Torronsuon talvi 2007

Kuvia Torronsuon Kansallispuistosta

100220072802129.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Talven esimmäinen lumi marraskuussa ei riittänyt vielä latujen ajamiseen ja joulu-tammikuu olivat leudoimmat talvikuukaudet pitkiin aikoihin.

10022007016.jpg 

 

 

 

Kun lumi vihdoin tuli ja pakkaset auttoivat; ajoi Hakalan Antti suolle ladut ja hiihtokansa pääsi elementtiinsä.

Itse lähdin vasta 31.1.2007 suksille ja kävin kääntymässä Antin pihalta käsin Lehtisaaren takana laturisteyksessä saakka. Luisto ei ollut kehuttava kun ladut olivat vielä melko pehmeät. Kuutisen kilometriä kuitenkin ensi alkuun.

10022007041.jpg
 

 Seuraavana päivänä kävin kääntymässä avosuolla, mutta viiman takia palasin ja kiersin Kiljamon kautta lenkin eli 7 km. Hakalan Aro tuli hämärissä vastaan ja sanoi että Sonninoja oli toistaiseksi liian sula ja latua ei saa tehtyä ilman siltaa. Haipon niityssä oli ollut suden jälkiä ja Arto sanoi että pimeässä on hieman arvelluttavaa yksin hiihdellä.

10022007036.jpg
 

 3.2

kävin aamulla Lulun kanssa metsällä ja illalla suolla hiihtelin 10 km lenkin Torron reunaa edestakaisin.

23022007003.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Maantaina 5.2 oli kova tuuli ja piti palata puolivälistä takaisin. Kävin kuitenkin vielä Haipon niityn nuotiolla, joka savusi päiväisten hiihtäjien jäljiltä. Karoliina lähti sieltä edelläni, mutten saanut kiinni. Matkaa tuli kuitenkin n 10 km. Luistoa oli nyt jo liikaakin kun ladulla oli käynyt satoja ihmisiä. 050320072801329.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

10022007010.jpg

 

  0503200728028290.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

Seuraavat päivät olivat kovia pakkasia ( 30-35 C)  ja hiihtäjät pysyivät kotona.

10.2 kävin lauantaina iltapäivällä hiihtämässä koko lenkin ympäri n 14 km. Lohermaan Risto tuli alussa vastaan ja Lehtisaaren takana Mattilan pariskunta. Hakalan Antti oli ahkion kanssa liikkeellä ja oli naulannut uudet latukartat kun joku oli sanomalehdessä kaivannut latukarttoja ??.  Ehkä ne ulkopaikkakuntalaiselle olivatkin neiti Sohkasen herkällä kädellä luotuina himmeitä  jo vuosien varrella kauhtuneita.

10022007014.jpg

 

 m

 

 

 100220072800829.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 10022007033.jpg

 

 

 

Nyt uusien perusteella osaa hiihtää jo puolisokeakin. Oli  taas liikaa pitoa ja raavin sitä puukolla vähemmälle. Seuraavat päivät menivät ministeriössä neuvotteluissa ja hiihtämään ei päässyt. Perjantai meni myöhään Hämeenlinnassa ja jänismetsästys Lulun kanssa viikonlopun.

Vasta seuraavana maanantaina 19.2 pääsin töiden jälkeen taas ladulle kun viikonlopun raju tuuli tyyntyi ja pakkanen asettui -7  C asteeseen. Lähdin Kiljamosta ja kävin Torron risteyspaikalla. Keli oli alussa luistava, mutta roskainen latu vei luiston kun pitoteippiin jäi kaarnanpalasia. Hiihtelin siis vain seitsemisen kilometriä kun oli kiire toiseen urakkaan.

23.2 perjantai-iltana kävin hiihtävämässä Kiljamosta 14 km lenkin ympäri. Pakkanen oli laskenut 17 asteeseen kun alkuviikolla se oli kovempaa. Ei tullut liian hiki eikä hengitystäkään vielä haitannut. Kiljamossa olin 20.00 aikoihin takaisin.

Lauantai-illan ratoksi lähdin seuraavana iltana myös ja  kiersin Hakalasta koko lenkin.

Ladut olivat melko kuluneet kun hiihtäjiä on ollut satoja.

Ketään ei tullut yöllä enää vastaan. Kiljamossa piti sytyttää otsalamppu kun kuutamo ei aina näkynyt. Alkoi tuulla ja pilviä kerääntyi kuun eteen. Pakkasta oli vain 8 astetta.

Sunnuntaina näkyi hiihtäjiä olevan tosi runsaasti ja hiihtoliikenne Torrolla kylätiellä jopa vilkasta. Illalla tuuli kovaa ja jätin suosiolla väliin.

Tiistaina 27.2 lähdin pienessä lumisateessa Hakalasta ja kiersin koko 14 km  lenkin. Mattilan Marjatta tuli Lehtisaaren sivulla vastaan ja pari tuntematonta hänen takanaan. Muuten sai hihtää yksin. Kiljamossa ei enää erottanut latua pimeydeltä, mutta suunta oli jo tuttu.

Keskiviikkona 28.2 oli liki suoja ja lunta oli satanut. Lähdin Kalliosta ja kävin Kaljunpalonnotkossa kääntymässä. Latukartan mukaan 12 km. Hakalan Antti oli ajanut ladut uudelleen suon eteläreunassa Katavasaareen saakka, mutta isolla suolla ei kelkalla oltu käyty. Tosin hiihtäjät pitävät ladut áuki ellei ole paljoa satanut.

Torstai- lauantai oli vesisadetta ja suojaa, mutta sunnuntaiyönä pakasti.

 10022007002.jpg

 Lähdimme 4.3.Panun kassa Kalliosta ja kävimme Saarenperässä. Illalla lähdin vielä Hakalasta ja kiersin koko lenkin. Alussa oli lentävä keli ja piti puukolla tehdä pitoa. Suon eteläpuoli oli luminen, mutta Kalliosta alkaen Talpian rannan latu oli huonossa kunnossa. Ranta antaa etelään ja on suojaisena sulanut niin että tupsaat olivat paljastuneet ja meno oli takkuamista. Ei kannata enää hiihtää Kiljamon- Kallion väliä ellei tule lisää lunta.

10022007006.jpg
 

 Isolla

suolla vastatuuli oli kova ja meno työlästä. Torron ja Letkun puoli oli kuitenkin ihan hyvin hiihdettävää kun suolta tuulee kylmästi ja lumi pysyy paremmin. 16 km.

10022007021.jpg

 

 

 Maanantaina 5.3 kävin illalla kiireessä hiihtämässä pienen lenkin. Aurinko

paistoi suloisesti ja keli oli eteläreunassa hyvä. Kävin Hakalasta Varissaaressa kääntymässä. Pohjoisreunahan oli jo aika sulanutta ja jätin sen väliin.  Vajaa 8 km hiihtoa.

 

10022007030.jpg

 

 

 

 

 Seuraavina päivinä olikin vesisadetta viikonloppuun asti ja lumet lähtivät.

Vuoden hiihtokausi on siis ohi eikä kilometrejä paljoa kertynyt. (135)

Kiitoksia kuitenkin Antille hienoista laduista!   Kuten kuvista näkyy ovat maisemat paikoin paljon kauniimmat  kuin monessa Lapin hiihtokeskuksessa.

10022007037.jpg

 

 

23022007002.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

23022007006.jpg