Pohjois-Karjalassa 21-23.9.2009

pohjois-karjala_09_001.jpg

Lähdimme sunnuntaina aamulla maalinnustukseen Ilomantsiin. Mika ajoi maasturiani ja Juha lähti Skodalla. Aamukymmeneltä kokoonnuimme Reimalle, jossa porukan tavarat ja aseet lastattiin maasturiin. Pysähdyimme kahvilla Hollolassa ja syömässä Juvalla sekä vielä myöhään illalla tankkaamassa Joensuussa ja kaupassa Ilomantsin keskustassa.

pohjois-karjala_09_002.jpg

Mökki oli Hattujärvellä paikallaan viileänä ja kodikkaana. Kävimme saunassa ja menimme aikaisin nukkumaan kun Reima herättää jo neljältä kahvinkeittoon.

Ennen kuutta olimme jo metsässä Kivilammin lähellä ja tutulla mäellä jossa jäin passiin rinteeseen. Metso lähti takametsästä kaukaa.

kuva099.jpg

Päivemmällä Mika ja Jorma ajoivat taimikon erään suonnotkon vieressä ja kaksi teertä lähti liikkeelle. Toinen lensi läheltäni ja ammuin kahdesti takaa ja alta ohi. Juha ampui sitä vain kerran ja ohi.

Reima ampui toista myös ohi.

kuva067.jpg

Lintuja oli vähän ja vain Mika sai ammuttua muutaman kerran eli laatikollisen linnun perään.

Laitoimme illalla vahverokastiketta ja lihapyöryköitä kauden kasviksilla.

kuva005.jpg

Saunan jälkeen tupa tyhjeni pian nukkumaan. Kävelymittari näytti minulla  kahdeksaaa kilometriä vaikka olin paljolti vain passittamassa.

kuva038.jpg

Muut rämpivät paljon enemmän.

kuva006.jpg

Tiistaina Mika ampui Hoikankylkeisen maastosta pyykukon maasta sen pomppiessa mättäikössä ja Reima sanoi haulien tulleen vastaan aika matalalla. Muita lintuja ei paljoa näkynyt. Yksi ukkometso tiellä ja koppelo pudottautui rotkojärven rinteeseen.

kuva020.jpg

Lähdimme aikaisin kauppaan ja Juhan kanssa sopan keittoon, muiden käydessä maasturilla vielä Hattujärven pohjoispään niemessä. Hernekeittoa illalla peuran kera ja jälkiruokana viiniä ja pähkinöitä.

 Keskiviikkona nukuimme pitkään sateen takia ja ajoimme eteläiselle alueelle. Kävelimme pari kilometriä tihkussa ja ne, joilla ei ollut sadetakkia kastuivat. Juha ampui pyyn pisimmän pistotien päästä.

kuva064.jpg

Ajelimme vielä eteläisimmälle alueelle ja kävimme lävitse parhaimpia paikkoja. Aloitusmäen tiheiköstä Mika sai ammuttua koppelon, joka oli päästänyt jo ohitseen ja lähti vasta kun luuli ettei tämä ehdi enää kääntyä.

Illalla ajoimme vielä risteyksen tienoon, jossa joskus on lentänyt neljäkin metsoa kerrallaan, mutta vain yksi koppelo lähti takametsästä ja sekin liian kaukaa. Huono lintuvuosi johtunee kylmästä keväästä ja pienpetojen määrästä.

kuva016.jpg

Lähdimme Mikan kanssa jo iltakuudelta ajamaan kotiin ja olimme Tammelassa yhden maissa. Kävimme syömässä Joensuussa ja kahvilla ennen Heinolaa Kurtissa. Yöllä ei ollut juurikaan liikennettä rekkoja lukuunottamatta.

Mittariin tuli vajaa 1600 kilometriä kun metsäautoteilläkin ajettiin tankillinen rajan pinnassa. Karhujen jätöksiä ei nyt juurikaan näkynyt ja ihmisiäkin vain pari autollista.  Hatun kaupassa palvelu oli iloista ja ystävällistä, mutta Ilomantsin Siwassa nihkeämpää kun se ei ole tietysti kassan oma liike. Ostimme silti evästä parillasataa.

Muuten mukava retki, vaikka saliin takia ei enää kannata rajalle lähteä.