessä oli koko ajan saman  illan maksettu hotelli Napolin keskustassa.