Torronsuolla 2012

 

Hiihtokausi alkoi vasta 6.2.2012 kun on ollut pakkasia ja sairaanhoitoa eikä iltaisin ole oikein ehtinyt tai tarjennut. Nyt pakkanen laski 20 astetta ja lähdin illalla aiemmin töistä ja auringonlaskiessa olin Myllysyrjällä Ojansuun Ismon ladulla. Päivällä oli ihana auringonpaiste, mutta nyt alkoi tuulla lännestä kylmästi ja aurinko laski pilveen.

Hiihdin kuitenkin Hehkon kainaloita pitkin sen ympäri Kallion kääntöpaikalle. Matkalla oli paljon ketunjälkiä ja Hehkossa yhdet jäniksenjäljet. Ihan kärjessä oli kolmen hirven jäljet.

 

 

Talpian rannasta lensi kuusi ukkoteertä, jotka laskivat jonnekin Haipon rannan suunnalle.

suo_6.2.2012_012.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Palatessa juttelin hetken vanhemman pariskunnan kanssa jotka olivat hiihtäneet uutta eteläpuolen latua Mustasaareen saakka, mutta kovan vastatuulen takia oikaisseet suon yli Nurmelan talvitietä pitkin Riutalle ja siitä autolleen.

 

Kuu nousi kuudelta ja hanki alkoi säkenöidä kirkkaassa valossa. Jäiset pisarat kimaltelevat kuin timantit kun kuu paistaa kirkkasti matalalta. Erikoinen valaistus houkutteli hiihtämään lisää, mutta onneksi väsyin jo 12 km jälkeen niin etten jatkanut eteenpäin auton tullessa näkyviin kuutamossa Myllysyrjällä. Kuutamohiihto kansallispuistossa on nautinto kunhan ei ole liian kylmä.

Vielä auringonlasku Markuntillinmäkemme yläpuolella.

suo_6.2.2012_024.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pakkasta oli alle 10 astetta, mutta tuuli oli aukealla kovahko. Kävin kotona saunassa ja vaihdoin iltayöllä aikani kuluksi vessanpytyn kun vanha alkoi vuotaa. Pikkuisen hankala kun piti silikoniliimaus sahata rautasahalla irti lattiasta.

7.2.2012 lähdin Kallion Valon rannasta ja hiihdin Talpian saaren sivun Simolan metsän kulmaan.

Tuuli kylmästi nyt pohjoisesta ja aukealle ei haluttanut. Alle kymmenen kilometriä kun palailin takaisin samaa reittiä. Kun edellispäivänä oli liikaa pitovoidetta niin nyt uusi lumi lipsutti.

Sitten oli hautajaisia ja iski influenssa.  Lunta tuli joka päivä ja hanki nousi.

Hiihtolomalla käytiin Bremenissä heikossa kunnossa ja vasta 4.3 tuulet tyyntyivät kohdallani ja kävimme Panun kanssa hiihtämässä pätkän latua Myllysyrjästä Kolmikkaan suuntaan. Ihana auringonpaiste, mutta Panu oli vielä heikkona ja palattiin muutaman kilometrin päästä.

Tiistaiksi otin lomapäivän ja hiihdin Myllysyrjältä Kolmuikkaan puoleista reunaa Lehtisaaren risteykseen ja siitä kalliolaisten vanhaa rekiuraa Hehkoon ja sen ympäri takaisin Riihivalkaman reunaan.


 

Matkalla tuli Aron Tevi kahdesti vastaan. Katavasaaressa paistoin nuotiolla makkaran. Hiihtäjiä oli runsaasti kun oli kaunis tuuleton auringonpaiste.Kunto ei ollut vieläkään parhaita ja vauhti oli heikkoa. Matka lienee 15 km.

 

Sitten alkoi myrskyviikko ja toisaalta piti alkaa kiireellä ajamaan tukkeja metsästä.

Viikko tukinajoa 11-19.3.kovassa tuulessa aina töiden jälkeen pimeään saakka. Pimeässä alkaa kalusto kolhiintua liikaa ja pitää lopettaa. 

 

 

Sunnuntaina 18.3.2012 oli aamulla ihana pikkupakkanen ja upea auringonpaiste.

 Kävimme  ennen tukkimetsään lähtöä hiihtämässä Myllysyrjältä Kolmikkaan reunaan ja takaisin ehkä 4 kilometriä.

Muutama hiihtäjä tuli vastaan.

Pitkospuut  Hopeasaareen olivat jo vähän näkyvissä.

Olisi ollut mukava kiertää koko suo, mutta metsätyöt odottivat.

 

26.3.2012 kävin viimeisen kerran hiihtämässä.

 

Oli satanut vettä useasti ja hanget olivat huvenneet.

Aamulla oli kuitenkin pikku pakkanen ja hankikanto.

Lähdin Myllysyrjältä ja vaikeinta oli päästä suon reunan sulavirran yli kastumatta.

Hiihtelin pälviä kierrellen Isosaaren kohdalle ja tulin takaisin latua myötäillen.

 

Latu oli enää kohouma lumessa. Aurinko paistoi kuumasti ja lämpötila nousi parissa tunnissa kymmenen astetta. Otin hetken aurinkoa suon reunalla ja sitten vaihdoin monot saappaisiin ja lähdin taas tukinajoon.

18.6.2012 kävimme 8 kilometrin lenkin suopursuja katselemassa.

kone_280.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuuli leppoisasti eikä itikoita ollut

kone_286.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kone_295.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rannassa on pyörätuolillekin sopiva pitkospuureitti.

kone_304.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kesä meni ja syksy sateineen. Joulukuussa satoi ankarasti lunta ja aatonaattona suolle oli saatu  jo ladut ja kävin kokeilemassa hiihtoa. Kävin Kiljamosta Hakalan kohdalla, mutta kun latu oli vielä pehmeä ja luisto heikko palasin viiden kilometrin jälkeen takaisin. Tuuli haittasi, mutta latuhan paranee.